Fiksu tekee pokerilla paljon rahaa

Mika PuroEdellisessä kirjoituksessani pysyin tyylilleni uskollisena ja sanoin rehellisesti pelanneeni pokeria vain rahan takia alkuviehätyksen jälkeen. Se, etten pelaamiseen koe muuta kiintymystä kuin mahdollisen tienestin takia, tuntui osuvan joitain lukijoita herkkään paikkaan. Pokeriin voi leipiintyä; sen tietää jokainen, joka on pelannut pokeria rahasta myös ensihuuman jälkeen.

Pelaaminen, pokerissa muuten mukana oleminen ei ole minulle itseisarvo, mutta motivaatio tekemiseen tulee rahan ja pakollisen toimeentulon turvaamisen kautta. Toki peliin syttyy, jos peli on sen luonteista, mutta pelaamiseen itsessään ei enää syty vaikka pelitaukoa olisi jo useampi viikkokin. Ei ole pakko pelata.

Muutamia promo- tilaisuuksia lukuun ottamatta en ole koskaan pelannut pokeria ilman rahaa enkä näe mitään intressiä pelata sitä ilman rahaa jatkossakaan. Tämä ei tarkoita sitä, että samalla esittäisin mielipiteeni niitä ihmisiä kohtaan, joille pokeri on muutakin kuin tapa tehdä rahaa. 10 vuotta sitten laitoin pokerin periaatteessa kaiken edelle. Aamulla ensimmäinen asia, jota ajattelin, oli pokeri ja aamuyöstä peiton alle käpertyessäni mietin päivän tapahtumia pokerin kannalta. Siinä sivussa hoidin muun elämäni. Pokeriin täysillä keskittyminen ei ole onnistuneen perhe- elämän kannalta paras ratkaisu.

Edellisessä työpaikassani muistan yhden koulutustilaisuuden, jossa työpaikan johtoa ja esimiehiä valmennettiin päivän kestävässä seminaarissa. Koulutuksen vetäjä oli erittäin ammattitaitoinen mieshenkilö ja hänellä oli hyvä ote porukkaamme. Spontaanisti hän kysyi meiltä ’kuinka moni teistä kävisi töissä nykyisessä työpaikassa, jos siitä ei saisi mitään palkkaa?’. Yksi käsi nousi ja parikymmentä pysyi vahvasti tuolin nojassa kiinni. Vaikka tässä ryhmässä oli henkilöitä, joiden toimenkuva oli pääsääntöisesti räätälöity oman osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan, niin silti yhtä lukuun ottamatta kukaan ei tuntenut työhön niin suurta mielenkiintoa, että olisi tehnyt sitä ilman rahallista korvausta.

Raha ratkaisee ja ohjaa myös niiden ihmisten tekemisiä, jotka eivät rahasta välitä. Uskoisin, että pokerin pariin hakeutuu pääsääntöisesti ihmisiä, joille raha kelpaa ja sen tekeminen ja siihen liittyvä haaste on mielekästä puuhaa. Vaimokkeeni on kysynyt minulta monesti, että kummasta pidän enemmän, rahasta vai sen tekemisestä. Nykyään vastaan, että rahan tekeminen on mielekkäämpää kuin sen hypisteleminen tai kuluttaminen. Toisaalta, jos ansaitsisin rahani postin lajittelukeskuksessa, niin todennäköisesti vastaisin, että rahan tekeminen ei siinä tapauksessa olisi rahan omistamista tai kuluttamista mielekkäämpää. Kun laittaa oman osaamisensa ja kekseliäisyytensä koetukselle, onnistuu ja saa vastineeksi tuntuvan rahallisen korvauksen, niin toki se hivelee itsetuntoa ja saa fiilikset ylös.

Pokerilla voi kekseliäs kaveri tehdä isoja nousuja. Ei pelkästään pelipöydässä, vaan tarkastelemalla pokeria laajalla perspektiivillä. Kenellä raha on, miten raha liikkuu, mikä ihmisiä kiinnostaa pokerissa, mikä minkäkin tahon tavoite pokerin saralla on pitkässä juoksussa? Näitä kysymyksiä kun pähkäilee, niin ideoitahan suorastaan pulppuaa ja alkaa helposti ymmärtää, miksi kaiken maailman ’2 months , 2 million’ tyylisiä juttuja toteutetaan niin, että sen kaikista juonenkäänteistä uutisoidaan pokerimediassa. Tällaisen tavoitteen asettaminen olisi itse asiassa järjetöntä, jos ei siitä tee elämää suurempaa meteliä ja ennakkomarkkinointia. Kun ’2 months, 2 million’ porukka on lyönyt itsensä kaikkien pokerimedioiden etusivuille, niin näille henkilöille on melko se ja sama, jäävätkö he tavoitteestaan ja kuinka paljon. Toki he onnistuessaan saavat itselleen lisää positiivista julkisuutta ja onnistujilla on yleensä isompi yleisö kuin häviäjillä. Fiksuina kavereina tämän projektin jäsenet ovat todennäköisesti suunnitelleet koko käsikirjoituksen alan ammattilaisen kanssa ja ensimmäiset 2 kuukautta ovat tässä tarinassa vasta alkukirjoitusta. Pitkäkestoinen tavoite on nousta yksilötasolla Negreanuiksi ja Hellmutheiksi ja rahastaa pokerin avulla isolla kädellä.

Jokaisella pelaajalla on rahallista arvoa pokeriteollisuudelle. Miljoonien pelaajien joukosta nousee vähän väliä yksilöitä, jotka kiinnostavat pokeriteollisuutta enemmän kuin toiset pelaajat. Sillä, miten peleissä pärjää, ei välttämättä ole mitään merkitystä sen kanssa, kuka on median ja pokeriteollisuuden kannalta mielenkiintoinen yksilö. Koska pokerin ansaintahuipulle voi päästä myös olematta maailman paras pokerinpelaaja, niin tämä mahdollisuus on poikinut käsittämättömiä tuhkimotarinoita pokerin ympärille. Tarinoita, joiden jokaista kirjanaukeamaa seurataan päivittäin ja joiden tapahtumista keskustellaan sadoilla foorumeilla. Itsestään kun saa tarpeeksi meteliä aikaiseksi, niin pokeriteollisuuttakin alkaa kiinnostamaan.

Jos pokerin julkisuudella ei pystyisi tekemään rahaa, niin en usko, että mitään Gus vs. Theo nyrkkeilymatseja olisi koskaan järjestetty tai ElkY olisi yrittänyt tusinan kameran edessä sittareiden ennätystä. Kuka on kiinnostunut $300K elämänsä aikana turnauspokerissa voittaneesta Evelyn Ng:sta, joka päivittää videoblogiaan, kun on ostanut uuden skootterin tai koiranpennun? Peleistä ei mainita kuin sivulauseessa. Sponsori laittaa kuitenkin vähintään kuusinumeroisen pöytään vuodessa ja se velvoittaa keksimään tarinaa.

Ainoita henkilöitä pokeripiireissä, joka tästä asiasta ääneen puhuu, on Tony G. Hän on avoimesti sanonut, että pokerijulkisuus on hyväksi hänen bisneksilleen. Hänen tulonsa varmaan tulevatkin pääsääntöisesti jostain ihan muualta kuin pokeripöydistä. Kuitenkin pokerin avulla hän ylläpitää oman persoonansa mediakiinnostavuutta. Miten hän sen tekee, kun ei hän ole edes mielenkiintoisen näköinen tai oloinen hahmo? Kuka meistä edes tietää, onko Tony G voittava pelaaja vai ei? Toisaalta mitä väliä voittaako hän pokerissa, jos medianäkyvyyden avulla tekee miljoonia vuosittain bisneksien ja mainoksien avulla.

Highstakes- pokerissa suurin osa pelaajista on tuttuja valtaosalle omalla nimelläänkin vaikka jokaisella pelaajalla on mahdollisuus pelata ja pysyä tuntemattomana nimimerkin takana. Tuntemattomana pelaaminen tarkoittaa käytännössä myös sitä, että pokerimedia ei seuraa pelaajan pelejä –ja elämää – muuta kuin nimimerkin kautta. Nettipelien suurimmat pelaajat pääsääntöisesti tulevat netistä ulos pelaamaan liveä, mutta nimettömänä ja kasvottomana pelaava ei hyödy livepelaamisesta ja sen julkisuudesta mitenkään. Vaikka kasvonsa antaminen pelipöydän nimimerkille saattaa olla omien pelien kannalta huono päätös, niin median kautta saatava varma raha on silti kannattavampaa ottaa vastaan. Oman näkyvyyden lisääminen highstakes- pelien kautta on toki riskaapelia, jos omaa näkyvyyttään ei ehdi hyödyntämään ennen kuin ensimmäinen mahdollinen totaalikatkeaminen tulee. Samoissa peleissä isoimman riskin ottavat juuri ne pelaajat, jotka eivät osaa hyödyntää näkyvyyttään, ja jotka eivät ole ehtineet tai kyenneet laittamaan muita projekteja käyntiin pelin lomassa. Pokerijulkisuudella ratsastamisesta on olemassa monta hyvää esimerkkiä ja yhtä monta huonoa.

Uransa yhtenä huippuvuotenaan Mike Tyson tienasi $4 miljoonaa nyrkkeilemällä ja $36 miljoonaa mainos- ja sponsorituloilla. Nyrkkeilemällä hän oli raivannut tiensä median huomion keskipisteeksi, jota hän pystyi sitten hyödyntämään kehän ulkopuolella. Tätä samaa kaavaa toteutetaan nyt pokerissa. Pyrkyrimäinen tavoittelu pokerimedian huulille on erittäin potentiaalista rahallisesti, sillä pokeriteollisuudessa ollaan valmiita keskustelemaan todella merkittävistä summista heti, kun nimi ja naama alkavat toistuvasti esiintymään niissä foorumeissa, joissa pokeriteollisuus haluaa lisätä näkyvyyttään. Joku toteuttaa tätä tavoitettaan haastamalla maailman kovimpia pelaajia julkisesti, toinen taas tekee itsestään totaalisen pellen. Tavoite on kuitenkin sama; puhukaa minusta mitä tahansa kunhan puhutte.

Voit kommentoida kirjoitusta foorumin kommenttiketjussa.