Fold the hand

Markus Bunders

 Muutan kuukauden päästä yhdennettätoista kertaa neljäntoista ja puolen vuoden aikana. Vain kaksi näistä muutoista on ollut tilapäiseksi tarkoitettuja. Lopuista kodeistani olen lähtenyt, koska luopuminen, foldaaminen, on tuntunut parhaalta valinnalta. Samaa neuvoa olen noudattanut parisuhteissa, työ- ja opiskelupaikoissa: foldaa käsi heti, kun tiedät ettei se voi voittaa.

Foldaaminen on taitolaji siinä, missä muutkin pokerin osa-alueet. Tiukat kipit erottavat parhaat hyvistä ja hyvät keskinkertaisuuksista. Pottiin sitoutuminen hukkaa hyvää rahaa pahan rahan perään. Paras on se, joka osaa antaa voittojensa kasaantua, mutta katkaisee tappioputket lyhyeen. Kaikesta arvioinnista paistaa läpi jälkiviisaus, johon etenkin reaalimaailman ilmiöissä törmää tavan takaa: Eikö sinun olisi sittenkin kannattanut jäädä siihen työpaikkaan/suhteeseen/kotiin?

Ei. Tein aivan oikein. Näin ajattelu on lohdullista. Omista valinnoista pitää ottaa vastuu, olivatpa ne jälkikäteen ajateltuna miten typeriä tahansa. Muu on anakronismia: menneisyyden arviointia nykyhetkestä käsin. Valinnoistaan pitää toki oppia, mutta katumus on paitsi turhaa, yleensä myös perusteetonta. Väitän, että haluamme niitäkin asioita, joita myöhemmin kadumme. Halumme vain ovat ristiriitaisia.

Uskon tiukkoihin kippeihin, koska elämä on lyhyt. Kalapaikkaa kannattaa vaihtaa herkästi. Sammal myös kasvaa ikävästi takapuoleen kiinni ja nouseminen on aina vain raskaampaa, mitä myöhäisemmäksi lähdön jättää. Fold ei ole monestikaan virhe edes jälkiviisaiden mielestä, vaan sen ajankohta: mitä aikaisemmalla streetillä, sitä parempi.

Muuttamisesta olen oppinut paljon. Enää en kantaisi omia tavaroitani itse, en edes pakkaisi. En myöskään ottaisi mitään niistä mukaan, jos asuisin yksin. Moottoripyörän sivulaukkuihin mahtuu suunnilleen sen verran kuin kahden muuttoni välillä olen tavaroistani tarvinnut. Lähes kaikista tilanteista selviää luottokortilla. Kamera ja läppäri, vähän vaatteita ja hammastikkuja. Näitä kaipaan aina, kun niitä ei ole saatavilla. En myöskään enää muuttaisi Helsingin keskustasta tuhannen kilometrin sisällä minnekään.

Parisuhteista olen oppinut myöskin erään jos toisenkin asian. Erityisesti sen, miten raskasta foldaaminen on ihmissuhteissa. Muutto on vapauttavaa, mutta ihmissuhteet eivät ole yksisuuntaisia “kun tänään lähden”-päätöksiä. Yritän siis hymyillä, mutta pitää huuleni yhdessä, kun foldin aika on; elämässä kun eleet riittävät siinä, missä puheetkin – kuten pokeripöydässäkin. Rebuy-varani saattaa jopa kasvaa, jos jaksan tämän vastedes muistaa.

Markus Bunders