Globalisaatio koettelee Albaniaakin

Aki Pyysing

Suomalaiset luulevat, että historia on koetellut meitä kaltoin, kun olemme saaneet naapureiksemme venäläiset. Oikeasti olemme olleet onnekkaampia kuin monet muut kansat, koska sijaitsemme iloisesti syrjässä ja kylmässä ilman öljyä, timantteja tai merkittävää määrää kultaa.

Meidän historiassamme välillä valloittamaan ovat tulleet ruotsalaiset ja välillä venäläiset, joskin harvahkoon tahtiin. Molempien kanssa olemme tulleet lähes kaikkina aikoina vähintään auttavasti juttuun ja enimmäkseen olemme saaneet hoitaa omat asiamme. Nykyisinhän olemme vapaaehtoisesti alistuneet Euroopan unionin hirmuvallalle, joka vei meiltä markan ja käyrät kurkut.

Albanialaisillakaan ei ole ihmeempiä rikkauksia, mutta he sattuvat asumaan paikassa, joka on osunut monenlaisten valloittajien reitille. Illyrialaiset, joista albanialaiset polveutuvat, jäivät roomalaisen sotakoneiston jalkoihin jo kaksisataa vuotta ennen ajanlaskun alkua. Rooman jakauduttua kahtia, Albanian alue jäi Itä-Rooman eli Bysantin valtakunnan osaksi keskiajalle asti. Tämän jälkeen islam tuli idästä eli ottomaanit, jotka hallitsivat albaaneja puoli vuosituhatta. Paikallinen Mannerheim nimeltään Skanderbeg onnistui 1400-luvulla nousemaan kapinaan ja pitämään pintansa turkkilaisia vastaan pari vuosikymmentä. Skanderbegin patsaita onkin Tiranassa selkeästi enemmän kuin Mannerheimin patsaita Helsingissä. Albanialaiset ovat nousseet kapinaan vähän väliä hallitsijoitaan vastaan, joskin edelliset omatoimiset menestykset ovat siis reilun puolen vuosituhannen takaa.

Kun Turkista tuli Euroopan sairas mies, Albaniakin onnistui julistautumaan itsenäiseksi vuonna 1912. Vasta pari vuotta myöhemmin Italia hyökkäsi Albaniaan ja ensimmäisen maailmansodan sivunäyttämöllä käytiin paljon kaikenlaista kahinaa niin rintamilla talonpojat vastaan maanomistajat kuin ulkovallat vastaan ulkovallat. Vuonna 1920 Albania sai taas itsenäisyyden ja kokeili tasavaltaista hallitusmuotoakin kolmen vuoden ajan 1925-8. Kuten tuohon aikaan Itä-Euroopassa oli tapana, juuri itsenäistyneet maat ajautuivat autoritääriseen hallintoon ja Albaniassakin paikallinen presidentti Zogu julistautui kuninkaaksi. Hän teki yhteistyötä italialaisten fasistien kanssa siinä määrin veljellisesti, että Mussolinin Italia valloitti Albanian keväällä 1939, koska Albania oli maailman maista aakkosissa Abessiniasta seuraava. Kun Italialaiset olivat jo ottaneet toisessa maailmansodassa pataan, piti albanialaisten nahistella vielä saksalaistenkin kanssa.

Sodan jälkeen muodostettu Jugoslavia yritti myös saada Albaniaa alueekseen. Paikallinen kommunistijohtaja Enver Hoxha Stalinin avustuksella onnistui kuitenkin säilyttämään Albanian itsenäisenä. Sittemmin Hoxha riitaantui Hrutshevin Neuvostoliiton kanssa, kun tämä tuomitsi Stalinin teot ja haki tukea Kiinasta. Albania ja Andorra olivat sittemmin ainoat Euroopan maat, jotka eivät osallistuneet ETYK:iin Helsingissä 1975.

Vuonna 1978 Albania tuomitsi myös Kiinan revisionistiseksi ja jäi yksinäiseksi kommunistiseksi valtioksi Adrianmeren rannalle ilman yhtään ystävää. Hoxha kuoli 1985 ja 1990-luvun alussa globalisaatio ajoi kommunistihallinnon ongelmiin myös Albaniassa. Pienehköllä verenvuodatuksella Albaniassa siirryttiin kokeilemaan demokraattisia vaaleja ja muuta nykyajan humputusta. Rajojen auettua vajaa kolmemiljoonaisesta kansasta lähti pakolaiseksi ensimmäisenä vuonna noin satatuhatta. Hyvämuistiset ja vähän vanhemmat muistavat nälkiintyneet albanialaiset kiikkerissä veneissään pyrkimässä Italiaan vuodelta 1991. Tv-uutiset muistaakseni näyttivät kesäpartaisen Harri Holkerin kahvinjuonnin ja silakansyönnin kehotuksen jälkeen lyhyen pätkän albanialaislapsista Italian rannikolta, jotka näyttivät siltä, että olisivat kotimaassaan varmasti syöneet silakkaakin ilman Holkerin kehotustakin.

Nykyhistoriasta hilpein tapahtuma Albaniassa on vuoden 1997 mellakat, kun paikallinen pyramidihuijaus kellahti. Presidentti joutui tämän seurauksena eroamaan ja ensimmäistä kertaa vanha kommunistinen puolue otti pataan vaaleissa. Miten muuten mahtaa käydä Bulgariassa, sitten kun OneCoin kosahtaa?

Olen siis parhaillaan kesälomailemassa Albanian pääkaupungissa Tiranassa. Autoa kerran pari vuodessa ajavalle matka Montenegron Budvasta Tiranan keskustaan oli aavistuksen stressipitoinen kokemus, joka huipentui neljän ruuhkaan vesisateessa. Täällä on kyllä piirretty kaistat autoille, mutta niillä on lähinnä suuntaa-antavaa virkaa.

Stalinin ja Hoxhan patsaat on kaadettu jo ajat sitten ja kommunistisesta ajasta muistuttaa lähinnä pikku bunkkeri hotellin takapihalla. Hoxhahan rakennutti Albaniaan invaasion varalta yli 700 000 bunkkeria, yksi jokaista neljää asukasta kohden. Bunkkerihuolto sujui siis kommunistiselta hallinnolta hyvin, ruokahuolto sujui sitten taas vähän huonommin.

Globalisaatio on kohdellut Albaniaa sikäli kaltoin, että pääkaupungin keskustasta saa nykyisin liki länsimaisen vaikutelman. Vielä hinnat eivät ole nousseet lähellekään suomalaista tasoa, vaan syödessä ja juodessa säästää liikaakin menossa olevan laihdutusvetoni kannalta. Yleisvaikutelma kaupungista on siis parin päivän perusteella siisti ja turvallinen.

Kaikenlaista länsimaista rappiota on kulkeutunut Tiranaan asti, pokeri yhtenä pahimmista esimerkeistä. Kävelymatkan päässä hotellilta on parikin pokeriklubia, joissa tosin pelataan nettitietojen mukaan vain muutaman euron turnauksia.

Erittäin ärsyttäviä ovat paikalliset tarjoilijat ja hotellihenkilökunta, koska he ovat hyvin ystävällisiä ja yrittävät huonolla englannillaan olla koko ajan avuksi.

Missä ovat entisestä itäblokista tutut kielitaidottomat tympeät tarjoilijat ja pitkät ruokalistat, joiden tuotteita ei tosin juuri mitään oikeasti ollut? Missä näyttävät sotilasparaatit ja kommunistijohtajien komeat patsaat? Eivät ainakaan Tiranassa.

Kyllä albanialaiset olisivat varmasti paljon onnellisempia, jos olisivat rauhassa saaneet jatkaa eristäytymistään muusta maailmasta. Globalisaatio on perkeleestä, ja Euroopan unioni sen edustaja maan päällä. Nyky-albanialaiset ovat vielä niin hönöjä, että pyrkivät EU:hun. Tämä johtunee siitä, että heillä ei ole Timo Soinia kertomassa, että missä EU, siellä ongelma.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.