Helmiä sioille

Mika PuroCoachaukselle eli valmentamiselle tuntuu olevan kysyntää ainakin mitä Pokeritiedon foorumia lukee. Olen itsekin valmentanut pelaajia joskus vuosituhannen vaihteessa vaihtelevin tuloksin. Ihan alkuvaiheessa jaoin tietoa nettipelaamisesta yleensäkin, koska monelle tutulle oli iso kynnys tallettaa rahaa pelisaiteille. ’Saako sieltä oikeasti rahat takaisin, jos voittaa’ on kysymys, johon muistan vastanneeni kymmeniä kertoja kiinnostuneille, mutta epäuskoisille kavereilleni. Muutamat rohkeimmat sitten raapaisivat Visallaan satasen pelitililleen ja heille järjestin – edelleen itsekin pelaamisesta innostuneena – jatkokoulutusta. 

Aloitin nettipokeriurani kymmenisen vuotta sitten ja puhuin avoimesti pelaamisestani kavereilleni. Pelit netissä lähtivät hyvin käyntiin ja nousin melkein heti pelaamaan $10-$20 limit Texasia, joka silloin oli isointa tarjolla olevaa peliä. Pystyin kotiuttamaan mukavasti rahaa säännöllisin väliajoin ja tämä innosti luonnollisesti kavereitani tähtäämään samoihin ansioihin. Kaikki eivät kuitenkaan sisäistäneet Limit Texasin saloja automaattisesti, joten pelien ulkopuolella jaoin usein ajatuksia pelistä ja kuuntelin bad beat- tarinoita ennen kuin sana ‘bad beat’ oli edes rantautunut Suomeen.

Jossain vaiheessa aloimme kokoontumaan kotonani niin, että välillä pelasimme pientä limittiä harjoitusmielessä ja välillä taas kaverit seurasivat olan takaa pelaamistani netissä. Siinä sivussa yritin sitten samalla kertoa miksi tein juuri niin tai näin. Treenaaminen oli molemminpuolista, koska olin itsekin vielä opintojeni alkutaipaleella hyvistä tuloksista huolimatta. Se, että opetin muita samalla kun itse pelasin, opetti myös minua, sillä jouduin pelaamaan parasta peliäni, keskittymään ja perustelemaan ääneen kaikki muuvini.

Kokoontumiset vähenivät, kun keksimme Messengerin jolloin kaikki pystyivät itsekin pelaamaan samalla kun pidimme valmennustunteja. Pelasimme ajoittain myös samoissa ringeissä ja pelin tiimellyksessä kävimme tiukkaa analyysiä edellisistä jaoista ja pöydän pelaajista. Opiskelu näytti tuottavan tulosta, sillä jo vuoden kuluttua monet meistä pelasi jo $20-$40 peliä. Tämä oli kohtuullisen hyvä saavutus, sillä emme olleet tallettaneet pelisaiteille yhteensä kuin parisen tuhatta.

Etäopiskelu ei kuitenkaan taannut sitä, että jokaisesta olisi kouliutunut voittava pelaaja. Porukassa oli edelleen niitä pelaajia, jotka grindasivat $3-$6 peleissä nollatulosta tehden. Näiden pelaajien voitontahtoa tavallaan lisäsi se, että kaveriporukassa toiset tekivät jo isoa tiliä, mutta toisaalta sama asia sai kyseiset pelaajat taipumaan, kun vastaaviin ansioihin pääseminen kävi yhä epätodennäköisemmäksi. Loppujen lopuksi yhteydenpitoni näihin pelaajiin katkesi, kun he ponnisteluista huolimatta eivät pystyneet kääntämään peliä voitolliseksi. Olin antanut kaikki neuvoni eikä niiden kertaaminenkaan auttanut.  

Jossain vaiheessa rupesin ihmettelemään, kun $20-$40 pelissä minun käsittääkseni voittavasti pelaavat kaverit eivät puhuneet mitään rahojen kotiutuksista eikä voittaminen muutenkaan tuntunut näkyvän heidän elämässään millä tavalla. Selvisi, että mitään merkittäviä kotiutuksia ei oltukaan tehty, koska yhteisten pelisessioiden ulkopuolella äijät olivat hävinneet rahojaan samoissa peleissä jurripäissään tai tilteissään. Jatkoimme kuitenkin yhteisiä pelisessioitamme ja minä valmentamista vaikka olin hieman turhautunut, kun neuvoista ja hyvistä tuloksista huolimatta kaverit työnsivät rahat takaisin sekavissa olotiloissaan.

Valmentaminen loppui, kun yksi kavereistani kysyi kerran minulta mesessä, että ’miksi jaat helmiä sioille, kun et itse saa siitä mitään?’. Hän ennusti jo silloin, ettei näistä hemmoista tule koskaan voittajia. Se herätti minut ajattelemaan asiaa itsekkäästi. Tajusin, ettei voittavan pelistrategian oppiminen muuta ihmisen perusluonnetta. Miksi löisin enää päätäni seinään, kun minulla itselläni ei ollut mitään voitettavaa asiassa?

Päätin silloin, etten enää valmenna muita pelaajia, koska se on äärimmäisen kuluttavaa ja siihen itsensä motivoiminen on vaikeaa. Rahaa en viitsi siitä kavereilta pyytää ja ilman rahaakaan valmentamiseen ei syty; tuskin rahastakaan. Nyt noin kymmenen vuotta myöhemmin, kun mietin mitä pysyvää näillä yhteisillä pelisessioilla ja oppitunneilla saavutettiin, niin melko vähän. Noin kymmenestä opettamastani pelaajasta yksi on pelannut ammatikseen useamman vuoden ja yksi pelaaja jatkaa bonusten pelaamista iltaisin päätyönsä ohessa. Muut 8-9 pelaajaa katkesivat ja jättivät pokerin tietääkseni kokonaan.

Kurinalaisia pelisessioita toivottaen,

Mika

(Kirjoittaja on pelannut pokeria 20 vuotta ja on PokerStarsin sponsoroima pelaaja)

Voit kommentoida kirjoitusta foorumin kommenttiketjussa.