Historiallisia tekojani Tallinnassa

Aki Pyysing
Käväisin iGame Openissa Tallinnassa puolitoista viikkoa sitten. Tein yhden merkittävän suorituksen, johon olen harvoin (jos koskaan) pystynyt. Menin nukkumaan Tallinnassa selvin päin.

Ensimmäisen kerran kävin Tallinnassa kesäkuussa 1989. Tuolloin en ollut pokeri- vaan pöhköpallomatkalla. Vaahteraliiga oli keksinyt viedä pelin Hyvinkään Falcons – Munkka Colts etelänaapuriin, joka tuolloin vielä oli Neuvostoliittoa.

Pelasin receiverinä täydellisen ottelun, en tiputtanut yhtään palloa. Tosin pelinrakentajamme ei minulle yhtään heittänytkään.

Sain yhden taklauksen, kun onnistuin törmäämään syötönkatkon tehneeseen munkkalaiseen. Vastapuolen peluri, josta seuraavana vuonna tuli seurakaverini, kuiskasi taklaukseni jälkeen korvaani ”olet kuollut mies”. Vaarallisen oloinen laji, jos 0-40 päättyneessä pelissä täytyy vielä tappaa häviäjät.

Joka tapauksessa olin mukana pelissä, jossa tuli Vaahteraliigan vieläkin voimassa oleva yleisöennätys. Lisäksi opetin jenkkivalmentajallemme eteläkarjalaista asennetta, kun hän kehoitti olevaan hivenen varovaisempi minulle pelin jälkeen hyvin maistuneen vodkan kanssa. Sanoin ”I was born next to Russian border and we drink there vodka from mothers’ tits”.

Vastaavaa nuorta uhoa minusta ei enää löydy. Vettä on virrannut paljon vuoksessa ja vodkaa suonissa sen jälkeen. Olen tosin valitettavasti joustanut viimeisenä puolenatoista vuosikymmenenä jonkun verran vuoden 1995 periaatteestani, jonka mukaan merkittävästä rahasta pelataan vain selvin päin.

Tallinnassa jopa niin paljon, että en ole varma, olinko koskaan aiemmin kokeillut. En nyt sentään koko matkaa tälläkään kertaa. Kun hinnat laskevat, kysyntä lisääntyy, opetettiin kauppakorkeassa…

Olympic Casinolla on hauska valokuvanurkka, jossa on vuoden 2004 kuvia. Sieltä löytyy hymyilevä nuori Juha Helppi, hymytön nuori Jani Sointula (joka tosin näyttää aivan samalta yhä edelleen), ei niin nuori, mutta kuitenkin nykyistä nuorempi Jukka Juvonen ja kalju Aki Pyysing.

Tuon seinän katsominen saa aina nostalgiselle tuulelle ja muistelemaan vanhoja. Kuten, että Tallinnassa oli pitkään voimassa sääntö, jossa jos pelaajalla oli vielä pottiin lyömättömiä merkkejä ja hän avasi kätensä, se oli kuollut.

Omahaturnauksessa vastustajani sanoi potti, joka oli nähdäkseni all-in. Sanoin call ja työnsin kaikki merkkini keskelle. Tarkistuslaskennassa potin kokoinen lyönti osoittautui yhden chipin pienemmäksi, kuin vastustajalla oli merkkejä. Käteni olisi siis pitänyt tappaa, ja tätä vastustaja luonnollisesti vaatikin.

Pitkän mellakan jälkeen ja paikalla olleen Casino Rayn pokerimanagerin Jukka Räsäsen suosiollisella avustuksella minut kuitenkin tuomittiin suomalaiskäytännön mukaisesti vain lyöntikieltoon, ja paikallinen vastukseni sökötteli yhden chippinsä maaliin asti, kun ei ohi koskaan päässyt.

Kerran paikallisella pelurilla oli tuskallisen maksun paikka rahapelissä. Heitettyään henkistä kolikonheittoa päässään pitkään hän työnsi merkkinsä keskelle ja heitti saman tien kortit pakkaan näkemättä vastapuolen kortteja tai kenenkään sanomatta mitään. Kaikenlaista olen pokeripöydässä nähnyt, mutta tämän pokeriratkaisun olen nähnyt tapahtuvan vain Tallinnassa.

Vuonna 2003 Fortuna Cupissa asetin todella typerän vedon. Pelasimme 45 euron omahaturnausta ja pöydässäni oli äänekäs kasinodealeri, joka meuhkasi toisesta turnausosanottajasta ”Helppi on Jumala!”

Minä näin tässä kykyjen yliarvioimisen tuoman vedonlyöntimahdollisuuden ja kysyin millä kertoimella hän haluaa lyödä vetoa idolinsa voiton puolesta. Kun hän sanoi kaksikymmentä, kysyin Juhan stäkin, ja sitten kysyin Helppi-fanilta, paljonko olisi varaa satsata. Veto lyötiin, tipuin turnauksesta ja siirryin kilpaileviin ohjelmanumeroihin ja seuraavana päivä vastassa oli hymyilevä Helppi, joka kertoi voittaneensa turnauksen. Rahallinen tappio ei tuntunut koettuun henkiseen tappioon verrattuna juuri miltään.

Lisäksi pohdiskelimme yhdessä, että kerroinkin oli varmaan ollut ylikerroin. Juhalla oli hyvä pino, ja tuossa vaiheessa turnauksessa mukana ehkä kolmisenkymmentä pelaajaa. Juhan Omaha ei tuolloin ollut lähelläkään nykyistä kuosia, mutta eipä ollut kovin hyvässä hapessa juuri kenelläkään muulla turnauksen pelaajalla.

Turnauspelin Helppi osasi oikein hyvin jo tuolloin. Olin laskenut paljon sen varaan, että pienet panokset eivät houkuttelisi ihan täyteen suoritukseen, mutta sivuvetoni antoi varmasti riittävästi lisämotivaatiota, vaikka ei Littoisten lyöntikoneelle taloudellista hyötyä tuonutkaan.

Joka tapauksessa aion jatkaa etelänmatkailuani heimoveljien maahan. Jos peleissä jaksaa yhtään keskittyä ja osaa väistellä tarjoilijoita on Tallinnassa tarjolla erinomaisen hyvän odotusarvon peliä ainakin silloin, kun paikalla on suomalaisia tai ruotsalaisia halvan viinan maan löytäneitä pelureita.

Lisäksi pääsen harjoittamaan hivenen ruosteessa olevaa venäjänkielen osaamistani. Tämän matkan nöyryyttävin kokemus oli, kun venäläinen ystäväni sanoi minun puhuvan huonompaa venäjää kuin aikaisemmin.

Kostoksi tästä tein Suomen pokerijournalismin ensimmäisen venäjänkielisen haastattelun. Katsoin videon ja totesin Jurin olleen oikeassa. Mutta olen kuitenkin tehnyt historiallisia tekoja Tallinnassa sekä suomalaisessa pokerijournalismissa että amerikkalaisessa jalkapallossa. En ehkä kovin hyvin, mutta ensimmäisenä.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.