Jääkärinkadun ratsaamaton luola

Aki Pyysing

Poliisit eivät koskaan tulleet Jääkärinkadun hooliin, josta poistuessani oli aurinko usein noussut. Tämä oli vähän yllättävää, koska laittomien pelien siirtymisestä sinne raportoi ilmeisesti urasuuntautunut RAY:n työntekijä heti pelien pyörähdettyä käyntiin vuonna 2001.

Ratakadulla pelatessa tuntui kuin olisi ollut kansainvälisellä kasinolla, Jääkärinkadulla sen sijaan tuntui ikään kuin hoolissa olisi pelannut. Toisaalta sellaisessa itse asiassa pelasimmekin.

Tila oli taloyhtiön omistama katutason liikehuoneisto. Ilmastointi toimi hyvin, varsinkin talvisin, jolloin meillä oli pelatessa takit päällä. Ilmeisesti vuokraajia ei ollut jonoksi asti, koska taisimme pari vuotta pelailla ko. lukaalissa.

Luolassa tarjolla oli Oltermannia ja ruisleipää, joten ruokahuolto oli kunnossa. Hoolinpyörittäjän ei kannata päästää maksavia asiakkaita muualle syömään. Tämä olkoon aloitteleville hoolinpitäjille opiksi.

Pelit olivat välillä hyviäkin, erityisesti jos oli ollut kasinotyöntekijöiden tilipäivä tai hoolerit istuivat rinkiin. Hupaisana jakona muistan, kun löin kuivalla ässällä turnissa reissuun ja kun vihu tuli yli, löin vielä kerran kylkeen. Hooleri meni all-in, ja kippi oli helppo. Jompikumpi tai molemmat reissuistani olivat jälkikäteistarkastelussa kannattamattomia.

Minä olin ilmeisesti ainoa, joka kantoi huolta ryöstö- ja ratsausriskistä. Kyseessä oli katutason tila, ja pelien olemassaolo oli hyvin tiedossa niin kasinolla kuin Pasilassakin. Ilmeisesti pelkään varjojani, koska mitään ei koskaan tapahtunut. Tosin tässäkään hoolissa ei koskaan nähty sen enempää huoria kuin huumeitakaan. Poliisia ei ilmeisesti kiinnostanut, että rinki pelaa pokeria ja maksaa siitä 70 markkaa tunti.

Suurin osa Ratakadun pelaajista löysi tiensä myös Jääkärinkadulle. Minulla oli ikävä Ratakadulle, mutta home is where the game is. Näin ainakin yksi brittiammattilainen sanoi 1995, kun siltä kysyttiin, missä se nykyisin asuu.

Käsittääkseni hoolinpitäjät riitautuivat tai jotakin, ja Jääkärinkadun pelit loppuivat vuoden 2003 paikkeilla. Joten kaikki rikokset ovat vanhentuneet ja minä voin kirjoittaa peleistä aiheuttamatta rikosoikeudellisia seuraamuksia kenellekään.

Paras muistoni Jääkärinkadun peleistä on, kun kerran voitin Ilari Sahamiehen heads-up Holdem-turnauksessa. Ilppi kinusi pitkään, että pelataan, ja lopulta suostuin, vaikka en välttämättä pitänyt tuolloinkaan itseäni suosikkina voittamaan. Hetken pelattuamme Ilari sai kutosparin ja minä ässät. Ei kovin kauaa mennyt, kun pääsin senhetkisillä saleteilla maksamaan, ja ne olivat hyvät myös maalissa. Ilari sanoi pelin jälkeen: ”Tuon äijän kanssa en pelaa enää ikinä.” Tosin on rikkonut lupauksensa ja pari jakoa on pelattu myöhemminkin.

Muuten pelasimme samoja pelejä kuin Ratakadullakin, ja peli oli rehellistä. Vaikka pelien siirtyminen Ratakadulta Jääkärinkadulle huononsi elämänlaatua, on vähän ikävä noitakin pelejä.

Nulloseven jokerilla on peli, jota muualla en ole pelannut. Tämä on siis seveniä, jossa pyritään mahdollisimman huonoon käteen ja jossa saa laittaa jokeriksi vapaavalintaisen kortin. Peli sopii hyvin kyylätyyppisille pelaajille. Reippaille reissumiehille se ei todellakaan sovi, koska hyvät lähtökortit voittavat kovin usein. Taisin jäädä vähän päälle Jääkärinkadun nulloseveneissä.

Jääkärinkadun luola kaikessa kamaluudessaan on kuitenkin merkittävä osa suomalaista pokerihistoriaa. Lisäksi opiksi voi ottaa, että jos olet hooliringin huonoin pelaaja, perusta oma hooli. Pelit lähtevät varmasti pyörimään.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.