Jos esittää idioottia, ei pidä suuttua, jos sellaisena otetaan

Aki Pyysing

 

 

Suunnittelin raitistuvani, hoikistuvani ja voittavani kymmenen päivän reissullani 26. Master Classics of Pokerissa Amsterdamissa. Tosin ensimmäisenä päiväni aloitin kolmen kilon omahaturnaukseen valmistautumisen hyvällä lounaalla hyvässä seurassa – ja normaaleilla ruokajuomilla.

Niinpä päädyin sitten tissuttelemaan pitkin ensimmäistä turnaustani. Päätin esittää hönössä olevaa pappapelaajaa. Jostain syystä muut tuntuivat ostavan tarinani. Sainkin melko pian tuplat, ja arvelin jo selviäväni kepeästi ilman re-entryä. Omahaturnauksissa ei ole nimittäin ole mikään kiire minnekään. Jos lisäksi muut luulevan siun olevan pikkutakissa oleva kalju kyylä, voi aina välillä viedä pienen potin sieltä täältä ilman varsinaista megaosumaakin.

Sitten päädyin melko pian tilanteeseen, jossa ammattipeluri löi isosti tilanteessa, jossa se on perusteltua vain jos vastassa on täysi tumpelo. Koska omasta ja äiskän mielestä olen näppärä poika, päätin maksaa kaksi katua turnatulla ässävärillä flopattuja nelosia vastaan ja puolitin stäkkini. Otin ensin hirveät kilarit vihulle, koska senhän täytyi pitää miuta aivan tollona. Tarkemmin harkittuani asiaa syyllinen löytyi peilistä. Onneksi turnausalueen vieressä olevassa baarissa oli 5,10 maksavaa Jim Beamiä vielä hyvin jäljellä.

Keräilyeriä en pitänyt mitenkään pitkään, vaan menetin ne melko rivakasti ja tein viisi sekuntia harkittuani re-entryn. Onnistuin sinnittelemään kakkospäivään pienellä nipulla, jonka senkin sitten menetin, kun flopattu kallesetti karkasi wrappia vastaan. Mainitsin lähtiessäni pöytään jääneelle Samuli Sipilälle, että minua vastaan pelannut kaveri vetää kuin Sipilä, eli välittämättä turnauselämästä hölkäsen pöläystä. Ilmeisesti tästä suivaantuneena Sibbe voittikin sitten koko turnauksen ja 75 tuhatta palkintorahaa.

En varmasti koskaan toivu siitä, että sain esitykseni myytyä yleisölle erinomaisesti, ja sitten toimin ikään kuin koko showta ei olisi pidettykään. Jos esittää idioottia, ei pidä suuttua, jos sellaisena otetaan. Lisäksi ei ole mitään syytä avautua nuorisolle niitten pelityylistä julkisesti. Varsinkin kun on hyvin mahdollista, että pojat vetävät ihan hyvin. Toisaalta kun oli alkanut esittämään vähä-älyistä, olihan show vietävä loppuun. Ja tuskin kukaan muu suomenkielentaitoinen kuuli turnauksen loppulausuntoani.

Päätin skarpata ja pelata käteistä ja pääturnauksen mattivanhasena. Tästä lipsuinkin vasta ihan loppuilloista, joten se meni odotusarvoa paremmin. Pöydät missä pelasin, eivät olleet niin pehmeitä, kuin mihin olen pyöräilykypärättömien maassa tottunut. Mitä ilmeisimmin 25 euron reikki tappaa talossa ja nykyisin myös Amsterdamissa. Pelasin kuitenkin ainakin B+ -peliäni, ja onnistuin nyhjäämään muutaman pienen voittopäivän.

Neljän kilon pääturnaukseen lähdin hyvin levänneenä ja jo vähän urheilleenakin. Oikealla puolellani pelasi vuoden 2015 Player of the Year Byron Kaverman. Hetken peliään tarkkailtuaan arvelin niputtavani hänet ensi tilassa. Byronilla oli erikoinen tyyli rereissata pienestä blindista kaikenlaisilla semikäsillä ja sitten lyödä vähintään yksi konttari. Tämä onkin sopivissa pöydissä voittava strategia, mutta jos vasemmalla istuu kaveri, jonka keltamustassa sydämessä asuu varkaus, voi tulla mutkia matkaan.

Tosin mie sitten onnistuin tunaroimaan stäkkini ilman showdowneja niin pieneksi, että eväitä kylmään neloseen (=kolmanteen reissuun Byronin päälle) ei enää oikein ollut. Sen sijaan aloin moukaroimaan Byronin avauksia all-in kolmosilla. Täytyy tosin häpeäkseni myöntää, että nämä eivät tulleet ilmalla, vaan ihan solideilla käsillä. Kaverman ei kertaakaan maksanut, mutta tiukensi avauksiaan. Totesin, että ei olekaan mikään ihan turha peluri kyseessä, vaikka nuorempi mies onkin. Osa pelureista osaa vaihtaa vaihteita ja osa vetää aina samalla, Byronilla selvästi on useampia.

Pelasin viisi tuntia reilulla kolmanneksella aloitusstäkistä, ja lopulta tipuin Kavermanille puoli tuntia ennen 1b-päivän loppua 88 vs AQ. Tänään kävin sutimassa vielä re-entryllä melkein kaksi tuntia, mutta kuutospari karkasi kasiparia vastaan eikä Anna Kournikovakaan (AKo) kestänyt jätkäparia päin. Sanoisin, että turnaustulokseni tämän vuoden Amsterdamista on paketissa ja se on miinus 15.100 euroa.

Vielä olisi kolme ja puoli pelipäivää jäljellä ja yritän kaventaa reissukuoppaani parhaiden kykyjeni mukaan. Ne tosin eivät enää ole kummoiset. Vaikuttaa siltä, että alan olla sellainen viiden fokusoituneen käteispelitunnin mies, ja sitten alkaa jo keskittyminen hiipua. Perkele, kyllä terveen viisikymppisen pitäisi parempaan pystyä.

Amsterdamin turnausjärjestelyistä täytyy sanoa, että ne alkavat olla varsin korkealuokkaisia. Tältä viikolta minulla ei ole järjestelyistä oikeastaan mitään valittamista. Kaikkiin turnauslippuihin sisältyy laadukas buffet-ruokailu, ja lisäksi pokerihuoneessa on tarjolla hedelmiä ja virvokkeita. Suomalaisen silmin alkoholin juominenkin on selvää säästöä joka grogi. Käteispöydissäkin on luovuttu käsikirjanpidosta eli jonotilannetta voi seurata taululta ja kasinokortilla itse ilmoittautua peleihin. Kyllä se digitalisoituminen monopolikasinoillakin menee vinhaa vauhtia eteenpäin.

Ensi viikolla täytyy sitten keskittyä tärkeämpään tapahtumaan, eli Unibet Open Bukarestiin. Sain ensimmäisen lippuni (=turnausrahastuksen) Hollannista jo vuonna 1998, mutta Romaniasta ei ole vielä yhtään. Osin tämä johtuu siitä, että en ole vielä yhtään turnausta Romaniassa pelannut, vain yhden käteisviikonlopun.

Onko minun lahjoillani mahdollista pelata tonnin turnaus Romaniassa absolutistina, kun se ei oikein isommissa Hollannissa onnistunut? En kehottaisi lyömään isoja vetoja asian puolesta. Mutta joka tapauksessa aion pitää pään ylhäällä ja olla menettämättä epätoivoani.

Ja jos yritän esittää idioottia jatkossa, aion ottaa huomioon vaihtoehdon, että show voi myös mennä läpi.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.