”Jos pöytä voi avautua, sitä yritetään” – Amy, Bellagio

Pokerihuoneissa brushin tehtävä on yleensä avata ja täyttää pelipöydät sekä toimia tarvittaessa tuomarina. Olen nähnyt sekä pöydän takana piilottelevia että tarvittaessa kadulta pöytään hakevia tapauksia. Kuukausipalkkaisuus yllättäen korreloi vetelehtimisen kanssa.  Hyvinkin ruoka-aikana kotona olleetkin pokeripäälliköt juoksevat, ikään kuin olisivat löytäneet kadotetun nuoruutensa kuten Marko Erola Apian kentällä hiljan, jos saavat edes osan palkastaan tippinä.

Näin Amyn ensimmäisen kerran Binion’sissa 2002, ensimmäisellä Vegasin reissullani. Hän ylläpiti seinällä olleita törkeän pitkiä listoja, availi pöytiä sitä myöten, kun sai jostain riuhtaistuksi sekä jakajan että pöydän ja oli ystävällinen myös moneen jonoon ilmoittautuneelle ulkomaalaiselle, joka vielä varsin usein kieltäytyi tarjotusta paikasta. Tämän kaiken hän teki käsittämättömällä tehokkuudella.

Olin puukolla päähän lyöty. Olin ajatellut, että tällaisten ulkoavaruuden olioiden löytyminen maan päältä oli mahdollista, mutta en ollut uskonut koskaan itse näkeväni.

Hauska sattuma on, että kun pelini Vegasissa seuraavilla reissuilla keskittyivät Bellagioon, löysin Amyn myös sieltä. Tai ei se mikään sattuma tietenkään ollut. WSOP siirtyi pois Binion’sista ja Bellagio pyrki johtavaksi pokerihuoneeksi huippukykyjä palkkaamalla.

Vain julkisella sektorilla ja monopoliyhtiöissä voi joutua vaikeuksiin hoitamalla työnsä hyvin. Työkaverit kun eivät näissä tykkää huonosta esimerkistä ja esimiehet pelkäävät tulevaa kilpailua omista ja esimiestensä palleista.

Olen tarkkaillut kasinohenkilökunnan touhuja kohta neljännesvuosisadan. Kirjaan ylös muutaman brushien toimintatapaeron vapailla markkinoilla ja monopolisaluunoissa:

Pöytien aukaisu

Jos Las Vegasissa listassa on sen verran pelaajia, että pöydällä on pienikin mahdollisuus avautua, sitä yritetään.

Monopolikasinoilla pöytää ei avata, ellei ole täyttä varmuutta sen aukeamisesta. Eikä välttämättä silloinkaan, koska autoritäärinen henkilöstöpolitiikka on johtanut henkilöstöpulaan ja onhan se nyt ikävä hätistellä kavereita tauolta töihin.

Pöytien täyttö

Amerikkalaiset jakajat dominoivat vapaan paikan kuuluttamisessa suomalaisia kollegoitaan liki yhtä paljon kuin small talkissa. Amy kuitenkin juoksee koko ajan ympäri Bellagion High Limit -aluetta aukkoja katsellen. Hän ei selkeästikään luota jakajiensa ilmoittavan tyhjistä paikoista tarpeeksi nopeasti ja painokkaasti.

Monopolisaluunoissa paikkoja täytellään, kunhan aika paljon liikkuvia osia on loksahtanut kohdalleen. Esimerkiksi henkilökunnan keskinäistä small talkia on täytynyt saada harjoitella riittävän kauan. Vaikkei se nyt ainakaan meillä metsäläisillä amerikkalaisen tekopirteälle tasolle koskaan nousekaan.

Huomattavana erona on aika, joka pelaajalle annetaan päättää ottaako vapaan paikan vastaan. Kilpailluissa olosuhteissa aikaa annetaan vähemmän, eli käytännössä vaaditaan välitöntä päätöstä. Tämä on loogista, sillä asiakas poissa pöydästä on maksamaton asiakas. Monopolikasinoilla asiakasta poissa pöydästä käsitellään potentiaalisena slotinpelaajana, joten mietitään vaikka yhdessä ja kaikessa rauhassa.

Tuomiot

Aina silloin tällöin pokeripöydässä on kiistatilanne. Arvioisin, että pitkällä aikavälillä 90 prosenttisesti jakaja tietää oikean päätöksen ja 10 prosentissa joku pelaajista on eri mieltä – ja oikeassa. Mutta jos on mitään kinaa, pitäisi paikalle kutsua välittömästi floor (jona siis yleensä toimii brush, termit ovat osin päällekkäiset), joka antaa lopullisen tuomion. Monopoliyhtiöissä tämä tehdään useimmiten vasta kun pelaajat pyytävät. Amerikassa jakaja nostaa kätensä pienestäkin erimielisyydestä ja huutaa ”I NEED A FLOOR ON TWENTY-NINE” äänellä, jonka kuuluvuudesta Rukkas-Antti olisi ollut kateellinen.

Miettikääpäs hetki, miksi näin?

Jep, mitä pitempään päätöksessä kestää, sen vähemmän jakaja saa illasta tippiä. Puulatuilla tipeillä voi kaikessa rauhassa väitellä, vaikka koko illan. Oikeassa olemisen itse osoittaminen onkin arvokas asia. Kun sairasloma on palkatonta ja opiskelu maksaa mustia vesimeloneja, ei ole varaa vänkäämiseen.

Vegasin brushit ja tasa-arvo

Bellagiossa oli toinenkin brush, joka oli melkein yhtä hyvä kuin Amy. Kummallakaan ei ollut mitään ongelmaa ottaa asiakkaan ruokatilausta vastaan kymmenen täyden pokeripöydän hoitamisen ohessa ja vielä hymyillä päälle. Tyyli oli molemmilla aivan sama. Amy oli paljon hoikempi, joten jaksoi juosta vähän kovempaa, ja täten annan Parhaan Koskaan Näkemäni Brushin palkinnon Amylle. Luonnollisesti pokerihuoneen johtajaksi valittiin Tom, koska hänellä on erityisosaamisena munat jalkojen välissä.

Amerikassa naiset tulevat tasa-arvoisiksi paljon myöhemmin kuin Suomessa miehet. Enkä usko näistä kummankaan minun elinaikanani toteutuvan.

P.S. Markkinataloudessa ongelmana ovat kartellit. MGM omistaa sen osan Las Vegas Stripin kasinoista, mitä Caesars ei omista. Yksi Wynn ja toinen Venetian joukossa ei paljon kesää tee, vaan ne luonnollisesti beesailevat isompiensa hinnoittelua.

Niinpä Bellagion aulabaarissa listahinta Macallanille on 16 dollaria. Laskua maksaessani huomasin, että oli veloitettu kuitenkin 20 taalan veroton hinta. En toiminut suomalaisittain, vaan sanoin tarjoilijalle, että listahinnat pitäisi päivittää. Typsy kertoi, että hän toimii MGM:n ohjeiden mukaisesti. Jos tilaa juomansa ilman jäitä, kaadetaan – ja veloitetaan enemmän. Asiakkaille tätä on kielletty etukäteen kertomasta.

Hinnat olivat siis kuudessa vuodessa nousseet radikaalisti. Niinpä päädyin pari kertaa pelaamaan minimimäärän automaattipokeria (jossa ei siis voi voittaa) ilmaisen eli dollarin parin tipin hintaisen drinkin saadakseni. Tämä oli kuitenkin ev+ verrattuna Stripin kiskurihintojen käteisellä rahalla maksamiseen.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina. 

Akin mielipiteet ovat hänen omiaan. Pokeritieto seisoo vahvasti sananvapauden takana, mutta Akin mielipiteet eivät edusta Pokeritiedon virallista kantaa.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.