Joulumieli blokaten ja kokaten

Kokoontui Idän viisaita viisi

riemuvirsi ympäriinsä kiisi:

Edunsaajat pelastetut ovat,

käytössään rahat rajattomat!

Johtajanamme Sanna Marin,

vältämme ulkomaisen karin.

Ei ongelmana Anna-Maja,

eikä enää Oolannin raja.

”Säädämme vielä maksublokit,

taitavat oli meillä kokit!”,

tuuletteli Anderssonin Li,

joka puolestansa taisteli.

Näimme rapuilla Säätytalon,

myös hymyilevän Ohisalon.

Mukana tietysti Saarikko,

vältetty kun oli karikko.

 

Jollei jouluna lunta lain,

silti blokataan rajat vain.

Vaikka blokit eivät toimikaan,

säädämme lain silti voimaan vaan.

Joulukalenteria mainostamme,

kansanedustajat painostamme.

Toivossa elää onkin hyvä,

vaikka vajeemme onkin syvä.

Tärkeintä ovat kuvat hyvät,

joissa ministerit näyttävät.

Joulumieli tuli blokaten,

arpajaislaki näin kokaten.

Pokerinpelaajille hyvää joulua,

voivathan ne käydä koulua,

hankkia ammatinkin uuden,

tukien varassa tulevaisuuden!


Olen kirjoittanut onnahtelevia runoja satunnaisesti 5-vuotiaasta asti. Ensimmäinen 
joulurunoni kirjoitin jouluksi 2005. 2006 tein Juppihippipunkkarista bonushuorapelurin. Koska Anna Eriksson– ketjusta löytyy niin jäätävää jälkeä palasin 2008 runoihin ja kirjoitin laittomista peleistä. 2009 oli supervuosi 2009. 2010 löytyi jopa Jouluaaton lailliset pelit. 2011 oli väärinymmärretyin runoni kautta aikojen. Kukkahattutädit tykkäsivät, kun annoin lapsille raittiin joulun olemalla eri paikassa kuin he. 2012 kirjoitin synkän runon kirjoittajien kuolevaisuudesta. 2013 oli pokeriammattilaisen yhdeksästoista joulu. 2014 tutkin joululahjoja. 2015 sain idean runoon Poker Awards -raadin kokouksesta ja kirjoitin suomalaisten ”voitottomasta” vuodesta”. 2016 vuonna muistin viimeistä laihollista joulua, 2017 maksoin velkaa Veikkaukselle ja toissa vuonna kohtasivat Dinosaurus ja Buumin lapsi.

Viime vuonna soi nettiblokkirokki, tänä vuonna sitten enemmän bluesin tahdissa.

Hyvää Joulua ja parempaa Uutta Vuotta kaikille!

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina. 

Akin mielipiteet ovat hänen omiaan. Pokeritieto seisoo vahvasti sananvapauden takana, mutta Akin mielipiteet eivät edusta Pokeritiedon virallista kantaa.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.