Jumala armahtaa, minä en

Uutinen Taikurin kiinnijäämisestä ässien vääntelystä Grand Casinolla iski minuun kuin Korkeajännitys. Kuullessani huhuja asiasta ensi kerran totesin yksituumaan, että paskapuhetta. Minun hyvä ystäväni ei sellaista typeryyttä tekisi. Niin monta punaviinipulloa olemme yhdessä juoneet, ja niin monta kymmentätuhatta jakoa yhdessä pelanneet, että toki minä miehen tunnen. Seuraavana päivänä selvisi, että olin ollut täydellisesti väärässä.

En pystynyt kirjoittamaan asiasta heti, koska minun piti selvitellä päätäni. Selvittelin päätäni Bulgarian EMOPissa lähinnä vodkalla ja Strongbowlla.

Lisäksi ei-kovin-yllättäen keskustelimme asiasta paljon pokerinpelaajien kanssa. Päädyin riitautumaan aiheesta parin Taikurin hyvin tuntevan kanssa. He olivat täysin valmiita antamaan toisen mahdollisuuden. Minä omenasiideriä riittävästi juotuani kallistuin eri kannalle.

En ole muutenkaan kovin hyvä anteeksiantamaan yhtään mitään. Anteeksiantajat ovat syyllisiä paljoon pahaan maan päällä. Jos jonkun mielestä on ok, että lestadiolaispappi raiskattuaan lapsenlapsensa saa tekonsa anteeksi sitä pyytämällä, niin minun on hyvin vaikeaa antaa anteeksi edes anteeksiantajalle.

Pokerissa rehellisesti pelaaminen on minulle pyhä asia. Kyseessä on elantoni ja suuri rakkauteni. Ymmärrän, että kaikille asiat eivät ole näin. Suurinta osaa ihmisistä pokerin maine ei kiinnosta pätkääkään. Mutta olisi kohtuullista olettaa, että muitakin pokerinpelaajia kuin minua kiinnostaa pokerin maine edes hiukkasen.

Kun aloin pelata pokeria ammattimaisesti, suuri yleisö luuli, että pokerissa voi voittaa vain huijaamalla. Hyvin harvat tiesivät, että kyseessä on vaativa taitopeli. Nykypäivänä sisäministeriötä lukuun ottamatta useimmissa piireissä ollaan asiassa ainakin enemmän kartalla kuin vuonna 1995.

Minä kirjoitin kirjan aiheesta lähinnä saadakseni lajille ansaitsemaansa arvostusta. Tästä tuskin oli merkittävää apua, mutta yritin kuitenkin. Tämä ei ainakaan estänyt  Jokerit-Saipa pelin jälkeen törmäämäni lauritsalaisystävääni huutamaan perääni, että ”Aki älä enää huijaa”. Elimme pokerioikeudenkäynnin aikoja…

Uskon kyllä, että Taikuri on päätynyt tekoonsa äärimmäisen paineen alla. Hän on älykäs kaveri, ja ansainnut euronsa jo pitkään pokerilla ja taikuudella. On käsittämättömän typerää vaarantaa elantonsa pelurina ja taikurina muutaman irtoeuron tähden.

En tässä yritä esittää kovin korkeamoraalista, vaan totean yksikantaan, että osaavalle pokerinpelaajalle huijaaminen on äärimmäisen epärationaalista. Maineensa voi menettää vain kerran. Jos pystyykin laittamaan päänsä tyynyyn huijattuaan ”ihan vähän”, niin kiinnijäämisen seuraukset ylittävät – etenkin internetaikana – saatavan mahdollisen hyödyn kepeästi.

Tästä tapahtumasta kärsivät kaikki pokerin parissa toimivat. ”Kai sinä osaat väännellä kortteja vähän Taikuria näppärämmin”, tullaan kyselemään monelta. Tuhansia syyttömiä tullaan epäilemään aiheetta. Turvatoimia kiristetään ja nipotus lisääntyy. Jakojen määrä vähenee, kun pakka vaihdetaan jatkossa kymmenen minuutin välein.

Kiitti niin vitusti Christian. En tarkoita, että aikoisin kohdella Taikuria jatkossa samoin kuten Intiassa kastittomia. Mutta tekoa en aio antaa anteeksi. Lisärangaistuksia en vaadi, koska yhteisön silmissä maineensa menettäminen riittää hyvin.

Jumala armahtaa, minä en.

P.S. Rayn salailupolitiikasta voin todeta sen verran, että siellä ei tämän asian tiedotusta ole hoitaneet tosiaankaan heimon kovimmat soutajat. Mutta muuta voi tuskin odottaa organisaatiolta, jonka huippu täytetään poliittisin perustein.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.