Känniässät

Aki Pyysing

 

Kaikki sivistyneet ihmiset tietävät, että ässä muistuttaa nelosta. Olen vuosikymmenten varrella todistanut aika monen känniläisen pelanneen kätensä kuin taskuässät ja sitten showdownissa on esitetty ässä ja nelonen. Eniten yllättynyt kädestä on ollut sen omistaja.

Minä pidän hyvänä ammattitaitona sitä, että esimerkiksi omahassa vilkaisee neljä korttia ja muistaa ne kaikki siihen asti, kun luopuu kädestä. Tämä jättää kivasti aikaa muiden pelaajien seuraamiseen, kun ei tarvitse omia kortteja plärätä.

Omien korttien muistaminen on toki täysin välttämätöntä. Vanhojen pelureiden solidaarisuudesta kertoo, että joskus 80-luvun pankkiporukalla pelatut sököt lopetettiin siltä kerralta, kun yksi pelaajista tuuletteli neljän värillä isoa pottia. Neljän väri osoittautui väritäyskädeksi eli kolme herttaa ja kaksi ruutua. Näille ei pottia myönnetty.

Tuolla pelurilla oli munkkikampaus (=keskikalju ja hiukset harteille) ja hän oli 80-lukulaisittain tyylikkäästi pukeutunut. Yhä edelleen hirvittää katsoa tuon ajan valokuvia itsestäni. Tuohon aikaan näytin luultavasti paremmalta ilman vaatteita kuin ne päällä. Nykyisin muuten jos hiipii kylppärin peilin eteen munasillaan, tulee nopeasti mieleen ajatus lisätä vaatetusta, vaikka ei kovin kylmä olisikaan.

Minun siis katsottiin olevan syyntakeettomassa tilassa ja pelit siksi lopetettiin. Nykyringeissä varmaan tässä tilanteessa pääsääntöisesti ehdoteltaisiin panosten nostamista ja jos käteiset rahat olisivat vähissä, tarjottaisiin lainausmahdollisuuksia. En tuomitse kumpaakaan lähestymistapaa, omilla rahoillaan saa pelata missä kunnossa itse haluaa ja jokaisen kuuluu vastata omista teoistaan.

”Katso kortit kerran ja muista ne sitten”, opetti minulle David Sklansky vasta vuosia myöhemmin. Lisäksi muussa amerikkalaisessa kirjallisuudessa kehotettiin välttämään alkoholin nauttimista pelaamisen yhteydessä. Sklansky piti ilmeisesti ajatusta ammattipelaajan pelaamista vaikutuksen alaisena niin absurdina, että ei erityisesti painottanut sitä. Skandinuoret eivät olleet vielä 90-luvulla hyökänneet Vegasiin ja näyttäneet Davidille miten ajatus ei ole pelkästään teoreettinen.

Muutaman vuoden takaisten pahojen unihäiriöideni aikana heräsin pari kertaa pöydässä pelaamaan edellisen jaon kättä. Pari kertaa tuli potti, kun esitin uskottavasti kättä, jonka muistin minulla olevan. Kaksi kertaa kippasin voittokäden, jonka näin vasta, kun kortit olivat jo lentämässä muckiin. Toisessa tapauksessa oli kyseessä muutaman satasen, ja toisessa muutaman tonnin potti.

Olen myös unohdellut jonkun irtokortin aina välillä. Olen yrittänyt lyödä kavereita pakkaan kuivalla ässällä, jota minulla tosin oikeasti ei ole ollut. Joskus on onnistunutkin. Suora on lähemmässä tarkastelussa monta kertaa osoittautunut vääräksi.

Tämä on saanut minut nielemään ylpeyteni ja tarkistamaan kortteja joskus jopa kolmannenkin kerran. Noloa, mutta parempi myöntää vajavaisuutensa kuin työntää rahaa kavereiden taskuun. En todellakaan voi väittää aukottomasti muistavani aina yhdellä vilkaisulla kaikkia kortteja. Jopa teksasissa olen joutunut suorittamaan niin sanottuja perseen tarkistuksia. Kahdessa kortissa ei sinänsä luulisi olevan ihan ylettömästi muistamista.

Känniässillä en sentään pahimmissakaan unihäiriöissä koskaan sohrannut. Viime päivinä olen pilkkinyt ansiokkaasti taas pelipöydässä. Pelasin loppuvuodesta varsin vähän. Tämä johtui siitä, että en erityisesti halunnut tavata ihmisiä, koska kaksi kuukautta kestänyt mykoplasmani alkoi tehdä positiivisesta ja iloisesta karjalaispojasta negatiivisen ja ihmisvihamielisen keski-ikäisen äijän.

Joka tapauksessa unirytmini siirtyi huolestuttavasti keskiyötä kohti joulun aikoihin. Kun nyt sitten tänä vuonna vaikuttaisi siltä, että mykopaska on selätetty, palasin takaisin aktiivipelaamiseen. Neljä sessiota on takana tässä vaiheessa vuotta.

Joka kerta olen pilkkinyt raskaasti viimeistään puoliltaöin. Heräsin pari päivää sitten siihen, että olin pienessä blindissa ja omahapotti rereissattu minulle tullessaan. Vilkaisin kortit, ja siellä oli heikohkot ässät. Vastustajilla oli sen verran vähän merkkejä, että lisälyönti oli minusta automaattinen. Kaksi peluria maksoi. Floppi oli jouluista hajanaista sekametelisoppaa ja löin alle. Toinen vastustajista maksoi all-in.

Käänsin kortit auki riverissä ja sanoin, että jäi ässäpariin. Tosin minulla oli ässä, kalle, nelonen ja kakkonen, jotka muodostivat yhden parin, tosin hyvällä kikkerillä. Melkein kaksikymmentä vuotta piti sutia töikseen, että löysi känniässät. Nyt on pokeri pelattu läpi, totesin.

Noloksi tosiaan käden tekee, että olin pienissä siidereissä. Naimisissa olevan miehen ”pienet siiderit” vaimolle kerrottuna tarkoittavat normaalisti neljästä neljääntoista nautittua siideriä. Minä olin tällä kertaa yhdessä siiderissä.

Olenkohan nyt sittenkään oikeasti vielä pelannut känniässät?

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.