Kettutytön kuulumisia!

Minna RitakorpiKirjoittaminen ei ole ollut koskaan vahvimpia puoliani, mutta viime aikoina (kyllä, hävettävän pitkän neljännesvuoden ajan) se on ollut vielä aiempaakin hankalampaa. Syitä on useita, mutta ehkä päällimmäisenä on ollut se, että maalis-huhtikuisen pokerikiertueen jälkeen (yli 20 luentoa + muuta oheistoimintaa) takki oli pokerin osalta tyhjä. Koin, ettei minulla ollut mitään sanottavaa enää mihinkään. Kaikki tietävät jo kaiken, minkä minäkin ja monet vielä paljon enemmänkin. Sen takia kirjotankin nyt fiiliksistä niin kesän, loman kuin pokerinkin suhteen.

Nautin tällä hetkellä elämästäni mökillä lasten kanssa. Mietin ja punnitsin pitkään Vegasiin lähtöä ja olin jo melkein toinen jalka koneessa, kun kävi ilmi, ettei sponsorini edellytäkään lähtöäni WSOP:iin. Sen jälkeen tein valintani lasten ja WSOP:n välillä alle sekunnissa. Vaikka talven aikana tulikin nälkä lähteä parantamaan viime kesän suoritusta Vegasiin, ei päätös jäädä Suomeen lomailemaan ollut vaikea. Olen ottanut tavoitteekseni tehdä valintani, oli kyse mistä tahansa, aina siten, että päätös olisi oikein ja ettei sitä tarvitsisi jälkikäteen katua. Jokainen lasten kanssa vietetty hetki on siis varma valinta – se ei kaduta koskaan, ei nyt eikä myöhemmin. Minulle riittää tänä kesänä, kun voin seurata muiden suomalaisten taivalta rapakon takana ja pitää heille mielessäni peukkuja pystyssä samalla, kun uistelen kuhaa öisellä järvellä.

Ilmat ovat suosineet lomailua mökillä viimeisen viikon ajan ja on ollut upeaa päästä lähelle luontoa. En ole koskaan ollut mitenkään erityisen eläinrakas, ainakin osittain erittäin allergisen lapsuuteni takia, vaikkei minulla ole ollut mitään hyvinkasvatettuja kotieläimiä vastaankaan. Nyt olen kuitenkin aivan myyty, mitä tulee eläimiin. Tai tarkemmin sanottuna kettuihin. Mökin pihapiirissä majailee kolme ketunpoikaa, jotka emo on jo vieraannuttanut pesästä. Ne ovat uskomattoman kesyjä ja leikkisiä ja näin paljasjalkainen kaupunkilainen kuin minä olen, on saanut valtavasti iloa niiden touhujen seuraamisesta. Ensimmäisen kerran tavattuamme ketut, soitin Korkeasaaren eläinneuvontaan kysyäkseni neuvoja kettuveljesten suhteen. Niitä ei kuulemma kannata ruokkia ja ne pitää pelotella tiehensä heti kun näkee. No, vahinko oli jo tapahtunut, sillä minä lasten ohella olin jo leperrellyt niille makkaranpala kädessä ummet ja lammet siitä, kuinka söpöjä ja ihastuttavia ne ovatkaan. Samoin molemmanpuoleiset mökkinaapurit olivat tehneet ja ketut olivat täällä jäädäkseen. Ei ole ollut sydäntä jättää niitä vaille pientä ruokapalaa, kun itse olemme grillanneet lihavartaita.

Ketut hauskuuttavat juoksemalla frisbeen perään ja "potkimalla" jalkapalloa kentällä kuonollaan, mutta ehkä mukavin kettuhetki oli toissayönä 03.15, kun pelasin turnausta läppärillä terassilla ja yksi ketuista tuli viereen ihmettelemään. Kettu seurasi pitkän aikaa peliäni ja kun hävisin ison potin AA:lla AJ:lle (preflop all-in), kettu katsoi silmiini niin osaaottavasti, että tuntui kuin se olisi oikeasti ymmärtänyt harmini. Kasper, siis se kettu – veljeksistä uteliain, jäi vielä istumaan terassille kun lopulta myöhemmin lopetin pelaamisen ja lähti vasta, kun kävin sanomassa sille hyvää yötä. Kolme poikaani keksivät ketuille nimiksi siis Kasper, Jesper ja Joonatan, mitkä ovat oikein osuvat nimet niille. Ne syövät kaiken mahdollisen ja varastavat esim. sandaalit laiturilta sillä välin kun itse on uimassa. Mutta se ketuista.

Vaikka olenkin ns. lomalla, ei se kuitenkaan tarkoita täysin pokeritonta aikaa. Koska jostain kumman syystä kolmen lapsen kanssa varsinkin kesäaikana tulee kaikenlaisia ylimääräisiä kuluja, täytyy välillä vähän pelatakin – eli tehdä työtä. Ammattikuntamme kun ei valitettavasti nauti lomarahoista tai "palkallisesta 2,5 kk:n lomasta" kuten edellisessä ammatissani opettajana oli tapana. Muutamia erilaisuuksia olen huomannut pokeriin liittyen näin kesäaikaan, lähinnä kai omaan suhtautumiseeni. Ne eivät siis liity varsinaisesti peleihin, vaan siihen, kuinka raskaalta tuntuu, kun joku lomaseurueesta haluaa pelata nettipokeria. Ei siinä sinällään mitään, pelatkoon vaan, mutta osumattomien vetojen ja vihujen ohivetojen sadattelun kuuntelu näin "lomalla" on ikävää: Siis ei v***u oo todellista!" "Sairasta!" "Siis miten toi paisti on noin onnekas?" Siltä varalta, että kyseiset henkilöt lukevat tätä tekstiä, en halua sanoa pahemmin asiasta, että mahdutaan samaan mökkiin loppulomakin. On se ärsyttävää muulloinkin, mutta mökillä, kesällä ja lomalla vielä paljon normaalia ärsyttävämpää. Jos itse on pelannut turnausta koko yön aamuun asti (ja vaikka olisikin mennyt ihan hyvin), ei oikeasti haluaisi muuta hereilläoloaikaa kuunnella koneen plimplotusta, syviä huokauksia ja joko itsekehua tai vihun haukkumista riippuen ohivetäjästä. Vaikka yritänkin ymmärtää, että nyt on heidänkin loma ja nyt on kerrankin aikaa pelata pokeria kun ei tarvitse olla normitöissä, tekisi välillä mieli huutaa: ARMOA ! Opetelkaa pelaamaan ja tehkää se äänettömästi !

Toinen asia, mikä on jostain syystä viime aikoina ruvennut ihmeyttämään, on se, miksi tiukkaa peliä turnauksissa tai käteispöydissäkin suorastaan halveksitaan. Vaikka olen huomannut sen aiemminkin, tuli tämä seikka tosi kovaa vastaan sekä pokerikiertueella ja Midnight Sunissa. En ehkä ole aiemmin kiinnittänyt siihen niin paljon huomiota tai sitten tilanne on kärjistynyt entisestään. Mitä enemmän bluffaat, mitä enemmän käsiä pelaat ja mitä isompia rereissuja olet valmis tekemään, sen enemmän arvostusta ja kunnioitusta saat. Jos pelaat tiukkaa, odotat pelikäsiä ja tilanteita, missä pääset koko ajan bluffaavaa pelaajaa check-reissaamaan kunnolla, saatat kuulla takavasemmalta, kuinka läpinäkyvää ja ennalta-arvattavaa peliä pelaat. Hyvien aloituskäsien (enkä tarkoita pelkkiä isoja pareja) odottaminen ei saa mitään arvostusta, vaikka useimmalle pelaajalle se olisi ainoa tie pitkälle turnauksessa. Halutaan vaan "pelata", mikä tarkoittaa monella kunnon bluffia. Ja mitä kuuluisampi ja parempi pelaaja vastassa, sitä enemmän innokkaita bluffaajia löytyy. Pelasin Juha Helpin ja Pasi Heinäsen kanssa samassa pöydässä MNS:n pääturnauksessa ja kuten ennenkin, heitä vastaan halutaan kokeilla kuinka hyvin se oma pokka pitääkään. Kai siitä saa itselleen jonkinlaisen sulan hattuun, kun on saanut painettua pron pakkaan roskalla.

Minua ei sellainen haittaa lainkaan, että tulen bluffatuksi, vaan se sopii pelityyliini oikein hyvin. Antaa palaa vaan. Mutta mitään lisärespectiä ei kyllä heru sillä ainakaan minulta, että vaarantaa koko turnauksensa rereissaamalla itsensä all-in kutoshailla ihan vaan sen takia, että on niin coolia tehdä niin ja kaverit näkevät tämän loistokkaan moovin. Tästä samasta syystä niin monet wannabe-Ilarit katkovat itsensä kerta toisensa jälkeen. Ainakin itse haen ne adrenaliinipiikit mielummin pokeripöydän ulkopuolelta ja pelaan rauhallista, tasaista ja varmaa peliä rahanansaitsemismielessä – vaikkei se niin kunnioitettavaa olekaan.

Oikein mukavaa ja lämpöistä kesänjatkoa ! Rentoutukaamme ja nauttikaamme tästä ihanasta ajasta !

Voit kommentoida kirjoitusta foorumin kommenttiketjussa.