Kilpikonna, joka ostaa ensin ja tutkii sitten

Aki PyysingMenin 90-luvun alussa kuuntelemaan jonkun ranskalaisen pörssipomon esitelmää HKKK:n kirjastoon. Luento vaikutti alusta lähtien kiinnostavalta kuin Hugo Chavezin televisioesiintymisen kolmas tunti.

Lisäksi mies puhui ranskanenglantia hiljaa. Tämä sopii paremmin pohjoismaisen naisen kuin miehen korvaan, joten tästäkin syystä toivoin pääseväni pian pois.

Ongelmana oli, että tila oli pieni ja täynnä ja minä jumissa keskellä. En olisi päässyt ulos ilman pienimuotoista mellakkaa. Päätin sitten palata lukiometodiini tylsyyden tappamisessa: Aloin seurata luentoa.

Äijä selitti ikivanhaa satua jäniksestä ja kilpikonnasta. Satutunneilta luistaneille paljastan superyllättävän loppuhuipennuksen: Kilpikonna voittaa juoksukilpailussa ylimielisen jäniksen.

Aivan Berliinin muurin murtumiseen verrattava yllätys ei ollut sekään, kun hän vertasi kärsivällistä sijoittajaa kilpikonnaan ja kärsimätöntä jänikseen. Koska olin tuolloin enemmän velkaa pankille kuin palkkatyöllä koskaan olisin pystynyt maksamaan, olin enemmän kärsivällisen pankinjohtajan kuin klassisten sijoitusneuvojen tarpeessa.

Tämä puolitoistatuntinen silloin hukkaamakseni kokemaan elämää on kuitenkin mahdollisesti huonosta omastatunnosta johtuen jäänyt takaraivooni. Minä aloitin sijoitusurani jäniksenä heti kun vähän opin juoksemaan. Otin kaksikymppisenä kaiken sijoituslainan vastaan, mitä sain neuvoteltua. Sijoitin rahat hyvin riskipitoisiin pörssiyhtiöihin, jotka aluksi vähän nousivatkin. 90-luvun alun lama ajoi yhtiöt vaikeuksiin ja romahdutti varallisuusarvot.

Muutama vuosi verta, hikeä ja kyyneleitä ja kaksi devalvaatiota myöhemmin nenäni oli pinnalla. Lisäksi vaadittiin aika paljon supliikkia ja hyvää onnea, että sain pidettyä lainat nousukauteen asti.

Olen samojen virheiden erikoismies, mutta 90-luvun alun kokemuksia en aio uusia. Poikki en mene enää koskaan. Pokeriurani aikana tämä ei ole ollut edes lähellä.

80-luvulla sijoitusluottoja ottaneista minun kaltaisistani veijareista valtaosa meni irti poikki lopullisesti. Epätoivoiset ajat johtivat epätoivoisiin tekoihin. Yksi ryösti pankkiiriliikkeen lähetin. Useampi nopeutti luottotappiokirjausta kokeilemalla hirvikiväärillä omaan suuhun ampumista ym. vastaavia metodeja lopulliseen velkasaneeraukseen.

Monelle pokerinpelaajalle buumin hiipumisen ja pokerimarkkinoiden pirstaloitumisen myötä kävi 2000-luvun lopussa kuin sijoittajille 90-luvun alussa. Ensin tuli rahaa ovista ja ikkunoista. Rahaa sijoitettiin lähinnä rannekelloihin. Ovet ja ikkunat olivat kuitenkin unohtuneet auki, ja kaik män. Eikä edes piisant. Highrollereilla on ainakin toistensa keskuudessa varsin hyvä luottokelpoisuus – usein liian pitkään.

Pelkään, että ”Buumin lapset” ovat suurelta osalta menetetty sukupolvi. Yritin saarnata niille kassanhallintaa yms. setämäistä, mutta rahaa tuli liikaa, että olisi ollut aikaa pysähtyä kuuntelemaan.

Buumin aikaan oli ihan perusteltua yrittää taitotason vähän noustua hyvinkin pienillä bankrolleilla seuraavalle tasolle. Sielläkin oli hyviä asiakkaita odottamassa. Nyt kun ajat ovat kovemmat, ei LarsLuzakmainen tasojen nousu ole realistista kuin sellaisille ihmelapsille, joita en nyt tähän hätään ole tavannut.

Tunnen useitakin lahjakkaita ja ahkeria ammattipelaajia, jotka pelaavat selvästi pienempää, kuin viisi vuotta sitten. Heille ennustan pitkää uraa. Tasojen tiputtaminen osoittaa itsekuria ja realistista käsitystä omista eväistä, jota hengissä pysymiseen tällä alalla vaaditaan.

Pelaamalla tasoa, jossa varmasti voittaa, kertyy rahaa pikku hiljaa. Tämä raha olisi järkevää sijoittaa. Ammattipokerinpelaajien eläkkeitä eivät maksa edes tulevat työtätekevät sukupolvet, vaan oma eläkekassa pitää kasata ihan itse.

Sijoitusneuvonta on muuten maailman epäkiitollisimpia hommia. Olin nimittäin sellaisena muutaman vuoden opiskeluaikoina. Jos annat hyvän vinkin, sijoittaja kokee itsensä George Sorokseksi. Jos taas huonon, on sijoitusneuvoja Nick Leeson.

Tämän takia olen antanut sijoitusneuvoja vuoden 1995 jälkeen lähinnä painostettuna ja vaikutuksen alaisena. Näistäkään ei ole erityisen hyviä kokemuksia. Olen antanut mm. neuvon ”älä ota korkokattoa lainaan” muutama vuosi sitten, ja pankista sellainen oli kuitenkin myyty. Pataan on tullut pankin “vinkin” ansiosta tähän mennessä kymmeniätuhansia.

Ongelmana saattoi olla, että sanoin, että ”korot tuskin nousevat”. Pankista oli sanottu ”voi ne nousta”- ja brokeri sai hyvät bonukset.

Ei pitäisi olla kovin vaikeaa ymmärtää, että pankkisi haluaa rahasi tuottamaan mahdollisimman hyvin – pankille. Olen parille tapaukselle yrittänyt selittää tätä huonolla menestyksellä. Suosittelin joitakin vuosia sitten alaikäisen lapsen perintörahoille suoria osakesijoituksia. Pankista palattiin takaisin kallein mahdollinen pankin oma osakerahasto kainalossa.

Samat ominaisuudet: kärsivällisyys, loogisuus, harkittu riskinottokyky, mitkä tekevät menestyvän pokerinpelaajan, pitäisi tehdä myös kelvollisen sijoittajan. Tätä ei voi kyllä aina päätellä huippupelaajiemme sijoituskäyttäytymisestä. Ostetaan jos kaveri jotain suosittelee ja myydään vain jos käteinen raha on vähissä, vaikuttaa olevan hyvin suosittu strategia.

Tosin edellisellä voi jopa voittaa. Laittamalla määräaikaistalletukseen, kun osakkeet olivat poikkeuksellisen matalalla suhteessa korkotasoon, tuli inflaatio miinus korot pataan varmasti. Tätäkin on high rollereiltamme nähty.

Jos haluaa tukea kansantaloutta ja laittaa rahat Teatterin Vippiin kiertoon, ne voi antaa pukumiehille hoitoon. Nämä soittelevat ahkerasti, jos haistavat mahdollisesti hoitoon saatavaa rahaa. Näillä on muuten samat intressit kuin pankeilla, eli maksimoida oma hyvinvointinsa.

Koska pokerinpelaajat ovat ns. parempaa ainesta, voisivat he hyvin tehdä sijoituspäätöksensä ihan itse. Suurimpana ongelmana tässä ovat ammattitaudit eli innokkuus isosti betsaamiseen ja laiskuus.

Enää en laita kaikkia omia ja lainattuja rahoja yhteen konkurssiherkkään firmaan. 100 prosentin sijoituslainalla SP-Sijoituksen optiotodistuksia on taaksejäänyttä aikaa.

Minulla on nykyisin monen eri yhtiön osakkeita, ja seuraan niitä melko aktiivisesti. Tavoitteeni ei ole biitata markkinaa, vaan tehdä rahaa. Jos joku muu tekee jollain lapulla enemmän, se ei ole minulta pois.

Ostan ja myyn tuttuja firmoja tilanteen mukaan arvostuspohjalta. Jos löydän jonkun uuden kiinnostavan kohteen, katson ensin ihan perusteet. Jos ovat ok, saatan ostaa vähän. Hyvällä tsägällä ja pienellä vivutuksen säädöllä olen tainnut pääsääntöisesti pärjätä markkinoillekin viime vuosina.

Samantyyppistä strategiaa suosittelisin muillekin pokerinpelaajille. Ostaa ensin vähän jotain halvan oloista omasta mielestään hyvää firmaa. Yhtiötä jaksaa paremmin seurata, jos on jotain omistusta. Jos hinta laskee, ja yhtiö tuntuu edelleen hyvältä, voi ostaa lisää. Vaikka hinta vähän nousisi, voi firmaan perehdyttyä nostaa panoksia, jos arvostus vaikuttaa edelleen kohtuulliselta. Jos firman arvostus alkaa ahdistaa, myy pois.

”Osta ensin, tutki sitten”- strategiaa kilpikonnaversiona ei opeteta kauppakorkeakoulussa. Se ei varmasti ole optimaalinen, mutta sen pitäisi olla parempi, kuin pokerinpelaajien tähän asti suosima jänisversio ”kaikella rahalla baarissa kuulemaani”.

P.S. HelppiGamen sijoituskeskustelut ovat olleet suurena inspiraattorina tähän kolumniin. On ollut hyödyllistä kuunnella kokeneempien sijoittajien näkemyksiä ja parasta viihdettä naureskella nuorison heräteostoksille. Propsit nuorisolle kuitenkin rehellisyydestä. Lisäksi Anssin sijoituspäivis/keskustelu on vakuuttanut siitä, että tällaisellekin aiheelle on kysyntää.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.