Kolme kasia on vain keskimääräinen käsi

Aki Pyysing

Meditaatiota paremmin mielenhallintaa voi treenata Seven Card Stud Split Limitissä. Pääset kuuntelemaan hiekalle rakennettuja teorioita, katselemaan oddsien vastaista vetelyä ja joudut lukemattomien ohivetojen uhriksi. Kun tämän pystyy tekemään hymy naamalla ilman alkoholia tai kirosanoja, ei meditointi ole enää tarpeen. Tosin omassa sevenin pelaamisessani en ole kaikkina aikoina pystynyt aivan stoalaiseen tyyneyteen. Olisikohan sittenkin pitänyt meditoida ennen sevensessioita?

Tosin olen luultavasti nyökkäillyt perässä tai vähintään ollut puuttumatta tolkuttomiin pokeriteorioihin ainakin prosentuaalisesti eniten juuri sevenissä. Valtaosan sevenjaoistani pelasin nimittäin 90-luvulla, jolloin vielä suhtauduin pokeriammattilaisuuteen asian vaatimalla vakavuudella.

Sevenkin on itse asiassa hyvin yksinkertaisten pelureiden hyvin yksinkertainen peli. Dave Colclough (R.I.P.) selitti pienelle seurueelle Tallinnassa Monte Carlon baaritiskillä joskus 2000-luvun alussa kuinka pelissä voittaminen on naurettavan helppoa: Makselet pientä antea, pelaat ässät ja kallet, unohdat vedot ja pidät rahat. En varsinaisesti ollut eri mieltä El Blondien kanssa, tosin mielestäni vähän rangea laajentamalla voi voittaa vielä enemmän.

Olen siis paljon purrut hammasta ja tilaillut lisää viinaa seiskahöpötyksiä kuunnellessani. Nyt avaudun muutamista hyvin yleisistä väärinkäsityksistä.

Limiittiseven on vaativin pokeripeli

Mie pystyisin opettamaan kenet tahansa kuuliaisen ja tottelevaisen oppilaan, joka etukäteen tunnistaa pokerikädet, pelaamaan voittavaa käteisseveniä hyvässä täydessä pöydässä puolessa tunnissa. Missään turnauspokerissa tämä ei ole mahdollista, eikä esimerkiksi limiittiholdemissa.

Kovin vaativana avopokereissa pidetään sitä, että kipatut kortit pitäisi muistaa. Fokusoituneelle absolutistille tämä ei ole iso ongelma. Mie laitan kipatut kortit jonoon mielessäni tyyliin ”kaksi, kaksi, kasi, jätkä” ja lisäilen muita väliin.

Mutta muistin puutteellisuudesta ei tarvitse hirveästi murehtia. Vaikka et muistaisi yhtään muckattua lappua, optimipäätös olisi lähes joka kerta se sama, kuin jos sinulla olisi valokuvamuisti. Kunhan ei lähde heti alkuun puolikuollutta vetelemään, voi huonomuistinenkin pelata voittavaa seveniä. Kolmen kortin kohdalla kortit ovat auki pöydällä, ja silloin vain pitää heti jaksaa kurkata kortit, ennen kuin kaverit alkavat kippailemaan.

Ei paria pakkaan    

Tämä on sököhokema, jota harrastetaan sevenissäkin paljon. Pelaamalla pienempiä pareja kuin vastustajan pari hävittiin sevenissä aikoinaan kymmeniä miljoonia vuodessa. Nykyisillä sevenvolyymeillä en osaa arvioida paljonko 2010-luvun loppupuolella tulee pataan, mutta tulee.

Jos olet varma, että vastustajalla on lähdössä isompi pari, kuin sinulla, on oikea ratkaisu käytännön aina kippi, ellei parin seurana ole ässäkikkeriä. En lähde perustelemaan sen enempää, enkä usko paatuneiden sevenvetureiden muuttavan peliään, vaikka esittäisin pitävät matemaattiset argumentit.

Muistan kun kippasin kerran sevenissä kasiparin pienellä osin kuolleella kikkerillä, kun ensimmäisenä puheissa ollut solidi kaveri jätkä pinnassa täydensi ja takana oli vielä kaksi ylikorttia. Tämä on niin selvä kippi kuin seventurnauksessa voi olla. Valitettavasti rähmäsin toisen kasin auki. Ensin kuului pöydän yhteinen ”Oooh” ja sitten kaverini kommentoi, että Aki näytti tuon tahallaan näyttääkseen miten tiukka se on. En todellakaan näyttänyt tarkoituksella. Kaikki vastustajani pelasivat liian löysästi ja en halunnut tuoda heidän mieliinsä kerettiläistä ajatusta, että parinkin voi kipata. Liian löysiä pelaajia kuuluu kannustaa pelaamaan entistä löysemmin.

Kaikilla voi oddsien mukaan vetää

Käsi vastaan käsi ei sevenissä ollakaan kovin paljon edellä. Mutta vastustajat useimmiten näkevät, kun pelisi paranee, ja ohivedon onnistuessa tienaat hyvällä tsägällä betsin pari. Vetämällä kaikilla rakentelet pienillä tappiollisilla maksuilla niin ison potin, että sitten onkin jo pakko altapäin vetää.

Pelasin kerran yhden ensimmäistä kertaa seveniä pelaavan pokeriammattilaisen vieressä turnausta, joka pelin alussa kertoi, että tämä on siitä hauska peli, että oddsien mukaan voi vetää käytännössä melkein joka käden. En kysynyt, mihin hän näkemyksensä perusti, vaan annoin hänen jatkaa valitsemallaan linjalla. Näin hän toki tekikin, ja tippui turnauksesta ensimmäisenä.

Ässillä ei voita, jos niillä reissaa    

Monet vanhan kaartin sevenpelurit pelaavat ovelasti, ja reissaavat pintaässän, jos heillä ei ole ässiä, ja vain maksavat, jos heillä naulat oikeasti löytyy. Tämä on siinä mielessä viekasta, että pelaa hyvin lähellä avokorteilla.

Ässäparista toki vedetään ohi usein, sitä en kiistä. Mutta useammin niillä voittaa, jos harventaa väkeä heti alusta asti. Jos väki ei ole harventuakseen, voittaa kuitenkin isomman potin, silloin kun voittaa.

Ässillä nimenomaan häviää helpommin, jos niillä ei reissaa. Pelkästään American Airlinesilla reissaaminen on tietysti vähän hönö strategia, mutta kun sekaan laittaa hooliparit ja elävät kolmen värit, on mukana jo ihan kivasti sumuverhoa käden vahvuudesta.

Kolme kasia on keskimääräinen käsi

Tämä väite löytyy American Stud Poker Associates Oy:n jakamasta kirjasesta. Se on lisäksi muistaakseni totta, jos seitsemän pelissä kaikki vetävät loppuun. Tällä tiedonjyväsellä ei itse pelissä ole merkitystä, koska pelissä pelataan muiden käsien suhteellisia vahvuuksia kohtaan. Olen voittanut potteja sekä haipelillä että värisuoralla.

Sain kerran pottiseventurnauksessa lähtöön juuri tämän kolme kasia. Reijo Mannisella oli kalle pinnassa ja puheet. Reissu-Reijo löi täyden potin. Koska standardiohje seveniin on slouvata kolmoset, löin täyden potin kylkeen. Tykkään usein pelata vastoin kansan syvien rivien tuntoja. Lisäksi Reijo oli ja on hyvä pelaaja ja tunsi ja tuntee miut hyvin. Jos hän on ilman kallea liikenteessä, en saa enempää. Jopa King Kong saattaa alkaa tuntumaan heikolta, jos maksan toisen kerran. Sen sijaan reissuun hän voi suhtautua hyvin epäluuloisesti ajatellen miun ylipelaavan pelkkää kasiparia, mikä sekin pottiturnauksessa on ihan mahdollista. Manninen nielaisi syötin ja survoi lisää, mie siihen vielä vähän lisää, Reijo maksoi ja sai yhden karvaturvan lisää heti neljännellä. Mie en edennyt ja hävisin.

Nousin pöydästä sanaakaan sanomatta ja menin kyselemään brassilta käteispelitilannetta. Hän kysyi, että joko minä nyt putosin ja todettuani, että ”En, muuten vain tulin kyselemään käteispaikkaa” kysyi sitten mitä kävi. Kertasin jaon ja tämä sanoi minulle legendaarisen kommentin: ”Kolme kasia onkin sevenissä vain keskimääräinen käsi”.

Miulla verenpaine kiehahti, silmistä tuli savua ja menin vastoin tapojani hetkeksi sanattomaksi. Olin saanut merkit keskelle sevenissä niin hyvissä kuin suinkin voi kolmeen korttiin saada ja jopa miunkin tiukoilla kriteereillä kyseessä oli aito bad beat eikä cooleri. Hävetäkseni täytyy tunnustaa, että taisin selittää jotain ”85-15 ei ole keskimääräistä” ja jopa korottaa ääntäni niin, että turnauksessa jatkavatkin pelaajat kuulivat. En muista tarkkaan, mutta melko varmasti otin sen jälkeen drinkin, vaikka tuohon aikaan olin luultavasti liikkeellä autolla.

Seven Card Stud on oikeasti hauska pokeripeli, jota pelataan oikealla rahalla valitettavan vähän. Pelissä on paljon hienoja nyansseja, joihin voi perehtyä esimerkiksi lukemalla kohta 30 vuotta vanhan Sklansky/Malmuth/Zeen, joka ei ole vanhentunut samalla lailla kuin esimerkiksi Pokerin käsikirja. Silloin harvoin kun seveniä pelataan, sitä pelataan pitkälti edelleen samoin kuin 90-luvulla, ja kirjan omaksuminen riittää voittavaan pokeriin kepeästi.

Seven Card Stud säännöt

P.S. Mainitsemani Dave “Öglögöglö” Colglough oli mukavin brittiammattilainen, jonka olen tuntenut. Mutta hän olikin walesilainen. Ovatko muutkin kymrit samanlaisia?

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.