Kuka sanoi mitäkin pokerista onnenpelinä…

Mika Puro

Tapasin tänään Linnanmäellä minulle edelleen tuntemattoman miehen, joka tunnisti minut Pokeritiedon paidasta ja muisti nähneensä minut Eurosportilla pokeria pelaamassa. Uteliaisuuttaan kyseli muutamia peruspokerikysymyksiä, joihin vastailin rutiinilla samalla kun sivusilmällä tiirailin, että lapseni ovat edelleen turvallisesti kyydissä Hurjakurussa. Miehellä oli reilauskokemusta sen verran paljon, että oli muodostanut pokerista erittäin vahvan mielikuvan onnenpelinä. Tätä jööttiä kuuntelin haukotuksia niellen, kunnes tytöt vihdoinkin juoksivat vaatteet märkinä ohitseni ilmoittaen samalla mihin laitteeseen seuraavaksi menisivät. Jätän miehen mielipiteineen omiin oloihinsa ja riennän lasteni perään.

Taitopeli vai onnenpeli? Kukin on oikeutettu omaan mielipiteeseensä ja pelaa pokeria sen mukaan. Peliuran alkuvaiheessa tätä kysymystä pyörittelee usein mielessä lyhytaikeisten tulosten mukaan. Jästipäisimmät krooniset häviäjät pitävät pokeria onnenpelinä hautaan asti, kun badbeatien aiheuttama pelikassan keveneminen ei ole saanut parhaallakaan a-pelillä uutta nostetta.

Chris Fergusonin uskomaton ohiveto T.J.Cloutierista WSOP pääturnauksen viimeisessä jaossa vuonna 2000 on yksi tunnetuimpia bad beat- tarinoita ja tätä yksittäistä jakoa käytetään monesti perusteluna sille, että pokerissa on loppujenlopuksi kyse hyvän ja huonon onnen yhtälöstä ja siitä, missä suhteessa kukin pelaaja näitä onnen eri ilmentymiä kokee. Viimeksi tänään, kun törmäsin tähän väitteeseen, vastasin tälle varsin provosoituneelle väittelijälle, että ’mites paljon sillä ässäparilla sitten voittaa, kun sen saa käteensä?’. Tarkoitukseni oli tietenkin pussittaa hänet omilla vastauksillaan, kunnes tajusin, ettei tällä väittelyllä ole mitään merkitystä minulle loppupeleissä ja annoin asian olla. Toisaalta, mitä useampi pelaaja pitää pokeria onnenpelinä, niin sitä paremmat pelit ainakin teoriassa pitäisivät olla.

Tässä yksittäisessä jaossa, jossa T.J.Coutier menetti WSOP pääturnauksen voiton, hän hävisi myös $603500 rahaa – siis jos olisi tämän jälkeen massiivisessa chipleadissa pystynyt voittamaan Fergusonin. T.J. joutui pelaamaan aktiivisesti kaksi vuotta turnauspokeria kuitatakseen tämän yksittäisen jaon ja siinä menetetyn rahan. Jos T.J:ltä kysyttäisiin hänen mielipidettään siitä, onko pokerissa kyse tuurista vai taidosta, hän varmaankin osaisi selittää tuurin vaikutuksen lopputulokseen – sitä aliarvioimatta – mutta silti väittäisi pokerin olevan taitopeli ja varmasti osaisi myös sen perustella. Mies on kuitenkin kokenut yhden pokerihistorian tunnetuimmista bad beateista ja jatkanut tämänkin kokemuksen jälkeen pelaamista huipulla aina viime vuoteen asti.

Kiihkeimmät väittelyt asian tiimoilta käydään mediassa yksityisten pelinjärjestäjien ja valtion monopolien ja päättäjien välillä. Väittelyä käydään käräjillä. Tätä juupas-eipäs vastakkainasettelua on käyty jo vuosikausia ja vieläkään ei Euroopan laajuisesti ole sellaista päätöstä saatu aikaan, että tämä asia päätöksineen voitaisiin vihdoinkin laittaa mappiin ja hyllyyn pölyttymään. Formula ykkösissäkin väitellään edelleen onko kisassa menestymisessä tärkeämpi tekijä auto vai kuski. Kumpi yksittäinen tekijä on lopputuloksen kannalta merkittävämpi? Jokainen voi olla mitä mieltä tahansa, mutta tuntuisi melko ironiselta ajatukselta, että joku ottaisi tästä niin nokkiinsa, että veisi asian oikeuden päätettäväksi. Pokerissa on kysymys valtapelistä. Tällä hetkellä valtaa pitävät he, jotka väittävät onnen olevan merkittävin yksittäinen tekijä pokerissa lopputuloksen kannalta. Samaa valtapeliä pelataan useassa Euroopan maassa. Pallo on tavallaan heitetty vastaväittäjille, vaikkei valtaa pitäjillä ymmärrettävistä syistä pelihaluja olekaan.

Länsi- Ruotsin hovioikeus antoi oman päätöksensä asiasta kuluneella viikolla. Sen mukaan isot pokeriturnaukset ovat taitopeliä. Tämän päätöksen nojalla mikä tahansa instanssi voisi periaatteessa järjestää Ruotsissa pokeriturnauksia. Asiaa saattaa tosin mutkistaa vielä se, että Ruotsissakin valtion omistamilla yhtiöillä on yksinoikeus rahapeleihin ja tämä asia pysynee muuttumattomana huolimatta siitä, onko pokeri yleisesti tunnustettu Ruotsissa taitopeliksi vai ei.

Suomessa näin pitkälle ei olla vielä päästy. Vastikkeettomasti voinee melko huoletta pokeriturnauksia Suomessakin järjestää. Itse ainakin olen ollut useassa vastikkeettomassa turnauksessa pelaamassa kutsun saaneena. Minulle asia ei tästä kirjoituksesta huolimatta ole mitenkään sydämenasia, sillä en pelaa pokeria Suomessa livenä juuri ollenkaan. Kertaakaan en ole käynyt Grand Casinolla käteistä pelaamassa (jos joku muistaa toisin, niin se en ollut minä), mutta Freezeoutin ja Midnight Sunin pääturnaukset olen kyllä käynyt huonolla menestyksellä pelaamassa. Minulle on melko se ja sama, kuka pokeriturnauksia Suomessa järjestää. Entisenä kasinon työntekijänä voin silti suositella Helsingin kasinoa, jos ensimmäinen käynti on vielä tekemättä.

Yllätyin Jouni Laihon sanomisista Poker Magazinen haastattelussa muutama numero sitten. Jouni sanoi, että ’ Varmasti se pärjää parhaiten, joka on pitkässä juoksussa kehittänyt itselleen parhaat taidot ja pystyy pöydässä olevista korteista arvioimaan todennäköisyyksiä. Pokeriin liittyy myös bluffauksen vaatimia psyykkisiä valmiuksia sekä paineensietokykyä.’ Näin se menee vaikka itse kiteyttäisinkin asian hieman eri tavalla. Toivottavasti Jouni on edelleen sujut tämän lausahduksen kanssa, sillä tämä on merkittävin vastaantulo hänen edustamansa instanssin puolelta liittyen pokerin  onnepeli/taitopeli- statukseen. Hänen asemassaan olisin ehkä jättänyt tämän sanomatta, sillä parhaimmillaan tästä ei aiheudu mitään jälkipuintia, mutta pahimmillaan tämä yksittäinen lausahdus saattaa vesittää hänen muita tulevaisuudessa esittämiä puolustuspuheenvuorojaan asian tiimoilta. Tylsää tässä asiassa on se, että pokerin puolesta puhuvat edustavat omaa mielipidettään, mutta pokerin ’vastustajat’ edustavat päämäärää, oman työnantajansa valtaa, joka määrää sen, mitä suusta ulos päästetään. Todellista keskustelua tuskin saadaan koskaan siis aikaiseksi.

Takaisin Linnanmäelle ja kevyempiin tunnelmiin. Jätin tänään varmaankin elämäni ensimmäistä kertaa syömättä nälkääni sen takia, ettei hinta miellyttänyt. Vaikka maksoin Monte Carlo Bay Hotellissa pari viikkoa sitten laitti-Colasta 7 Euroa tölkki, niin Lintsillä kipukynnys nousi liian kovaksi.  Monaco on kallis, Helsinki siihen verrattuna ei. Lintsillä oli kauden alkajaisiksi päätetty taas uudet hinnat; tässä vähän maistiaisia: Ranskalaiset perunat 5.30, limupullo 3.50, paukkumaissi + limu- combo 7.50. Että silleen. Ai mitä on paukkumaissi? No se on popcorn, joka jostain syystä oli ruokalistalle muutettu kansallisempaan muotoon. Näillä hinnoilla Linnanmäki muuttuu pian Suomen suosituimmaksi picnic- puistoksi.

Arvatkaas mitä Lintsillä saa kun tilaa ’rollentaskun’? Se on tuuripeliä, jos ei tiedä…

 

Kirjoittaja on pelannut pokeria 20 vuotta ja on PokerStarsin sponsoroima pelaaja

Voit kommentoida kirjoitusta foorumin kommenttiketjussa.