Kusettaminen ei kannata

Aki Pyysing

Minä ja Tom O’Riaian olemme miehiä parhaassa iässä. Tosin minä olen syntynyt muutamaa kuukautta aikaisemmin vuonna -67, joten olen sen verran sivistyneempi. Joskus kauan sitten olimme niin nuoria, että meitä oli jopa mahdollista kusettaa. Tai ainakin yrittää.

Vuonna -91 Tom oli lyönyt noin 16 henkeä poikki Dublinin pokeriringeissä, eli hän oli saanut kasvatettua bankrollinsa noin 5000 dollariin. Kellään ei tuntunut enää olevan rahaa, ja pelit pyörivät varsin kuivina Dublinissa.

Tuohon aikaan ei ollut Irlannin Pokeritietoa eikä internetissä paljon muutenkaan mitään. Itse asiassa kumpikaan meistä ei tiennyt, että internetin perusta oli luotu 60-luvulla Yhdysvalloissa puolustusministeriön käynnistäessä rahoituksen ARPAnet-tietoverkolle vastaiskuna Neuvostoliiton onnistuneelle Sputnik-satelliitin laukaisulle. Mutta Card Player –lehti ilmestyi myös Dublinissa.

Lehdestä Tom luki, että Atlantic Cityssä pelattiin pot limit Omahaa. Koska hän oli 24-vuotias ja omasta mielestään maailman paras pokerinpelaaja, ”Young man go west”-slogan sai taas yhden nuoren irlantilaisen innostumaan Atlantin ylittämisestä.

Atlantic Cityssä pelattiinkin pot limit omahaa. Tom pärjäsi hyvin. Hänen merkkinsä lisääntyivät kuin peltomyyrät. Tosin peli ei ollut niin hyvää, kuin kuulemma Mississipissä. Se oli vielä lännempänä kuin Atlantic City, joten nuoren miehen halua mennä vielä lännemmäksi ei voinut vastustaa.

Tuohon aikaan Tom pelasi kuin Ilari Sahamies 18-vuotiaana. Nykyisin hän on samanlainen elämäänsä kyllästynyt kyylä kuin minäkin. Hän oli yliaggressiivinen, ja kaikki stetsonpäät kuvittelivat hänen menevän pian poikki. Pelit pyörivät Missisipissä normaalisti torstaista sunnuntaihin. Muut ajat oikeiden lännenmiesten täytyi viettää työnsä ja perheensä parissa.

Yhden pitkän viikonlopun pelattuaan Mr. O’Riaianin kanssa he eivät halunnetkaan mennä kotiin. Tuolla nuorella miehellä oli aivan liian paljon rahaa, että he olisivat voineet palata normaalielämään. Pelit jatkuivat seuraavaan maanantaihin asti. Sitten he eivät enää palanneet. Tätä kutsutaan luonnolliseksi poistumaksi pokeripöydistä.

Savun hälvettyä Tomn O’Riaianilla oli 20.000 dollaria ja Lyle Bermanin allekirjoittama 75.000 dollarin Grand Casino Golf Portin shekki. Sen saisi kuulemma lunastaa Las Vegasissa, joka on vielä lännempänä. Lyle ei ollut vielä perustanut World Poker Touria, mutta voittanut jo ensimmäisen rannekkeensa World Series of Pokerissa, joten shekkiin oli aihetta luottaa.

Koska Dublin, Atlantic City ja Missisippi oli jo kuivattu, nuoren miehen täytyi mennä jo hyvin lähelle Tyyntä Valtamerta keskelle autiomaata eli Nevadan Las Vegasiin.

Vegasista löytyi myös kivaa peliä ja herrasmiesseuraa. Tom viihtyi hyvin. Jos nuorella miehellä on kiva pokeririnki, 20.000 dollaria käteistä ja 75.000 dollarin shekki taskussa, elämä hymyilee.

Jossain vaiheessa kesken pelin Tom sai ahaa-elämyksen, että shekinhän voisi vaikka lunastaa Binion’sin kassalta, kuten oli ollut puhetta. Silloin intiaanit hyökkäsivät, kuten liian länteen menneet uudisasukkaat olivat jo vuosisata aiemmin havainneet.

Kassalla ollut naishenkilö sanoi, että shekki on vanhentunut. Tom kyseli voisiko hän jutella esimiehen kanssa. Siihen maailman aikaan 75.000 dollaria oli vielä rahaa nuorellekin miehelle, eikä ensimmäiseen eihin naiselta ole syytä luovuttaa. Kassavastaava sanoi, että yhdeksältä aamulla tulee esimies paikalle, mutta hän tuskin tuomiota muuttaa.

Irlantilaiset ovat tunnettuja rauhaa rakastavana ja leppoisana kansana, mutta tässä vaiheessa Tom O’Riainain korvista nousi savua ja lohikäärme olisi ollut kateellinen suusta tulleista liekeistä. U.S. Immigrationille ja Binion’sin kassalle ei kuitenkaan vähääkään itsesuojeluvaistoa omaava vittuile, joten ainoa vaihtoehto oli palata pokeripöytään kiltisti.

”Voi olla, että osa pokeripäätöksistäni ei tässä mielentilassa ollut aivan optimaalisia. Joka tapauksessa menetin 20.000 dollariani melko rivakasti palattuani peliin”, Tom avautui eilen Aviation Club de Francen ravintolassa.

”Epätoivoissani menin kassalle, vaikka oletin, että minua oli kusetettu peruuttamattomasti. Shekki oli arvoton paperinpala, mutta toisaalta muutakaan rahaa ei ollut. Joten kyselin kassalta, koskahan se esimies oikein tulee. Sen suuremmin neuvottelematta uusi kassatäti kysyi halusinko shekkini chipeissä vai seteleissä.”

Tom luonnollisesti palasi peliin, mitä muutakaan voi tehdä, jos rahaa kerran taas on. Vegasissa pelattiin Texasia, mikä ei ollut Tomin supersuosikkipeli. Mutta pian viereensä istui vanhempi herrasmies stetson päässä. Hän osoittautui myöhemmässä tarkastelussa Puggy Pearsoniksi. Hän kysyi Tomilta ”Son, what do you really want to play?” Hetken pohdittuaan Tom sanoi 50/100 pot limit Omahan esimerkiksi olevan sopivaa. Puggy totesi, että pelataan sitä sitten.

Tom ja Puggy siirtyivät välittömästi avattuun pöytään kaksistaan ja seuraan tuli kolmanneksi Russ Hamilton, joka oli ollut jo texas-pöydässä. Tomin ihmetykseksi pöytä täyttyi rivakasti, vaikka tuohon aikaan omahaa ei juuri Vegasissa pelattu. Jälkimaailma tietää Russ Hamiltonin mieheksi, jonka naama on korvattu Rion maailmanmestareiden listalla mustalla lakanalla ja jo tuolloin aikalaiset tiesivät Puggyn olleen ”known cheat”.

”Olen melko varma, että Puggy ja Russ signaloivat käsiään toisilleen. En suuresti välittänyt, koska he pelasivat muuten heikohkosti. Voitin huijareiden pelistä jotain 30.000 dollaria ja lopetin.”

Tarinan opetus on, että huijaamalla päätyy mustaksi lakanaksi ja rehellisellä pelillä voi jatkaa pelejä Aviation Club de Francella ilman, että täytyy varoa kuka entinen uhri sattuu piipahtamaan saluunaan. Lisäksi kimppapelureiden ringissä näppärä peluri voi voittaa, jos ymmärtää mitä tapahtuu. Ihan kaikki eivät ole Tom O’Riaianeita, joten kimppapelaamista vastaan täytyy kasinoiden kamppailla paremmin kuin vuoden 1991 Binion’s Horseshoessa tehtiin.

P.S. Vuonna 2000 huomasin yhden kaksikon pelaavan kimppaa Casino Raylla. Koska ringit olivat ohuet, ja kaksikko aika heikkoja pelaajia, en sanonut pöydässä mitään. Keskustelin kuitenkin aiheesta saman huomanneen toisen pelurin kanssa, ja olin sitä mieltä, että ei ole syytä puuttua. Tämä oli eri mieltä, ja poltti kaksikon brushille. Pojat saivat porttikiellon, eivätkä ole sen jälkeen palanneet. Nykytarkastelussa olin tuolloin väärässä. Ahneuteni ylitti tuolloin arvostelukykyni. No más.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.