Länsirintamalta ei vieläkään mitään uutta

Aki Pyysing

Viime vuosi saattoi olla ensimmäinen sitten vuoden 1996, kun en käynyt kertaakaan Aviation Club de Francella. Mitä ilmeisemmin olen liian vanha ja varakas, kun on ollut varaa olla käymättä.

Osa vuoden 1997 pelureista on jo kuollut. Enää en voi vastata Monsieur Victorin jokapäiväiseen ”Comment allez-vouz”iin ” ”Très bien”. Mutta minun ikäluokkani juutalaiset liikemiehet olivat edelleen enimmäkseen elossa ja pelissä mukana. He muodostavat nykyään valtaosan Aviationin peluriringistä. 17 vuotta sitten enemmistö pelureista oli minua vanhempia juutalaisia liikemiehiä.

Kauan sitten olimme nuoria ja innokkaita. Minä valikoin lähtökäsiäni viiden kortin omahassakin hyvin huolella ja paikalliset pelasivat joka käden. Maailma on sikäli muuttunut, että olemme saaneet uurteita kasvoihin, harmaata hiuksiin, vyötäröllä on varauduttu nälänhätään ja jotkut kaikkein onnettomimmat ovat jopa vähän kaljuuntuneet. Minä valikoin käsiäni yhä edelleen – ja ranskalaisen täytyy olla todella paljon voitolla tai tekemässä ruokatilausta luovuttaakseen viiden kortin omahassa ennen floppia yhteen reissuun minkäänlaisia kortteja.

Ihan kaikilla ei ole varaa hävitä kuusinumeroisia summia joka vuosi. Näillä on ollut yli 15 vuotta putkeen ja he pyrkivät näyttämään siltä, että pienet tappiot eivät tunnu missään. Eivätkä ne kaikilla tunnukaan. Useimmat vetävät bisnestä, joka on mennyt hyvin Helsingin olympialaisista lähtien tai hallinnoivat suvun pitkään omistamaa muutamaa Maraisin kerrostaloa tai tekevät molempia.

Tosin joka kerta kun ranskalainen häviää potin, hän pyrkii näyttämään coolilta. Todellisuudessa vähäisimmänkin havaintokyvyn omaava näkee, että päässä on vielä lämpimämpää kuin heinäkuun lopun Pariisissa. Tavallisesti lämpö muuttuu myös puheeksi, jossa kritisoidaan vastapelureita ja/tai jakajaa. Volyymistä keskinkertainen huutokaupanpitäjä olisi kateellinen. Joka tapauksessa hävinnyt pelaaja pelaa edelleen samat kädet kuin aimminkin eli kaikki, mutta nyt hän lisäksi reissaa omalla vuorollaan kerran kerrasta.

Pelasin neljä päivää 5/10 omahaa. Viimeisenä päivänä menin klubille vähän ennen kahta (pokerihuone on auki joka päivä 14-06). En päässyt pöytään suoraan, koska listalla oli jo 11 nimeä ennen minua. Päätin odotellessani pelata 2/4 omahaa, jossa on satasen minimiosto. Tämä kuulostaa pienehköltä peliltä. Mutta kun lähes kaikki ostavat sisään 500-1000 euroa, useimmat laittavat 8 euron liven ja normaalijako menee siten, että kaikki minua lukuun ottamatta maksavat, joku reissaa ja sitten kaikki taas maksavat, ei pelata ihan karkkirahoista.

Olin voittanut joka päivä 5/10-pelissä, ja ihmetellyt eikä kukaan näistä ole oppinut 17 vuodessa yhtään mitään. Minä olen omasta mielestäni selvästi vahvempi pelaaja kuin esimerkiksi asuessani Pariisissa 2003-4. Ihmettelin asiaa Pariisissa asuvalle ystävälleni Tom O’Riaianille, joka sanoi, että ei ihan näin. Jotkut näistä ovat oppineet pokerista jotain vuosikymmenten varrella. Kukaan ei tosin kovin paljon.

Mutta 2/4-peli oli vielä ihmeellisempi maailma. Jos olet omasta mielestäsi Hyvin Tärkeä Henkilö Pariisin juutalaisyhteisössä, ei kunniasi mukaista ole pelata kuin 5/10-peliä tai isompaa. Joten pelaajakunta on aivan toinen.

Isommassa pelissä täytyy olla hereillä, koska siellä lyödään surutta isoja bluffeja. Näitä voi hyvin kannattavasti ottaa kiinni, jos seuraa pelin kulkua ja vähän katselee pelureita. 2/4-pelissä bluffaaminen on kielletty säännöissä. Ei ehkä ihan yhtä jyrkästi kuin ennen floppia kippaaminen, mutta periaatteessa kuitenkin näin.

Jos et pysty voittamaan triplaomahassa (=4 kortin omaha, viiden kortin omaha ja courchevel), jossa kaikki muut pelaavat joka käden, eivätkä koskaan bluffaa, ja olet pokeriammattilainen, olet väärällä alalla.

Minäkään en pystynyt tekemään tappiollista päivää tällä reissulla. Joskus nuorempana olen tehnyt myös tappiollisia reissuja. Silloin olin nuorempi, ylpeämpi ja tyhmempi. Pelasin mielelläni isointa peliä saksalaisten ja brittiammattilaisten kanssa ja annoin ranskalaisten huiskia keskenään pienempiä. Pöydän ainoa heikko kohta oli usein Devil Fish, joka voitolla ollessaan pelasi kuin jumala ja ensimmäisen binin (=buy-in, sisäänosto) hävittyään kuin aito pariisilainen Pariisissa. Joten kun Dave sai merkit ensimmäisen kerran sisään, pöydässä vain pahakala itse toivoi tämän voittavan potin.

Jos et ole koskaan käynyt Champs Elysee 104:n viihtyisällä korttiklubilla, sinulla saattaa olla kiire. Kun Jacques Chirac oli vallassa, klubille tehtiin lähes joka vuosi yllätystarkastus. Tästä tosin ilmoitettiin viikkoa etukäteen. Jacques ja Korsikan mafia tulivat hyvin juttuun keskenään.

Klubin pitkäaikaisella ovimiehellä oli haaveena avata oma kahvila, kuten monilla ranskalaisilla on. Hän kertoi, että toteutettuaan haaveensa ensimmäisenä päivänä tulivat terveystarkastajat, toisena verotarkastajat, kolmantena työlupatarkastajat, neljäntenä ravintolan laatutarkkailijat ja viidentenä anniskelutarkastajat. Samat ja lisää uusia tarkastajia tuli seuraavallakin viikolla. Oltuaan 15 vuotta Aviationin ovella hän ei ollut kertaakaan nähnyt yksiäkään näistä. Nykyään hän on palannut Aviationille baarimikoksi.

Sosialistien kanssa kommunikointi on Korsikan pojilta sen sijaan sujunut heikommin. Pariisin kaupungin alueella ei Napoleonin ajasta asti ole saanut olla kasinoita. Kehän ulkopuolella operoivat kasinojätit lobbaavat kovasti klubin sulkemisen puolesta. Viranomaisten vaatimuksesta klubilla on nykyisin 100 euron vuosijäsenmaksu, ja kaikista tuntiveloituksista annetaan kuitti. Ennen vanhaan ne kerättiin kyllä, kuitteja ei ollut ja on mahdollista, että osa reikeistä ilmoitettiin verottajallekin.

Hupaisa yksityiskohta on, että pokerihuoneessa oleminen maksaa 15 euroa tunti. Tämä siksi, että tällä veloituksella on alhaisempi verokanta kuin varsinaisilla pöytämaksuilla. 2/4-pelissä maksetaan 5 euroa, 5/10-pelissä 20 euroa lisää per tunti. Jonottaa pöytään saa pokerihuoneen ulkopuolella ilmaiseksi.

Omahan lisäksi klubilla pelataan säännöllisesti 2/4 -5/10 texasia. Olen joskus pelannut 5/5-texasia, ja tuolloin standardiavausreissu oli 50 euroa, jonka maksoi puoli pöytää. Pelit lienevät nykyään vähän huonommat, mutta hyvin liberaalit ulkopuolisen tarkkailijan silmin vaikuttivat edelleen olevan.

Minä koen olevani tervetullut Aviationille. Kerran en tosin päässyt sisälle. Olivat sitä mieltä, että oman etuni mukaista olisi olla pelaamatta sinä päivänä. Pöh, ranskalaisia vastaan pärjään pienessä tai vaikka isossakin hönössä.

Huolimatta siitä, että liikemiehet tietävät minun olevan ammattipelurin, kohtelevat he minua hyvin, osa suorastaan vaikuttaa olevan ilahtunut tavatessa. Tämä saattaa johtua siitä, että en koskaan kiukuttele ohivedoista, kuten näissä ringeissä kaikki muut paitsi irkkuystäväni tuntuvat tekevän, mene ja tiedä. Tai sitten se on peer respectiä. Me olimme nuoria yhdessä ja meillä oli varaa pelata isoa peliä. Nyt olemme vielä komeampia ja edelleen olemme pysyneet ringissä mukana.

Kysyin Tomilta, onko hän vieläkään saanut yhtään ranskalaista ystävää asuttuaan kylässä vajaat 20 vuotta. ”En pidä ammattipelureista, jotka naureskelevat asiakkaille. En tykkää kenestäkään, joka kiukuttelee jakajille. Inhoan syvästi sitä, kuinka vetokädellä jätetään osa merkeistä laittamatta pottiin. Mieleni tekisi murhata kaikki, jotka yrittävät antaa tahallaan liian vähän merkkejä vaihdossa.Tämä ei jätä jäljelle ketään. Yksi melko säännöllinen peluri, joka ei tee näistä mitään klubilla, on olemassa. Se vaikuttaa etsivän epätoivoisesti huonolla menestyksellä kuivaa siideriä Pariisista”.

Ainoat kaksi edes siedettävää pelaajaa, joiden kanssa klubilla pelasin, olivat kaksi nuorta suomalaista, jotka olivat löytäneet selkeästi kivan onkipaikan. Jos voittaa 34.000 euroa yhtenä iltana 5/10-pelissä, saattaa tulla vielä monta kertaa uudelleen.

10 vuotta sitten korttiklubeja oli Pariisissa ainakin 15, nykyisin Tomin mukaan on enää kolme auki. Hän tosin ei kaipaa lisää suomalaisia klubille. Onneksi Tomppi ei osaa suomea. Hän ei nimittäin tästä kolumnista ilahdu.

Ranskaa kannattaa opetella muutama sana, ainakin kortit ja numerot olisi hyvä tietää. Ranskalaiset analysoivat keskenään peliäsi ranskaksi jatkuvasti ja tämä on oikein hyödyllistä informaatiota. Lisäksi se vähentää törkeintä kimppapelaamista, kun he eivät voi tarkalleen tietää miten paljon kieltä osaat.

Kassalta saat chippejä lunastaessa lähinnä viisikymppisiä, huonona päivänä kaksikymppisiä. Viidensadan euron setelit menevät kaikki paikallisille. Merkit ja setelit kannattaa laskea huolella, koska tämä ei ole Mikonkadun kasino. Kassa varastaa mielellään, jos vain pystyy.

Jos haluat palvelua, tippaa tarjoilijoita. Jos haluat kohtuullisen oikeudenmukaisia päätöksiä, tippaa myös jakajia. Jos haluat Strongbowta, mene St.Paul’sin metroaseman vieressä olevaan skottipubiin. Muihin pubeihin on työnnetty väkisin Magnersia, joka on ällömakeaa, vaikka yhtiö väittää sen olevan kuivaa.

Mutta jos pidät livepokerista, ja osaat pelata sitä edes vähän, mene ihmeessä Aviation Club de Francelle, ennen kuin se suljetaan. Jos netissä pelit ovatkin koventuneet, ei tällä länsirintamalla pelissä ole tapahtunut merkittävää edistymistä. Jaa, nykyisin jakajat ovat parempia ja kaikki tapaamanani puhuivat ainakin vähän englantia.

P.S. Vanheneminen on oikeasti vittumaista. Vuonna 2003 40 astetta Pariisin hellettä ei tuntunut missään. Vaikka olen nykyisin vanhempi ja lihavampi, nousee askel siitä huolimatta jo 30 asteessa selkeästi raskaammin. On se niin väärin.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.