Las Vegas, osa 2

Minna Ritakorpi heittäytyi kokopäiväiseksi pokeriammattilaiseksi ja jätti rohkeasti tavallisen päivätyön. Kolmen lapsen äiti kertoo kokemuksistaan pokerin maailmassa tällä palstalla. Minna kirjoittaa Pokeritiedon keskustelupalstalla nimimerkillä MR.

Kuten jo edellisessä kolumnissani kerroinkin, ehdin matkalla tekemään vähän muutakin kuin istua pokeripöydissä. Tämä oli jo ennakkoon suunniteltua, koska matkaseurueessa oli mukana monta ihmistä, jotka eivät olleet koskaan ennen käyneet Vegasissa ja oli siellä toki vielä itsellenikin paljon uutta nähtävää ja myös paikkoja, joissa halusin käydä uudestaan. Oli vain yksi paikka, johon olin päättänyt, etten enää ikinä mene. Näin jälkiviisaana voisi kai todeta ”never say never”.

Stratosphere-hotelliStripin toisessa päässä kohoaa Stratosphere –nimisen hotellin ”näköalatorni”, joka muodoltaan muistuttaa hieman Särkänniemen Näsinneulaa – tosin tämä Vegasin versio on korkeudeltaan tuplat eli se kohoaa 350 metrin korkeuteen. Toinen eroavaisuus Särkänniemeen on se, että varmaankin arvokkaasta maa-alasta johtuen ;-), on huvittelulaitteet päätetty sijoittaa sinne tornin huipulle. Itse jo aiemmalla Vegasin reissulla kävin kovan kamppailun tornin nähtyäni. Kärsin aika pahasta korkeanpaikankammosta, mutta toisaalta olen niin jännitysaddikti ja kokeilunhaluinen, että halusin kuitenkin ylös torniin. Lippuja tornin huipulla oleviin huvittelulaitteisiin voi tietenkin ostaa alhaalta, minkä ymmärtää hyvin viimeistään ylös päästyään. Veikkaisin, että noin 50 % ostetuista lipuista jää käyttämättä.

Nopean hissimatkan jälkeen kun pääsee ylös korvat aivan lukossa ja tuntee, kuinka torni heiluu (kovassa tuulessa jopa 5 m !), hakeutuu katse heti ensimmäisen näköalasilmäyksen jälkeen alaspäin menevien hissien suuntaan. Kun edellisen kerran olin veljeni kanssa reissussa, olimme ostaneet kaikkiin kolmeen laitteeseen liput. Kovasta vastustelustani huolimatta veljeni sai houkuteltua (lue: pakotettua) minut ylimmälle tasanteelle ulos, missä sijaitsee Big Shot. Tämä hassunhauska pikku härveli sinkoaa kyydissä olijat 72 km/h –nopeudella katapultin tavoin taivaalle. Kyllä siinä luvatut 4 G:tä tuntuvat ylösmentäessä puristavana pelkona kropan joka osassa, eivätkä kaikki pääse laitteesta omin avuin pois.

Stratosphere-kieputinToisessa niin ikään sairaassa laitteessa matkustaja viedään pyörimään tuoli-istuimessa tornin laitojen ulkopuolelle rinnan ja jalkojen yli tulevien turvakaarien varassa. Ja jos alla olisi esim. turvaverkko, veisi se jännityksestä niin paljon pois, ettei sellaista ole tietenkään asennettu, vaan alapuolella on vapaata tilaa maahan asti. Ei näissä vekottimissa ole juurikaan pelkäämistä, jos ei ole lainkaan korkeanpaikankammoinen. Jos taas on, niin huh huh… Nämä kaksi edellä mainittua laitetta olin siis jo kokeillut. Viimeiseen eivät jalkani minua silloin enää suostuneet viemään, vaikka mukanaolijat yrittivät lahjoa, uhkailla ja kiristää.

Päädyin siis nyt mukaan ylös torniin aikomuksena kuvata parhaan ystäväni kauhun hetket. Niin myös tein, mutta kun olin usuttamassa häntä viimeiseen laitteeseen kolmesta, mokasin. Olin antanut ymmärtää, että olen itse läpikäynyt kaikki kolme laitetta ja jos hän halusi tuntea itsensä mieheksi, olisi hänen syytä toimia samoin. Kun hän epäröi viimeisen laitteen kohdalla, lipsautin suustani: ”Ei se kuulemma ole ollenkaan niin paha kuin kaksi ensimmäistä”. No, senhän arvaa, että tuon lipsahduksen jälkeen istuin myös itse ”X-Screamissa”. Koska istun tässä kirjoittelemassa tätä, selvästikin selvisin hengissä Stratospheren reissusta – ylhäällä tornissa ollessani, en ollut aivan varma että niin tulisi tapahtumaan. Stratospherea suosittelen kaikille niille, ketkä eivät ole aikuisiällä laskeneet housuihinsa, mutta ovat kiinnostuneita siitä, miltä se tuntuu. Straton mainoslauseena käytetty ”I laughed. I cried. I peed my pants.” kertonee kaiken.

http://www.stratospherehotel.com/attractions.html

Eräänä iltana kävimme Bellagiossa katsomassa Cirque du Soleil´n ”O” –shown. Sitä voisi kuvailla ehkä lähinnä akrobatiaksi, joka pääosin tapahtuu valtavassa vesialtaassa ja sen ympärillä. Lavasteet, puvustus, maskeeraus, musiikki ja taiteilijat olivat kaikki aivan mahtavia. Esitys kesti ehkä noin puolitoista tuntia ja ¾ esityksen jälkeen rupesi jo oikein pelottamaan, ettei se vain vielä loppuisi. Pitkät seisaaltaan annetut aplodit shown jälkeen olivat todella ansaitut. Suosittelen.

Samaa ei voi todeta Steve Wyrickin taikashowsta. Temput olivat kyllä hienoja, mutta itse taikuri oli jenkkimittakaavassakin ajateltuna imelin itseään täynnä oleva tyyppi, jolla ei ollut tietoakaan lavakarismasta, vaikka hän itse niin sokeasti kai uskoikin. Valtava myötähäpeäntunne valui lävitseni jo ensimmäisten minuuttien aikana, enkä saanut itseäni sytytettyä Steven hauskoiksi ja mielenkiintoisiksi tarkoitetuille ”yleisön lämmittely läpille”. Miespuolisille katselijoille oli sentään hyvännäköiset tanssitytöt esittämässä (surkeaa) koreografiaa Herra Taikurin ympärillä, kun hän vauhdikkaasti ja sulavasti liikkuen yritti ottaa lavan ja yleisön haltuunsa. En suosittele.

Vegasissa kaikki on tietenkin suurta, mahtavaa, kovaäänistä ja mielellään mahdollisimman vilkkuvaa ja värikästä. Mutta kyllä sieltä löytyy myös jotain todella kaunista. Bellagion eteen tehdyllä tekojärvellä saa ihastella 15 minuutin välein upeaa suihkulähde-esitystä, jossa musiikin ja valojen avulla on saatu vesisuihkut tanssimaan niiiiin kauniisti. Musiikkikappaleet vaihtuvat ja aina oli pakko pysähtyä katsomaan ohi kulkiessa. Hotellimme Flamingo sijaitsee Bellagioon nähden risteyksen vastakkaisella puolella, joten kuljimme ohi useasti – onneksi. Tämä kuuluu sarjaan ”suosittelen lämpimästi” ja vaikkei videokuva anna tietenkään läheskään sitä tunnetta, jonka saa paikanpäällä, käykää katsomassa tämä:

http://www.youtube.com/watch?v=cP0K6H2QK7A

Saatan tehdä vääriä johtopäätöksiä Pokeritiedon lukijakunnan mieltymyksistä shoppailuun, mutta siitä osuudesta tyydyn vain toteamaan, että kaikkea kivaa osteltavaa on luonnollisesti p a l j o n. Onneksi valtavista kauppakeskuksista löytyy myös hyviä laukkukauppoja (lisälaukkuja tarvitaan siis sen shoppailun jälkeen), eikä lentokentällä tarvinnut maksaa lisähintaa liian painavista laukuista kuin 50 $/ylimääräinen kilo. Mielestäni aika halpa hinta loistavista tuliaisista 😉

Kaiken kaikkiaan matka oli oikein mukava ja kai sinne taas täytyy palata, mutta ei enää ikinä viikon reissua – siitä tulee vain väsyneeksi ja vihaiseksi.

-Minna-

Kommentoi kirjoitusta Pokeritiedon keskustelualueella.