Legenda Lapista

Erkki ”Lappi” Vaarala oli legendaarinen hahmo Casino Raylla. Habituksesta huokui ”ikinä en ole juonut maitoa enkä juo”. Hänen ikänsä arvioitiin noin kahdeksaksikymmeneksi jo nelikymppisenä. Sökönpeluu ja ketjupolttaminen yhdistelmänä ei ole tie naistenlehden kanteen.

Lappi kuitenkin voitti ensimmäisen koskaan Casino Raylla järjestetyn sököturnauksen joulukuussa 1994. Ensimmäisessä Helsinki Freezeoutissa hän oli no limit sökön toinen.Voitto tuli myös 1998 Freeazeoutissa, sököstä tietysti. Aivan turhasta pelimiehestä ei siis ollut kysymys.

Casino Ray lanseerasi sunnuntaisökön 1990-luvun loppupuolella saadakseen kasinolle myös sököpelejä. Osallistujat saivat kaljan ja makkaran hyvin halvalla ja pelit aloitettiin jo päivällä. Minä ja Lappi emme juuri sunnuntaisököjä missanneet, joten sapeleita tuli kalisteltua.

Lapin peruspeli oli hyvin tiukka, millä oli varmasti pystynyt raa’asti rahastamaan 1970-luvun hoolipeleissä. Nuorille pelureille (olen siis joskus ollut nuori) hän vaikutti helposti ylikäveltävältä.

Niinpä kun Lappi kympin antesökössä avasi nelonen pinnassa, minulla oli helppo tilanne, kun minulla oli kymppi kädessä, eikä isompia kortteja takana. Totta kai lyön Lapin pakkaan.

Tosin tässä nyt liioittelen reippauttani, minulla oli hoolissa ässä, joten todennäköisesti johdin. Lapin range oli selkeä, hänellä on joko hoolissa ässä tai pintaa isompi saman maan kuva tai nelonen. Jos hän maksaa reissun, hänellä on nelonen.

Lappi maksoi. Minä sain rouvan ja Lappi kympin. Lappi yleensä luovutti pikkuparit kolmannella, jos toinen sai ylikortin. Löin potin ja Lappi maksoi. Seuraavalla Lappi sai kakkosen ja minä ysin, eli ylikorttien lisäksi minulla oli väliveto.Ei tuolla boardilla kukaan enää maksa, ajattelin ja paukautin täyden potin, joka jätti Lapille taakse vielä vähän merkkejä ja hän maksoi.

Viimeisellä kortilla minulla blankotti ja en ollut tarpeeksi tyhmä lyödäkseni enää päätä seinään ja sökötin. Lappi taas oli tarpeeksi viisas tajutakseen nelosparin hyväksi ja löi loput vähäiset merkkinsä keskelle. Potti oli iso ja lyönti pieni, joten onnistuin vielä puhuttamaan Lapille mahdollisuuden hooliässään (täydellinen mahdottomuus) ja olin sitten kuitenkin tarpeeksi tyhmä maksamaan.

Lappi opettaa. Vanhat sökömiehet eivät koskaan usko hoolipariisi, jos pinnassa on toinen sama kortti tai jos heillä on hoolissaan sinun korttisi. Ny Lapilla oli pinnassa minun korttini. Kymppiparin esittämiseni oli täysin idioottimaista.

Lappi totesi lakonisesti merkkejä kasatessaan, että ”Ei hän voinut kipata, koska mistä sitä tietää koska seuraavan parin saa”.

Lappi pärjäsi myös holdemturnauksissa erinomaisesti, vaikka hän piikkasi niin huolimattomasti, että vieruskaverit näkivät ainakin toisen kortin. Minä en uskaltaisi näin suurella tasoituksella pelata.

Lisäksi hänellä oli kaikille vakkareille tuttu manööveri: Kun hän halusi ilmaisen kortin takapositiosta, hän otti merkit käteen ja tuijotti uhkaavasti. Kerran kerrasta sieltä tuli sökö tai kippi.

Jos Lappi löi merkkinsä keskelle saleteilla ja vastustaja ryhtyi miettimään, hän nousi penkiltä, laittoi takin päälle ja sanoi: ”Joutaahan tästä jo vanha mies nukkumaan”. Varsin monet tarkistivat, ja aina oli saletit.

Tästä sekä korttien näyttämisestä häntä monta kertaa pilkattiin. Tämä on sinänsä typerää. Jos jollain on selviä tellejä, miksi kertoisit niistä hänelle, jos pelaat samassa pöydässä?

Lappi yleensä murahti vihaisesti: ”Pitäkää huolta omista korteistanne. Etuahan siitä vain teille on”.

Näistä huolimatta hän piti pintansa niin turnauksissa kuin käteispelissä viimeisiin jakoihinsa asti. Omahan rantautuminen Suomeen 1997 oli Lapille epämieluisa isku, neljässä kortissa riittää vanhalle miehelle selaamista.

Midnight Sunin yhteydessä vuonna 1998 Casino Ray vei pelaajat risteilylle Helsingin saaristoon, ja laivalla oli myös alkoholitarjoilua. Minä en ollut mukana, koska tuohon aikaan omasin kovan työmoraalin ja pelasin päiväpelejä.

Iloiset pelurit tuotiin takaisin hyvissä ajoin ennen omahaturnausta. Erkki oli nauttinut tarjoilusta kiitettävästi, mutta ei olisi halunnut pelata omahaa, jonka säännöt hädin tuskin osasi. Vahva laitamyötäinen ja pelihalut veivät kuitenkin voiton ja Lappi osti viimeisenä pelaajana itsensä sisään.

Marssiessaan saliin hän näki kellon, joka oli voittajalle tarjolla ja sanoi ”mun kello”. Kyseinen kello ranteessa Lappi sitten horjuikin kotiin.

Gunnar Östlind näkee luultavasti vieläkin painajaisia finaalipöydästä, jossa Lappi työntelee epämääräisestä isosta kasastaan merkkejä kaksin kourin keskelle, josta ne palautetaan yleensä tuplana takaisin.

Tuohon aikaan finaalipöydässä oli vielä kasinon puolesta juomatarjoilu, eikä lapinmies ollut kuivin suin sinne matkatessaankaan. Melkoinen suoritus voittaa hyvissä tumuissa 42 pelaajan turnaus pelimuodossa, jota ei juuri osaa ja osin varsin laadukasta fieldiä vastaan.

Mukana olleet suomalaiset olivat jo 1998 oppineet turnauspokerin ja ruotsalaiset omahan. Aiemmin suomalaiset olivat varsin huonoja turnauksissa ja ruotsalaiset omahassa.

Siinä moni länsinaapuri pyöritteli päätään ja kyseli kuka tämä vanha umpihumalassa ollut mies oli. Hekin varmasti muistavat vielä 14 vuotta myöhemminkin heihin iskeneet Vaaralan revontulet.

Erkki”Lappi” Vaaralan pelissä oli pohjoista taikaa. Jäimme kaipaamaan ikuisesti.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.