Mikonkadun videopokeriammattilaiset

Aki Pyysing

Sivistyneet ihmiset ”tietävät”, että peliautomaateissa ei voi voittaa pitkällä aikavälillä. Yleisesti ottaen tämä pitääkin paikkansa. Maailmalla on olemassa kuitenkin pokeriammattilaisia selvästi harvinaisempi ammattikunta slottiammattilaiset.

Automaattien palautusprosentit tavallisesti vaihtelevat markettien helvetinkoneiden 90 %:sta ”laittomien” pelinjärjestäjien jopa 99,9 %:iin. Jos luku olisi yli sata, pelinjärjestäjä tekisi tappiota.

Tarjolla on myös ns. jackpotpelejä, joissa kerätään pelaajilta joka pyöräytyksellä kumulatiiviseen pottiin rahaa. Jos kukaan ei onnistu tiputtamisessa tiettyyn jackpotin arvoon mennessä, on peliä mahdollista pelata voitollisesti.

Pelinjärjestäjä ei kärsi tässä vahinkoa, vaan voittorahat on kerätty peliä alhaisemmalla jackpotin summalla pelanneilta. Isoilla jackpoteilla on luonnollisesti tarkoitus houkutella entistä enemmän pelaajia.

Pari näppärää pokeriammattilaista laski, että Casino Helsingissäkin on videopokeripeli, joka on riittävän korkealla jackpotilla voitollinen optimaalisesti pelattuna. Kun jackpot sitten oli tarpeeksi korkealla, he houkuttelivat mukaan kolmannen kaverin ja alkoivat naputtaa viime lauantaina.

Pojat hakkasivat viikonlopun ilman jackpottia kassan pikku hiljaa pienentyessä, kuten hyvin koulutetuissa automaateissa on tapana. Minä kuulin projektista maanantai-iltana pokeripöydässä. ”Korporaation” menestyksen seuraamisesta tuli pokerinpelaajille yleinen kansanhuvi. Muutama peluri kävi jonkun kympin tuikkaamassa neljänteen (ja ainoaan vapaaseen) koneeseen. Minäkin kävin kurkkaamassa, kuinka kolme ei-niin-kovin iloista veijaria oli syventynyt videopokerin ihmeelliseen maailmaan.

Pohdiskelimme pöydässä, että jospa palkkaisimme muutaman kaverin seuraavaksi päiväksi miehittämään kaikki neljä automaattia. Tätä ei pohdittu pelkästään voitontavoittelumielessä, vaan olisimme olleet kiinnostuneita tarkkailemaan kolmikon ilmeitä ja eleitä heidän saapuessaan toimipisteelleen todetakseen työpaikan olevan miehitettynä uusilla naputtajilla. Se parhaiten nauraa, joka toiselle kuoppaa kaivaa.

Tätä ei kuitenkaan kukaan toteuttanut. Tällaista on kivempi spekuloida kuin toteuttaa. Piirit ovat pienet, ja maljan vieminen janoisen huulilta johtaisi varmasti konflikteihin. Toki jos kyseessä olisi ollut joku inhokkitrio, olisi voinut käydä toisin.  

Tiistaina kolmikko oli vajaan kahdeksan tonnin kuopassa, ja täydessä touhussa kuudelta, kun paikalle istahti neljännelle pallille Aki Votkin. Kaimani pelasi tunnin, kävi illallistamassa korporaation ryhmänjohtajan kanssa ja palasi takaisin automaatille. Kolmannella painalluksella pamahti kuningasvärisuora, mikä juuri on jackpotvaatimus.

Reippaat seitsemän tonnia makkaramestarille ja korporaation työurakka ei tällä kertaa realisoitunut paperirahaksi. Sklanskyeuroja (=odotusarvorahaa) toki tuli. Jackpotin pudottua peliä ei enää kannattanut pelata, ja kolmikko poistui Votkinin mukaan hiljaisina nopeasti paikalta.

Aki Votkinille jackpotin suon muuten mielelläni. Aki on siitä harvinainen nuori pokerinpelaaja, että hän aina pukeutuu ja käyttäytyy hyvin. Muitakin hyväkäytöksisiä nuorisossa löytyy, mutta pääsääntöisesti he pukeutuvat huppareihin. Nämä tosin ovat tarpeeseen, koska jos ei ole hupparia, ei ole huppua, jota tiukan paikan tullen voi pokeripöydässä imeä.

Minä en ole kiinnostunut slottiammattilaisuudesta, koska en opiskellut laskentaekonomiksi päästäkseni painelemaan automaatin nappeja. Kävin kouluni, jotta pääsisin katselemaan korttien kiertävän ympyrää.

Lisäksi tässä mahdolliset tulemat ovat minulle turhauttavat. Jackpot on kuitenkin niin pieni, että elämää mullistavaa rahaa ei ole tulossa mitenkään. Katastrofiskenaariossa (joka toteutui) pelataan tylsää peliä tietäen, että enää ei voi mitenkään päästä voitolle tästä iskusta. Sitten kun lopulta joku arparanne vierestä tiputtaa pitkään tavoitellun päävoiton, ei varsinaisesti tee mieli posautella samppanjapullon korkkeja. Jonkun jyrkemmän auki narauttaminen sen sijaan saattaisi tulla mieleen.

Korporaation ammattipeluriosasto palasi illalla vielä miehekkäästi kasinolle muiden kysellessä ystävällisesti (hyvin tietäen totuuden) ”Joko onnistuitte tiputtamaan?” Pojat kommentoivat vähän kireästi, että ”Hyvä pöytä, mutta enää ei kannattanut pelata.” Vaikka he olivat päässeet pelaamaan melkein neljä iltaa hyvässä pöydässä, ei hymy ollut kovin herkässä.

Joka tapauksessa toivotan videopokeriammattilaisillemme parempaa onnea jatkossa. Kehotan kuitenkin optimoimaan pelistrategian. Pelissähän jaetaan viisi korttia, ja sitten valitaan mitkä pidetään. Tämä on ainoa valinta, mutta se täytyy tehdä oikein, jotta voi pelata voitollisesti.

Ymmärtääkseni korporaatio pelasi kiinteällä taulukolla, jossa oli optimoitu valinnat tiettyyn jackpotin tasoon. Jossain vaiheessa jackpot kuitenkin nousee niin korkeaksi, että taulukkoa täytyy rukata, ja tavoitella royalia aggressiivisemmin. Esimerkiksi jollain tasolla täytyy rikkoa valmiit kahdet parit ja vetää kolmella saman maan kuvakortilla.

Jos ei kovasti tykkää varianssista, suosittelen neljälle automaatille neljän hengen korporaatiota, joka varmistaa jackpotin kotiin, vaikkakaan ei voitollista urakkaa. Toivottavasti eivät noudata tätä, niin paljon iloa videopokeriammattilaistemme epäonnistunut isku Helsingin muulle pokeriyhteisölle tuotti. Ilmeisesti suomalainen perusluonne on parhaimmillaan nauraessaan muiden kustannuksella.

P.S. Päässälaskutaito on välttämätön tai ainakin eduksi livepokerinpelaajalle. Kaupan kassalta sitä ei enää juuri löydy. Kuulin tänään laskun olevan 27,25. Annoin viisikymppisen, kaksieuroisen ja 25 senttiä. Kassa antoi takaisin 24,50 ja ihmettelin, että mitä on tapahtunut.

Olin kuullut väärin. Lasku oli 27,75, ja typsy oli varmaan ihmetellyt, mitähän setä touhuaa, mutta naputellut kassaan annetun summaan ja antoi takaisin ilmoitetun erotuksen. Joku laskutaitoinen olisi voinut huomauttaa, että antaisitko 50 senttiä lisää.

Kannattaisikohan kouluissa vähän enemmän panostaa päässälaskuun ja vähän vähemmän integraalilaskentaan?

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.