Nimettömänä on leppoisampaa

Aki PyysingOmalla nimellään marginaalisessakin julkisuudessa esiintymisestä seuraa väistämättä vittuilua. Jos tämä tulee yllätyksenä, on elänyt siihen asti pumpulissa. Ja jos ei vittuilua kestä, on parempi pitää mahdollisimman matalaa profiilia.

Suuri osa ihmisistä ottaa kaiken kritiikin henkilökohtaisena hyökkäyksenä. He ryhtyvät selittelemään ja kiukuttelemaan. Tämä ei muuten johda vittuilun vähenemiseen, päinvastoin. Ammattiprovokaattorit toki tykkäävät iskeä sinne, mistä saa reaktioita.

Ala- ja yläasteella minulle tuli fyysisiä rangaistuksia liian kärkkäästä kielestä. Siperia (tai tarkemmin Lauritsalan yläaste) opetti, että pahimmat sammakot kannattaisi pitää mahassa. Ainakin jos vastapuolella oli fyysinen ylivoima. Väkivalta lopettaa vittuilun.

Minulla on todellisuudessa erittäin lyhyt sytytyslanka. Kysykää ex-vaimoiltani, jos ette muuten usko. Tämä tullee useimmille yllätyksenä, koska pokerinpelaajana olen enemmän kärsivällisyyden kuin silmittömän hyökkäyksen vaalija.

Typerä päänaukominen lämmittää minua todennäköisesti keskivertokansalaista jopa enemmän. Lisäksi saan sitä varmasti ainakin kohtuullisen osuuteni niin tutuilta kuin tuntemattomilta. Pokerinpelaajat tunnistavat minut sekä kasinolla että baarissa ja Mini-Ilari pitää huolen lopusta.

Mutta ensin yläaste ja myöhemmin pokeri ovat opettaneet minulle kärsivällisyyden hyvettä. Lisäksi olen karjalaisesta kulttuurista, jossa kaikille vittuillaan koko ajan kaikesta. Joten minun on ollut pakko oppia teeskentelemään, että ei tunnu missään.

Tosin tämä ei tarkoita, että kääntäisin toisen posken suosiolla. Jeesuksen mielestä tosin kuuluisi kääntää. Reaalimaailman kokemukseni ovat sen suuntaiset, että toisen posken kääntämällä saavuttaa kaksi punaista poskea eikä juuri muuta.

Jos tiedän vittuilijan kestävän myös vastaiskuja, vastaan samalla mitalla. Tämä edellyttäen, että vastus on suurin piirtein samalla tasolla.

Jos vastus on liian kova tai täysin haastetta antamaton, esitän välinpitämätöntä. Ja jään hautomaan kostoa. Ajatus siitä, että pääsen myöhemmin tekemään tilit selväksi, pitää minut rauhallisena. Samalla asenteella selviää pokerissa ohivedoista.

Kostoa en välttämättä oikeasti toteuta koskaan, mutta sillä hetkellä siitä tilanteesta selviää pohtimalla myöhemmin tapahtuvan kostoiskun suloisuutta.

Olen ihmetellyt osan fiksuista ihmisistä suurta halukkuutta poliittisiin tehtäviin. Suhteellisen pienellä rahalla joutuu julkisesti tirkisteltäväksi. Lisäksi työpaikan saaminen on työlästä ja kallista eikä tulevaisuuskaan ole turvattu.

Lisäksi useimmat näistäkään eivät tunnu kestävän väistämätöntä aiheellista ja aiheetonta kritiikkiä. Kun Maria Kuzenina oli haastattelussa tultuaan valituksi poliittisten toimittajien toimesta huonoiten pärjänneeksi ministeriksi, niin harjaantumatonkin silmä näki, että nyt mato kiemurteli epämukavasssa koukussa.

Jos sattuisin olemaan ilman paitaa baarissa tai lähtemään prätkäjengiläisten kanssa dokaamaan, en haluaisi tosiaankaan lukea siitä iltapäivälehtien sivuilta. Kummankaan tapahtuman todennäköisyys ei ole kohdallani ainakaan täysi nolla, joskaan kalenteriin ei nyt ole merkitty tällaisia tilaisuuksia.

Näin ollen vaikka minulla olisi halua poliittiseen vaikuttamiseen, olen sujuvasti kieltäytynyt kaikista ehdokkuuksista yläasteen jälkeen. Seitsemännellä pyrin luokanjohtajaksi – enkä päässyt. Kahdeksannella opettaja valitsi minut ilman äänestystä. Tuolloin en enää olisi halunnut, mutta suostuin kuitenkin. Ehdokkuuskammoni voikin juontaa noista ainoista vaaleista joihin olen osallistunut.

Olen lämmennyt melko vähän aika ajoin niskaani satavasta keskustelupalstakritiikistä. Jorma Vuoksenmaa ei halua lukea palautetta itsestään lainkaan, koska tietää lämpenevänsä silmittömästi. Minä luen kaiken löytämäni, ja asiallisiin posteihin pyrin vastaamaankin.

Pokeritiedon keskustelupalsta on menettänyt useita arvokkaita kirjoittajia. He ovat enimmäkseen esiintyneet käytännössä omalla nimellään eli tunnetuilla nimimerkeillä. Uskon lopettamiseen vaikuttaneen ”tasottoman” keskusteluseuran lisäksi puutteelliset kyvyt kestää väistämätöntä loanheittoa.

Toivoisin kovasti, että ex-postaajat korvautuisivat uusilla kyvyillä ja että he eivät heti mahtipontisesti ilmoittaisi kirjoittaneensa viimeisen viestinsä, kun tulee pieniä vastoinkäymisiä.

Ymmärrän, että kynnys aloittaa omalla nimellä on verraten suuri. Vakkarit tuppaavat olevan varsin tylyjä uusille tulokkaille – varsinkin jos nämä kyselevät ”tyhmiä”. Minun silmissäni ei ole tyhmiä kysymyksiä. Toki on paljon kysymyksiä, joihin on vastattu jo useaan kertaan.

Kaikille, joilla veri pakenee päästä ja siirtyy kynään, kun joku asettuu keskustelupalstalla poikkiteloin, suosittelen anonymiteetin säilyttämistä. Kuten alussa totesin, marginaalisestakin julkisuudesta tulee käytännön väistämättä paskaa niskaan. Jos tämä on liikaa, on parempi pysytellä nimimerkin suojissa.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.