Nyt saa läträäminen riittää

Aki Pyysing

Yritysmaailmassa kohdataan paljon vaikeita päätöksiä. On vanha bisnesviisaus, että yritysjohtajaksi tullakseen on kyettävä tekemään nopeita päätöksiä. Jos näistä päätöksistä 30 prosenttiakin on sitten hyviä, voi tulla hyvin menestyksekkääksi yritysjohtajaksi.

Hyvä, että minä en valinnut yritysjohtajan uraa. Yhdenkin väistämättömän päätöksen tekeminen on vienyt minulta lähemmäs 30 vuotta. Ensikännejäni en sentään ottanut yhtä nuorena kuin Päivi Räsänen, mutta suurin piirtein kolme vuosikymmentä olen ollut alkoholin suurkuluttaja.

Kummisetäni lopetti alkoholinkäytön kokonaan vuonna 1981. Tämän päätöksen hän piti hautaan asti. Olen aina ajatellut, että jos minulla joskus tulee mukin reunat vastaan, on kummisetäni tie minunkin tieni.

Jos olisin ollut absolutisti läpi kaikkien epäonnistuneiden urheilu-urieni, voisin mahdollisesti jotain niistä ylpeänä muistellakin. Biletin nuorena miehenä niin paljon kuin urheilun lomassa oli mahdollista. Tästä ei ollut varmasti mitään erityistä etua harjoitusintensiteettiin tai palautumiseen.

Jos en olisi ollut joukkuekolmiloikassa nuorten SM-kisoissa kankkusessa, olisi pronssi voinut vaihtua hopeaksi. Kultaan olisi tosin tarvittu neljäskin hyppy.

Olen kamppaillut painoni kanssa aktiiviurheiluajoistani asti. Olen tarkkaillut aina syömistäni huolella. Ekstrakaloreita olen sitten kerännyt juomista. Alkoholista kun ei ole kuulunut tinkiä lauritsalalaisen filosofiani mukaan kuin äärimmäisessä hädässä, jos silloinkaan.

Jenkkifudisajoistani muistan keväiset pitkät illat näkkileivällä ja hanavedellä. Jouduin pudottamaan painoa 6-7 kiloa kolmeen viikkoon ennen monen kauden alkua. Jos olisin talvella jättänyt baaripalaverit väliin, ei keväällä olisi tarvinnut nälissään rappusia juosta.

Ne jotka muuten luulevat, että pöhköpallossa läskistä on jotain erinomaista hyötyä, eivät ymmärrä lajista tai fysiikasta kovin paljoa. Liike-energia on massa kertaa nopeus toiseen. Minkä ihrassa voittaa kypäräpäisten miesten törmäillessä, häviää sitten nopeudessa paljon pahemmin.

Olen edelleen epätoivoisesti yrittänyt saada pidettyä painoa kurissa. Nykyisin on hyvin varaa proteiinipitoiseen ravintoonkin, joten ruokapuoli on entistä paremmassa kunnossa. Näkkileivän varassa ei tarvitse enää laihduttaa. Tästä huolimatta olen melko tasaisesti vuosien varrella lihonut joitain satunnaisia laihdutusvetorypistyksiä lukuun ottamatta. Ei tarvinne selittää, mistä tämä johtuu?

Kasautuneiden paino-ongelmien lisäksi kankkuset ovat vuosi vuodelta pahentuneet radikaalisti. Pari vuosikymmentä sitten kun baari-illan jälkeen pesi hampaat ja pyyhki oksennukset lahkeista, oli täysin työkuntoinen. Nykyisin on hyvin nesteytetyn edellisen illan jälkeen jotenkuten valmis kohtaamaan ulkomaailman seuraavana päivänä vasta parin loiventavan jälkeen. Jos on jotain työkykyisyyttä, on se lähinnä teeskenneltyä.

Luin Juhani Seppäsen ”Selvästi juovuksissa” joku aika sitten. Hän esitti kirjassaan väitteen, että yhteiskuntamme on läpeensä alkoholisoitunut. Juomattomuutta joutuu selittelemään, juomista taas ei. Lisäksi hän väitti, että alkoholia juodaan vain päihtymyksen vuoksi.  Viiniharrastus on kuulemma lähinnä itsepetosta.

Tässä oli minullekin ajateltavaa. Kun pidin mustan syyskuun vuonna 2010, olin neljässä fuusioneuvottelussa, joissa kaikki muut ottivat, tosin vain yhdellä kädellä kerrallaan. Toinen oli nimittäin pystyssä tilaamassa seuraavaa. Minä aiheutin mielestäni ruotsalaisessa vastapuolessa lähinnä epäluuloa valokolani kanssa.

Eihän tämä näin voi olla. Kyllä täytyy voida mennä sosiaalisiin tilanteisiin absolutistinakin aiheuttamatta pahennusta, myös tammikuun ulkopuolella. Luultavasti vain kuvittelin koko jutun ja etsin tekosyytä drinkin ottamiselle.

Tuolloin en sortunut, mutta monta muuta kertaa on suunnitelma ”ei mitään” muuttunut ”jos nyt pariksi” konvertoituen ”missä on jatkoiksi?”. Viinapirulle ei ainakaan kaltaiseni heikon ihmisen kannattaisi antaa pikkusormeaankaan.

Jos kummisetäni ja Juhani Seppänen pystyivät lopettamaan tolkuttoman läträämisensä, pystyn minäkin. Koska olen yrittänyt rajoittaa kupitteluani huonolla menestyksellä, on minun valittava totaalikieltäytymisen tie.

Ei se voi olla niin kovin vaikeaa. Uskon pystyväni olemaan loppuelämäni abolutistina, jos vain itse haluan. Olen sitä paitsi ollut aiemminkin kolmetoista vuotta ilman viinaa.

Työtehon nousu korvaa varmasti kosteitten iltojen muka hauskat tapahtumat. Oliko siellä nyt oikeasti hauskaa, kun aina ei edes kaikkea muista ja välillä toivoo, että ei muistaisi yhtään mitään?

Takanani on menetetty tulevaisuus, mutta edessä siintää parempi elämä. Vuosia pitäisi olla vielä jäljellä, jopa vuosikymmeniä. Lisäksi minulle ei ole vielä liian myöhäistä lisätä elinajanodotustani paremmilla elintavoilla. Olen vain 47 vuotta nuori.

Nyt saa läträäminen riittää osaltani.  

P.S. Ihan sama, jos venäläiset pokerikaverini loukkaantuvat, kun en enää ota maljaa heidän kanssaan. Amerikkalaisten kanssa voi aina pelata, heitä ei alkoholittomuus haittaa yhtään.

P.P.S. Lisäksi aion Juhani Seppäsenä ja Juha Vuorisena (joksi minua säännöllisesti luullaan) kertoa kaikille, miten kurjaa minun ja läheisteni elämä on ollut ennen tätä päätöstäni. Täytyyhän minun jakaa uuden paremman elämäni ilosanomaa myös kavereilleni ja sukulaisilleni.

Mitään näin hävettävää en enää koskaan kirjoita:

Akin Showdown 29.10.2010: ”Läträttävä lokakuu

Tätäkään ei joudu enää kokemaan:

18.5.2011: ”Kännipainia kasinon pihalla”

Ja mikä tärkeintä:

7.1.2015: ”Känniässiä” en enää koskaan pelaa.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.