Omilleen maksoi mitä maksoi

Aki Pyysing

Amerikkalaisen jalkapallon pelinrakentajille opetetaan pienestä pitäen ”don’t force it”. Tämä tarkoittaa, että palloa ei pidä heittää, jos sille ei ole vapaana olevaa vastaanottajaa.  

Sellaisille pöhköpallosivistymättömille, jotka seuraavat vain peliä, jossa suomalaiset nuoret voittavat maailmanmestaruuksia ja SaiPa Jokerit, voi antaa jääkiekkovertauksen: Paras purku ei ole sokkoroiskaisu ränniin.

Kaikki pokeria silmät auki pelanneet ovat törmänneet ilmiöön, jossa häviöllä olevat pyrkivät omilleen hinnalla millä hyvänsä. Joskus he pääsevät omilleen, useammin kaivavat itselleen syvemmän kuopan kuin olisi oikeastaan ollut varaakaan.

Pokeria pitäisi pelata jako kerrallaan. Tämä tarkoittaa, että tehdään omalla vuorolla niin hyvä päätös kuin pystytään. Jos omat päätökset ovat parempia kuin pelikaverien, päätyy voitolliseksi pokerinpelaajaksi.

Kirjoitin kesän Vegasin reissuni jälkeen, että pokerivuoteni on tappiolla. Tappiot olivat sen verran vähäiset, että olin varma täyttäväni kuopan ennen vuodenvaihdetta. Ajattelin, että tästä tulee vielä kiva sankaritarina, joka päättyy onnellisesti.

Amsterdamista palattuani tajusin, että olin kehittänyt voitollisesta vuodesta itselleni pakkomielteen. Siellä minulle kävi ensimmäisen kerran urallani, että tarjolla oli erinomaista peliä, enkä jaksanut pelata sitä. Luulen, että muserruin itse itselleni kehittämän paineen alla. Tähän asti olen jaksanut vaikeuksitta pelata aika paljon huonompaakin peliä. Kysykää vaikka Mikonkadulta, ellette muuten usko. Onneksi Amsterdamissa on tarjolla pokerin ulkopuolisiakin aktiviteetteja.

Loppuvuoden päätin pelata rennosti vanhaan malliin välittämättä vuosituloksesta tuon taivaallista. En ottanut ohjelmaan äkkilähtöä Pariisiin tai Minskiin enkä enää muutakaan pokerireissua. Jos olisin pyrkinyt väkisin voitolle, tämä olisi ollut ihan rationaalista. Välipäivinä olin enää muutaman tonnin tappiolla.

28. päivä tulin kasinolle vähän myöhässä vauhdikkaaseen PLO 5/5 peliin. Vasemmalla puolellani istui erittäin aggressiivinen ystäväni. Melko alkuvaiheessa sessiota päätin ensin maksaa hänet hyvin ohuesti (=melko huonolla osumalla) turnissa, mutta sitten riverissä jatkolyöntiin kuitenkin kippasin. Kaverini näytti kolmosparin ja missatun suoranvedon. Minulla olisi ollut paremmat…

Tämän jälkeen maksoin saman tapauksen ohuehkosti kolme kertaa. Joka kerta minulle näytettiin vahva käsi. Tämä oli kuin suoraan huonosta livepokerioppikirjasta. Ensin näytetään uhrille yksi iso pilli ja tämän jälkeen raa’asti rahastetaan. Uhrina olin minä.

Hupaisaa on, että jos olisin pyrkinyt väkisin voitolle, olisin ottanut tuon bluffin kiinni. Tämä olisi vienyt vuoden voitolle.

Onnistuin vuosikuopan täyttämisen sijaan kaivamaan sitä vajaat viisi tonnia lisää. En äkkiseltään muista livepokerisessiota, jossa olisin tehnyt noin monta tuon suuruusluokan kammottavaa virhearviota. Suunnitelmani hyvin niukasti alkoholipitoisesta pelisessiosta kölähti myös jossain vaiheessa iltaa. Aamulla tykkäsin itsestäni yhtä paljon kuin televisioevankelistoista.  

Mutta onneksi meillä oli seuraavana päivänä HelppiGame. Olin viimeisen jaon alkaessa kolme tonnia voitolla. Aki Votkinilla kävi kylmät edellisessä jaossa ja hän kuullessaan kyseessä olevan viimeisen jaon osti vielä viidellä sadalla sisään UTG:sta eli shortin ja asetti liven 40 euroa. Pelasimme siis PLO 20/20. Tiesin, että tätä jakoa ei kaimani herkästi kippaa.

Minä kurkkasin korttini ja AAT6 kolmella padalla oli oikein pelikelpoinen. Avasin reissulla, muut kippasivat, mutta pienessä blindissa ollut eläkeläinen maksoi. Aki V painoi kaikki ja Aki P löi tähän täyden potin lisää. Eläkeläinen maksoi tämän reilut 1600 euroa.

Floppi T62 rainbow oli tavallista parempi. Eläkeläinen painoi potin alle, ja minä tietysti maksoin. Ei minulla enempää merkkejä edessä ollutkaan. Kun hän turnin rouvan kohdalla sanoi ”rattaat”, tiesin olevani kusessa eli korkeintaan kuudessa outissa.

Näistä mikään ei tullut ja eläkeläinen näytti KQ92ss, joilla korjasi reilun kahdentoista kilon potin.

Eläkeläisiä ei pidä liikaa maksaa, mutta tämä eläkeläisen olisin tuossa tilanteessa tarkistanut kyllä ihan osumattomillakin ässillä. Kyseessä oli nimittäin Ilkka Koskinen, joka lyö tuossa tilanteessa (aivan oikein), jos saa napin kiinni – niin kuin tekikin.

Jos olisin voittanut potin, olisin ollut ainakin hyvin lähellä voitollista vuotta. Ainakin niin lähellä, että pienillä pyöristyksillä olisi melko hyvällä omallatunnolla voinut väittää jääneensä lopulta ”vähän plussalle”.

Kostoksi marginaalisesta ohivedosta, joka sinetöi tappiollisen vuoteni, kerron shokeeraavan juorun Vaasan Viisaasta. En yleensä juorua pokerinpelaajien yksityisasioista, mutta tämä on liian herkullinen jätettäväksi kertomatta.

Ilkka pelaa nykyisin vähemmän kuin aiemmin eli on ”eläkkeellä” ja enimmäkseen kuuntelee musiikkia ja lukee kirjoja.

Casino Helsingissä on muuten havaittu, että turnausten suosio on hiipumaan päin ja siksi niiden talonosuutta on nostettu 50-100 prosenttia. Kauppakorkeakoulussa ja Lappeenrannan torilla kyllä opetettiin, että hintajousto menee toisinpäin.

Kostoksi tästä kerron pari tositarinaa Casino Rayn esimiesten lausunnoista 90-luvulta.

Esimies ruletinpyörittäjälle, kun asiakas oli osunut hyvin tämän edellisellä vuorolla: ”Koitas nyt vähän keskittyä siihen heittämiseen.”

Keskustelin kerran kasinoesimiehen kanssa miten ruletissa voi voittaa. Minä kerroin näkemykseni ”ei mitenkään” ja minulta kysyttiin olenko lukenut jonkun kirjan. Kun en ollut, argumentaationi odotusarvoista oli täysin turhaa.

Selitän vähän. Rulettikuula pomppii satunnaisesti eikä croupier pysty siihen heitollaan vaikuttamaan. Jos pystyisi, menisivät kaikki kasinot maailmassa poikki, kun croupierin kaverit kävisivät räjäyttämässä pankit. Tämän voisi edellyttää kasinoesimiehen tietävän.

Samaten ruletin odotusarvoa ei saa voitolliseksi millään panostusmenetelmällä. Tämänkin luulisi voivan henkilökunnalle kouluttaa, kun tähän kasinon etuun perustuu esimerkiksi yhden kaupungin olemassaolo keskellä Nevadan autiomaata.

Helsinki Freezeout alkaa tänään. Minä aion kohonneista hinnoista huolimatta pelata niitä tavallista enemmän. Koska pelaajia tulee vähemmän, on turnaus helpompi voittaa. Ainoa tonttuni on kovin yksinäinen.

Kasinon hinnannostosta olen oikeasti sitä mieltä, että joku yrittää väkisin tehdä pokeriturnausten järjestämisestä voitollista. Tämä ei onnistu kuin todella isoissa monopoliolosuhteissa toimivissa pokerihuoneissa. Monopoli meillä on, mutta isoa pokerihuonetta ei.

Pokeriturnauksia kohdellaan lähes kaikkialla maailmassa kasinoilla sisäänheittotuotteena, jolla pelaajat saadaan kasinolle pelaamaan rahapelejä ja helvetinkoneita.

Kilpailluissa oloissa toimiva kasino tarkkailisi turnauspelaajien muuta pelaamista ja päättelisi tältä pohjalta ovatko turnaukset kannattavia. Huono sisäisen laskennan ihminen laskee turnausfeet yhteen ja vertaa niitä henkilöstökuluihin tai pahimmassa tapauksessa henkilöstökuluihin ja kiinteisiin kuluihin. Jos ja kun feet eivät riitä kattamaan laskennallisia kuluja, ratkaisuksi esitetään feen nostoa.

Reikin nostoa turnauksissa kokeiltiin muuten 90-luvulla Helsingissäkin, ja siitä luovuttiin, kun pelaajat äänestivät jaloillaan. Nyt sitä ilmeisesti piti jonkun kokeilla uudelleen. Toivottavasti pokerihuone ei vallan kuole tähän kokeiluun.

Olin tehnyt uudenvuodenlupauksen olla tekemättä niitä. Nämä kun eivät ole minulla yleensä pitäneet. Tämän rikonkin sitten heti tässä vaiheessa. Lupaan olla kirjoittamatta vuosituloksestani tänä vuonna mitään.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.