Onko oikea pakolaisongelma mahdollinen?

Aki Pyysing

”Siperia opettaa” on jo tsaarinajan Suomessa käytössä ollut sanonta, joka tarkoittaa, että kun tutustuu tosiasioihin, suuret puheet pienenevät. Demarit luonnollisesti ymmärsivät tämän tahallaan väärin, kun Esko Aho sen televisiossa Martti Ahtisaareen viitaten sanoi. Ahon ymmärrettiin uhkailevan, kun hän lähinnä varoitteli talouden realiteeteista Ahtisaaren arvosteltua Ahon hallitusta. Ahtisaarta Siperia opetti kuudessa vuodessa ainakin demarien arkitodellisuudesta, kun puoluekoneistosta irtiottoja tehnyttä istuvaa presidenttiä ei haluttu puolueen ehdokkaaksi toiselle kaudelle.

Neuvostoliitossa oikea Siperia taas opetti vajaata 30 miljoonaa ihmistä sosialistiseen realismiin. Tämän verran arvioi Anne Applebaum väkeä käyneen itänaapurimme pakkotyöleireillä Pulitzer-palkitussa kirjassaan ”Gulag: A History”. Kuolleisuus leireillä oli parhaimmillaan 25% vuodessa, joten osa ei päässyt varsinaisesti hyödyntämään oppejaan leirien ulkopuolella.

Näiden leirien oli tarkoitus hyödyntää vankityövoimaa Suuren Unelman rakentamisessa. Surkuhupaisaa on, että jo ennen Suurta Isänmaallista Sotaa neuvostojohdossa liki kaikki tajusivat, että toiminta oli kannattamatonta. Vanginvartijoille kun piti maksaa palkkaa ja vangeille antaa ruokaa. Kun operaatio organisoitiin valtiojohtoisella tehokkuudella, ei Siperia tuonutkaan lisäarvoa talouteen. Ottaen huomioon, että Siperiassa oli ja on aika paljon kaikenlaista arvokasta ja työvoima oli kuitenkin melko edullista, on tämä oppikirjaesimerkki suunnitelmatalouden tehokkuudesta.

Ongelmana oli, että Josif Stalin oli vakuuttunut toiminnan kannattavuudesta. Muita näkemyksiä esittäneet pääsivät hyvällä tuurilla tutustumaan leirien arkitodellisuuteen. Jos siis heitä ei ammuttu heti ja jos he selvisivät kuljetuksesta hengissä. Stalinin kuoleman jälkeen tunnettu ihmisoikeuksien puolustaja Laventi Berija lyhyeksi jääneellä valtakaudellaan ehti jo lopettaa Stalinin älyvapaimmat Siperian hankkeet ja vapauttaa osan poliittisista vangeista. Tosin Berijan päämotiivi saattoi olla, että leirien ylläpito oli liian kallista. Ihmisoikeuksia Berija ajoi myös haetuttamalle luokseen teinityttöjä monta kerrallaan strippaamaan ja raiskattaviksi.

Berijan syrjäyttänyt Nikita Hrustsov antoi vuonna 1962 julkaista Aleksander Solzenitsynin kirjan ”Ivan Denisovitsin päivä.” Tämä oli Kekkosen kaverilta virhe, koska kirjassa kuvataan realistisesti yhden vangin päivää neuvostoliittolaisella vankileirillä. Oikeassa sosialistisessa realismissa on aina onnellinen loppu, jossa kommunistinen sankari pienten vastoinkäymisten jälkeen voittaa aatteen voimalla kaikki vaikeudet. Hrustsov syrjäytettiin ja kirja kiellettiin pari vuotta myöhemmin.

Mihail Gorbatsov kokeili myös suurempaa avoimuutta Neuvostoliitossa, mutta tämä johti siihen, että ensin vanha kaarti yritti ja lopulta Boris Jeltsin syrjäytti hänet. Totuuden kertominen johtaa itänaapurissa aina vallan vaihtumiseen. Tai näin ainakin vaikuttaa nykyinenkin tsaari historiaa tulkitsevan.

Luin tuoreeltaan viime yönä vuonna 2003 ilmestyneen Gulagin loppuun. Uutisarvoa ei ollut minulle siinä, että itärajan takana ihmishenki ei ole juuri minkään arvoinen. Mutta leirien taloudellinen kannattamattomuus oli kyllä yllätys. Luulisi Siperiasta pystyvän louhimaan kultaa pakkotyövoiman avulla ihan työntämättä sinne rahaa perään. Uraanikaivoksillakaan ei tarvinnut suojalaitteisiin turhaan investoida.

Tässä jäin pohdiskelemaan sitä, että miksi suunnitelmatalouden toimimattomuus ei ole Suomessa saavuttanut suurempaa hyväksyntää. Olen joskus kysellyt vasemmistolaisystäviltäni, mikä on heille julkisen sektorin riittävä koko Suomessa. Riittäisikö 100 prosenttia, vai vieläkö pitäisi olla isompi? He yleensä vastaavat pitkillä listoilla siitä mistä ei ainakaan saa leikata. Harmaasta taloudesta kyllä saisi leikata.

Kun väitän, että julkisen sektorin osuuden kasvattaminen nostaa aina harmaan talouden osuutta taloudessa, he eivät usko. Kyllä harmaa talous hoituu, kun nostetaan poliisien määrärahoja. Neuvostoliitossa NKVD:llä oli muuten ihan merkittävät määrärahat käytössään ja tarjolla olleet rangaistukset olisivat riittäneet jopa suurimmalle osalle perussuomalaisista. ”Spekuloinnista” eli mistä tahansa kaupankäynnistä napsahti vähintään viisi vuotta ”uudelleenkoulutusta” Siperiassa. Neuvostoliitossa käyneet ainakin tietävät, millaista osaa harmaa talous siellä näytteli. Siellä pyrittiin siihen julkisen talouden sadan prosentin osuuteen.

Olen jo pitkään kauhistellut samaa, mitä Anne Applebaum vuoden 2003 epilogissaan. ”Hyvin harvat ihmiset nykyisellä Venäjällä tuntevat menneisyyden olevan ollenkaan taakka tai velvollisuus. Menneisyys on painajaisuni unohdettavaksi tai kuiskuteltu huhu, josta ei tarvitse välittää”.

Kehitys on edennyt kymmenessä vuodessa siihen, että maan nykyinen johtaja on ylpeä vanhankin väkivaltakoneiston edustaja. Historian kirjoja kirjoitetaan taas kerran uusiksi. Vankileirien saaristoja ei muistele juuri kukaan. Tiedotusvälineet ovat päivä päivältä tiukemmin valtion kontrollissa. Kansa taas on melko tyytyväistä niin kauan kuin vodkaa riittää ja sotia voitetaan.

Öljyn hinta on kuitenkin jatkanut laskuaan. Venäjän budjettivaje repeää tästä johtuen vielä vauhdikkaammin kuin omamme. Minä ja Putin pelkäämme edessä vielä olevan levottomuuksia Venäjälläkin. Vladimir Vladimirovitsin vastaus on luonnollisesti kiristää valvontaa ja torjua länsipropagandan mustamaalaus. ”Kaikki on hyvin ja ongelmat hoitaa oma supermiehenne” oli hiljan olleen vuosittaisen presidentin tiedotustilaisuuden sanoma Venäjän kansalle.

Me pelkäämme levottomuuksia eri syistä. Putin pelkää menettävänsä valtansa ja ennen kaikkea rahansa. Minä taas olen eniten huolissani itärajan pitävyydestä. Enemmän kuin varsinaista hyökkäystä, murehdin oikean pakolaistulvan seurauksia. Irakilaisista nuorista miehistä valtaosa ei täältä kylmästä ja nuivasta maasta löydä paratiisiaan. Venäläiset taas kestävät hyvin kylmää ja halveksuntaa.

Jos Putinin hallinto romahtaa, voi Venäjällä tapahtua ihan mitä vain. Jos joku kuvittelee, että vallanvaihto Moskovassa olisi vain positiivista, ei Siperia (eikä arabikevät) ole opettanut yhtään mitään. Ei ole Suomen jalkapallon MM-kisoihin pääsemisen tason skenaario, että Venäjällä päädytään tilanteeseen, jossa luhistuneessa taloudessa vallasta taistelevat oligarkkien rahoittamat armeijat. Jos Venäjä lopettaa rajakontrollin, ampuvatko meidän pojat kovilla pakolaisjonoja kohti? Tuskin ampuvat, vaikka Olli Immonen ja Laura Huhtasaari äänestäisivät varmaankin puolesta.

Tämän pakolaisvyöryn rinnalla nykyiset pakolaismäärämme vaikuttaisivat kalpealta harrastelulta. Pietarissa asuu viisi miljoonaa ihmistä ihan lähellä, joista hyvin harvalla nytkään on länsimainen elintaso.

Keksin yhden positiivisen puolen nykyisessä pakolaisongelmassamme: Jos meille tulisi pakolaisia itärajan täydeltä, olisi meillä valmiina harjaantunut koneisto niitä vastaanottamaan. Tätä argumenttia ei nähdäkseni ole yksikään pakolaismyönteinen käyttänyt. Turhilla asia-argumenteilla ei pakolaiskeskustelua olekaan yleensä pilattu.

Jos skenaarioni Venäjän luhistumisesta toteutuisi, mahtaisiko Siperia muuten opettaa mitään nykyisestä ”pakolaisvyörystä” yöunensa menettäneille?

P.S. Anne Applebaumin ”Gulag: A History”:ä ei ole käännetty, enkä usko sille suurta kysyntää meillä olevankaan. Sopii vain historiasta kiinnostuneille, vaikka Suomi yleensä ja Aino Kuusinen erikseen mainitaan monta kertaa. Niille tosin sitten sopiikin erittäin hyvin, paitsi jos marssilla väsymyksestä ja nälästä tuupertuneiden pistimellä teloittaminen tuottaa ahdistusta.

P.P.S. Polttopullon heittelijöille hurraaville ja kuolemantuomion kannattajille suosittelen lämpimästi Yle:n tv-sarjaa ”Pimeä historia” Suomen historian synkistä hetkistä.

Kertoo mm. siitä, miten 1918 Viipurin valtauksen yhteydessä Kainuun ja Pohjanmaan känniset valkoiset teloittivat kadulta löytämänsä reilut 200 venäläistä. Nämä tosin olivat monikulttuurisen Viipurin niitä venäläisiä, jotka olivat jo tovin odotelleet valkoisia vapauttajia punaisessa Viipurissa. Pohjanmaalla tietenkään ei tiedetty sellaisten olemassaolostakaan.

Kyseessä on paras (puoliksi) näkemäni kotimainen historiadokkarisarja, erinomaisen hyvällä (=samankaltaisella kuin minulla) läpällä varustettuna. Näkyy Areenassa vielä vuoden.

Sijoitustieto 22.11.15: Neuvostoliiton kaatoi valtion budjettivaje

YLETV1: Pimeä historia

N.Y.Times: Gulag – The Other Killing Machine

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.