Opiskelu kannattaa aina

Vaikka pärjäsin pappaturnauksessa odotusarvoa paremmin, olen sen lisäksi pelannut vain kaksi turnausta. Perinteinen Las Vegas -pölyallergiani oli sen verran pahana, että jätin kymppikilon omahan väliin, vaikka se oli jo kalenterissani ruksattuna.

Jos pelaat monen päivän turnausta, olisi parempi olla sekä henkisesti että fyysisesti kunnossa. Menestyäkseen täytyy pelata monta pitkää päivää hyvin ja lisäksi täytyy vielä hohottaakin. Ilman yhtään Lady Fortunan apua ei juuri turnauksia voiteta.

Käteisissä ei kunnolla ole niin paljon väliä. Jos aivojen niistäminen paperinenäliinaan alkaa ahdistaa, voi chipit laittaa pussiin välittömästi. Turnauksissa pääsee pussittamaan vain pitkän päivän päätteeksi, ja seuraavana päivänä on määrättynä kellonlyömänä pakko jatkaa. Jos siis sattuu vielä turnauksessa mukana olemaan. Olenkin sitten muutaman päivän viihdyttänyt vanhaa rakkauttani, eli Bellagion käteispokeria.

Alkuperäissuunnitelmissani oli pelata turnausten ohessa melko isoa käteistä. WSOP:n aika täällä tarjoaa siihen erinomaisia mahdollisuuksia. Tämä tosin on ollut mielessä jo pitkään, enkä ole koskaan Vegasissa saanut pelattua NLH/PLO 25/50 isompaa. Ali Shakershik tarjosi bäkkäystä Vegasin 100/200 peleihin jo vuonna 1998, mutta en ole koskaan ollut halukas muiden rahoilla pelaamaan. Omillaan saa pelata miten haluaa, vieraalla rahoituksella olen kantokykyyni nähden liian suuressa vastuussa.

Toki käteispeleissäkin olisi parempi olla iskussa. Pottiomahassa pienen stäkin pelaaminen pitäisi miulta kuitenkin vajaan neljännesvuosisadan kokemuksella sujua, olin sitten kännissä tai kipeänä. Toisaalta PLO:ta saa pelata Suomessa ihan kylliksi, vaikka peli useimmiten onkin makuuni pienenpuoleista.

Löydettyäni Bellagiosta 40/80 limiittimixedin, olenkin päätynyt huitomaan sitä. Mixed-rutiinini on yhtä vahvalla pohjalla kuin uuden hallituksen työllisyystavoitteet. Mutta toisin kuin Rinteen hallitus, olen ryhtynyt rutiinia oikeasti parantaviin toimiin.

Kirjoitin joku aika sitten, että uskon mixedissä olevan pokerin lähitulevaisuus. Ilkka Koskinen sanoi samaa jo vuonna 2011. Vegasissa nimittäin vaihtuvat pelimuodit säännöllisesti, ja Eurooppa yleensä beesaa. Vuonna 2002 Pot Limit Omaha oli muotipeli, mutta sen syrjäytti muodista buumin myötä No Limit Texas. Olin viimeksi täällä 2013, ja silloin puoliavokinkki täytti saluunat. Tällä hetkellä taas mixed-pöytiä on enemmän kuin koskaan. Muotipelit vaihtelevat, pokeri pysyy.

Olen aina saarnannut, että kannattaa pelata sitä peliä, mitä kansa haluaa. Olisi melko epäammattimaista olla osaamatta päivän hitin sanoja. Niinpä sitten päätin vaihtaa suunnitelmaa lennosta ja keskittyä käteisessä mixedin hieromiseen.

Nuorena miehenä huiskin pokerireissuilla korttia käytännön kaiken valveillaoloaikani. Nykyisin tuollaiset kahdeksan tunnin perustyöpäivät riittävät hyvin. Siten on jäänyt vapaa-aikaa esimerkiksi Ken Lon Mixed Gamesin pläräilyyn. Lisäksi ostin heräteostoksena WSOP:n kirjadeskiltä Dylan Linden ”Mastering Mixed Games”. Tämä siitä huolimatta, että kirjaan on esipuheen kirjottanut Hellmuthin Pili.

Valitettavasti miusta ei tule maailman huippua missään pokerimuodossa – toisin kuin 23 vuotta sitten kuvittelin. Tässä iässä loistava tulevaisuus on jo takana päin. Mutta sen verran ajattelin pysyä ajassa mukana, että jos venäläinen oligarkki joku päivä ehdottaa Drawmaha neljäysin pelaamista, voin huoletta vastata ”Da, kanishna”.

Saman sanoin vanhalle bulgarialaiselle angle shooterille (=limanuljaskalle) Ivo Doneville, joka kävi pöydän reunalla heittämässä venäläisille pelureille läppää ja ihmetteli osaanko miekin itänaapuria, kun seurasin keskustelua. Vastahan keskustelimme venäjäksi Ivon kanssa Amsterdamin Master Classics of Pokerissa 2003. Toiset ne ei muista mitään.

Ivon venäjää ymmärrän muuten paremmin kuin pietarilaisten, molemmat kun olemme kielen koulussa oppineet. Ivolla toki oli Varsovan liiton aikoihin enemmän treenimahdollisuuksia ja on lukenut pakkovenäjän. Mie olin Neuvostoliiton länsirajalla vuonna 1981 ihan vapaaehtoispohjalla liikenteessä. Tosin shakin kansainvälisellä mestarilla on opintoihin ollut varmasti parempi motivaatio kuin miulla teininä.

Valitettavasti venäläisistä pelureista olen törmännyt vain reppureissaaviin ammattilaisiin. Alexandereita Dovzhenko ja Kravchenko ja yhtä Sergeitä – jonka sukunimeä en muista – on ollut kuitenkin hauska nähdä edelleen huiskimassa samoissa pöydissä. Me löimme päitä yhteen jo ennen pokeribuumia, ja vanha taistelutoveruus yhdistää.

Tosin yksi on joukosta poissa. Kaikista Sergeistä Pevznerin viimeinen jako on varmasti pelattu, R.I.P. Serjoshkahan voitti Suomessakin pari turnausta, 2001 limiittiholdemin ja 2003 pottiomahan. Aina iloinen ja hyväntuulinen velikulta oli lopulta ajautunut Boikkilandiaan ja sairastunut masennukseen.

Perkele, vetipäs tämä paljon nähneen vanhan sotaratsun synkäksi. Mutta ehkä tarinasta on nuorisolle opiksi ja ojennukseksi: Poikki meneminen on kuolemansynti ja aina on hyvä olla olemassa pokeriuran mahdollisesti tökkiessä myös suunnitelma B. Teki mieli muuten vedellä märille korville janttereita, jotka selittivät buumin aikaan, että kaikki hyvät pelurit ovat joskus olleet uransa aikana poikki.

Mie en ole ollut pokeriammattilaisuusaikoinani missään vaiheessa ollut lähelläkään mennä poikki – enkä mene. Eikä muuten tietääkseni ole ollut Juha Helppi tai Jens Kyllönenkään, joten mikään välttämättömyys ei pokerin maailman huipullekaan pääsemiseen koko kassan töhöäminen todellakaan ole.

Mutta joka tapauksessa eri pokerimuotojen opiskelu on pokerinpelaajalle investointi, joka kannattaa aina. Toisin kuin Sampo Ryynänen, mie pystyn helposti treenaamaan peliä myös pikkupanoksilla. Ainakaan isojen oppirahojen maksaminenkaan ei ole pokerissa täysin välttämätöntä.

Käyn kurkkaamassa todennäköisesti joku päivä myös 80/160 mixedin tason. Kun meillä edellisen kerran oli tuore demaripääministeri eli Amsterdamin limiittipeleissä (muita ei 1995 ollut) suurin pöytä oli usein myös reippain. Toki sieltä silloinkin löytyivät myös kovimmat ammattilaiset, mutta niiltähän voi aina oppia jotain. Tosin 80/160 ei ole lähellekään Vegasin suurin mixed.

Suomen aikaa keskiviikkona yhdeltä yöllä aloitan 1.500 dollarin Pot Limit Omaha Hi-Lon. Jos sattuisin rahoille pääsemään, en pääse somettamaan, että aina kun olen pelannut Vegasissa pottihilon, olen ollut rahoilla. Nimittäin kuusi vuotta sitten olin vastaavassa turnauksessa lähellä rahoja, mutta pikkustäkin kyyläystä ei sillä kertaa rahastuksella palkittu.

P.S. Kävin eilen iltapäivästä lunastamassa pappaturnauksen rahat, ja ajattelin ehkä samalla ostavani turnauslipun. Jonoa tournament registrationiin oli odotetusti kuitenkin kuin Suomessa, jos tarjolla on ilmaisia ämpäreitä. Niinpä jätin lipun ostamisen sillä kertaa väliin ja otin aamukahdeksalta kymmenen dollarin Uberin Bellagiosta Rioon ja kävelin suoraan tiskille ostoksille. Toisin kuin amerikkalaiset, vihaan jonottamista lähes yhtä paljon kuin angle shootereita.

Angle shooter = Pelaaja, joka yrittää hyödyntää sääntöjen pilkkuja epäreilusti omaksi hyväkseen. Esimerkiksi vaatii vastustajan käden tappamista, kun tämä viiden kortin omahan näyttövaiheessa läväyttää kortit auki, mutta yksi kääntyy vahingossa kuvapuoli alaspäin.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina. 

Akin mielipiteet ovat hänen omiaan. Pokeritieto seisoo vahvasti sananvapauden takana, mutta Akin mielipiteet eivät edusta Pokeritiedon virallista kantaa.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.