Pankkikriisin vaikutus pokeriin


Aki PyysingPörssikurssit ovat romahtaneet, pankit eivät uskalla lainata rahaa toisilleen ja Islannin valtio on konkurssikypsä. Elämme varmasti talouden laskusuhdannetta, ja edessä saattaa olla jopa lama. Pokerilehden pääkirjoituksessa Timo Korppi kirjoitti maailman joutumisesta taloudelliseen myrskynsilmään ja lopetti arvioon: ”Ainakin minä uskon vakaasti siihen, että ympärillä vellova taloudellinen, mollivoittoinen keskustelu lisää pokerin harrastajien määrää”. Rohkenen olla tästä hieman eri mieltä.

Olen pelannut pokeria jo aika monen nousu- ja laskusuhdanteen läpi. Teknokuplan ollessa hurjimmillaan 2000 pelit olivat vähän aikaa todella villit. Kuplan puhjettua peli hiljeni parissa vuodessa niin, että jouduin etsimään riittävän kokoista peliä ulkomailta. Havaintojeni mukaan pelien hyvyys niin Suomessa kuin Euroopassakin korreloi voimakkaasti nimenomaan pörssikursseihin. Pörssikurssien merkitys on jopa suurempi kuin yleisen taloudellisen kehityksen. Nämä kaksihan kulkevat käsi kädessä kurssien yleensä ylireagoidessa sekä nousu- että laskusuhdanteeseen.

Kurssien noustessa ihmisten irtovarallisuus kasvaa, ja sitä voidaan käyttää esimerkiksi pokerinpeluuseen. Erään talousteorian mukaan ihmisten kulutus korreloi paremmin heidän olettamansa varallisuuden määrään kuin käytettävissä oleviin nettotulohin. Lisäksi monet olettavat nousun jatkuvan ikuisesti. Tällaiset ihmiset saatavat päätyä johtopäätökseen, että ei ole mitään väliä, vaikka muutama buy-in menisikin vähän löysästi vedellessä. Kun taas kurssit lähtevät laskuun, vedetään vyötä kireämmälle ja suhtaudutaan yleensä omaan talouteen vakavammin. Kulutusta leikataan ja rentouttavat kasinoreissut jäävät vähemmälle.

Hiljenevätkö pelit nyt sitten pörssikurssien myötä? En tiedä, mutta oletan, että vaikutus tulee olemaan voimakkaasti negatiivinen erityisesti isommissa peleissä. Ammattipelaaja pelaa mieluusti rikkaiden liikemiesten kanssa, mutta näillä on kaikilla rahat enemmän tai vähemmän sidottuina talouden kehitykseen yleensä ja pörssikursseihin erityisesti. Onneksi ammattiurheilijoiden ansiot eivät laske aivan samassa suhteessa, kuin liikemiehet kärsivät…

Pokerimarkkinoiden kokonaiskehitykseen pörssikurssien kehityksellä on siis varmasti kielteinen vaikutus. Toki pokerissa on nähtävissä positiivistakin kehitystä. Peli näyttää saaneen lisää suosiota mm. Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa sekä Etelä-Amerikassa. Näissä maissa käyvät kaupaksi erilaiset reliikit ja yritetään keksiä entisen paavin tekemiä ihmetekoja, jotta hänet voitaisiin julistaa pyhimykseksi. Eli aineksia taikauskoiselle uhkapelaamiselle on näissä yhteiskunnissa olemassa. Ja kuka tuntee hyvän italialaisen pokerinpelaajan? Heitä varmasti on, mutta netissä en ainakaan kovin moneen ole törmännyt. Toivottavasti uusien maiden mukaantulon positiivinen efekti pelille on suurempi kuin taloudellisen kriisin väistämätön negatiivinen vaikutus.

Jos pelit heikkenevät, on tähän syytä valmistautua. Aiemmin helposti biitatut pelit saattavat koventua. Henkisesti kannattaa varautua siihen, että joutuu pelaamaan aiempaa pienempää peliä pysyäkseen voittavana pelaajana. Minä itse aion yrittää kasvattaa pörssissä huvennutta pelikassaani pelaamalla aiempaa enemmän tunteja. Hyviä pelejä on vielä tarjolla ainakin minulle riittävästi, mutta onko niitä enää ensi vuonna? En tiedä vieläkään, mutta aion ottaa ilon irti niin kauan kuin sitä kestää. Jos hyvät pelit jatkuvat ikuisesti, en aio valittaa. Voinpahan ostaa sitten grindatuilla rahoilla lisää halvenneita osakkeita.

Voit kommentoida kirjoitusta foorumin kommenttiketjussa.