…parempi mieli!

Mikael BoldtRuoka, kuten kaikki muu, liittyy pokeriin. Useimmat tietävät, että John Montagu (1718-1792) oli niin innokas kortinläiskijä, ettei poistunut pöydästä aterioimaankaan, vaan käski kokkinsa valmistaa kaksipuolisia voileipiä, joita saattoi syödä pelatessaan sotkematta sormiaan.  Koska Johnny-boy myöskin oli 4. Sandwichin jaarli, nämä leivät saivat tunnetun nimensä tittelistä. James Cook muuten nimesi Hawaijin saaret samaisen hepun mukaan. Vanhassa Casino RAYssa sai  ihan hyviä pieniä sämpylöitä tämän tradition mukaisesti.

Länsimainen kulinarismi ja peliteoria ovat muuten kehittyneet yllättävällä tavalla rinta rinnan. Italiassa ilmestyi noin 1520 ensimmäinen painettu keittokirja ja samoihin aikoihin kirja noppapelistä, ensimmäinen yritys hallita todennäköisyyksiä. Ja kun Ranskasta tuli Haute Cuisine’in keskus, sieltä putkahtaa esille herrat Pascal ja Fermat!  Pokerin emomaa USA on surullinen poikkeus tästä kauniista teoriasta. Tosin on myönnettävä, että nuorimman polven pokerigurut pitävät McDonaldsia keittotaidon korkeimpana muotona.

Pokeritietolaisilla on ainakin kolme pysyvää ruokaketjua luettavana, mutta mielestäni ne eivät heijasta todellista hedonismia; “Ruumis on sielun temppeli.” Olen sanonut sen aikaisemminkin, mutta uusi disclaimer on paikallaan.  Syökää Potipotin pöperöitä ainoastaan jos aiotte Gerard Depardieun seuraajaksi Obelixina. Arkiruokaketjusta ei muuten ole paljon sanottavaa.

Sen sijaan olen pettynyt “Fine wine and dining” sekä “Mitä lääkkeitä kannattaa ottaa” ketjuihin. Jälkimmäiseen minulla on vain yksi kommentti. Linssilude Mikael Fogelholm teki väitöskirjansa lisäravinteistä ja ihan tasokkaan tutkimuksen johtopäätös oli, että on suorastaan haitallista käyttää lisäaineita ja ravintolisiä. D-vitamiini ja joku muu olivat poikkeus.  Eli, nuoret ystävät, älkää mömmöilkö!

Mutta asiani koskee varsinaisesti sitä kolmatta ketjua. Vaikka muutin Ranskaan 13-vuotiaana ja Libanoniin 28-vuotiaana, minulla oli pitkälle aikuisikään varsin suppea käsitys hyvästä syötävästä. Vasta viitisentoista vuotta sitten rupesin kouluttamaan makuaistejani lasteni vaatimuksesta.

En ole vieläkään tutustunut kuin välillisesti Kiinan, Japanin ja Kaakkois-Aasian keittiöihin, mutta jo Euroopan rajaseuduilla, Lähi-idässä ja Afrikassa on tarjolla mullistavia kokemuksia. Ja Internetin sekä mamujen ansiosta voimme nauttia fantastisista uusista ruokalajeista kotonakin. Eli maapallon kutistuminen on tuonut myöskin hyviä uusia mahdollisuuksia.

Nykyisin ei tarvitse kysyä ravintolassa saadun maukkaan annoksen reseptiä, riittää että muistaa ruokalajin nimen – Google auttaa lopun kanssa. Yksi caveat: netissä on vähemmän oikeita tietoja kuin luulet.

Muistatko ensimmäisen kerran, kun söit tsatsikia? Tajunnanräjähdys. Tai aivar? Entäs hummus?

Tabbouleh-salaatti? Maa-artisokkakeitto? Balsamicomarinoituja mansikoita basilikalehtien ja mascarponen kanssa? Tuoreita kevyesti grillattuja kampasipukoita? Kaikkea tätä – paitsi tuoreita kampasimpukoita – saa nykyisin Suomesta. Ja tähän liittyy päivän oivallus ja varoitus.  Hummusta ja tsatsikia saa jo valmiina kaupoista mutta niitä ei saa ostaa.

Minäpä selitän.  Jamie Oliver (Alaston kokki) paljastaa viimeisimmässä kirjassaan; Jamie’s Italy; kauhean asian. 2000-luvulla länsimaissa syntyneet lapset edustavat historian ensimmäistä sukupolvea, jonka odotettu elinkaari on lyhyempi kuin vanhempiensa.  Syy: Lisäaineet.

En ensiksi uskonut lukemaani, mutta niin se näyttää kyllä olevan ja asian välttäminen ei ole helppoa. Vaikka eläisit kuinka luomuna, hengität autokatalysaattoreiden takia joka päivä ennen tuntemattomia pitkiä hiiliyhdisteitä.  Yritä istuttaa Järvikylän salaatit tai yrtit. Eivät kasva, miten Grotenfeltit on saanut ne tuhkamuniksi? (Tosin toinen pojistani väittää saavansa basilika kasvamaan.) Pesetkö ne? 

Jo kolmekymmentä vuotta sitten kaikki israelilaiset äidit pesivät kaikki vihannekset pesuaineella ja kuumalla vedellä. Voimme välttää vain ilmoitusvelvollisuuden piirissä olevat myrkyt, mutta on tuhansia, joista emme edes tiedä.

Samalla kun kehotan nauttimaan monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti uusista mahdollisuuksista toivon jonkun lukijan miettivän, pitäisikö jotakin tehdä?  Itse olen vanha, kuolen kirroosiin ja keuhkosyöpään, ihan normimenoa.  Mutta voivottelu ei ole lajini, joten mennään asiaan. Joka kerta kun Venäjällä on iso metsäpalo ja tuuli on itäinen tahi kaakosta, kuolleisuus lisääntyy Suomen isoissa kaupungeissa. Tämä tiedetään. Lisäaineet ja salatut lisäaineet on toinen juttu. Olisiko mahdollista vaatia vihannestemme, viinimme ja ennen kaikkea lihamme kasvuolot julkisiksi.

En tiedä, mutta se on Sinun taistelusi – älä jää Isoveljen jalkoihin.