Pariisin joutsenlaulu Pyysingille?

Aki Pyysing

Pariisilaisten pokerinpelaajien tietotoimiston mukaan Aviation Club de France avataan ensi viikolla, ensi kuussa tai ensi vuonna. Todellisuudessa asiasta ei tiedä yksikään pokerinpelaaja mitään varmaa. Ranskan uudet peliviranomaiset ovat muuttaneet pelin sääntöjä ja he eivät kommunikoi pelaajien kanssa. Voi olla, että klubi ei avaudu enää koskaan.

Olen muuten ihmetellyt vuosikausia ihmisten taipumusta kertoa täysin katteettomia huhuja varmana tietona. Pokerinpelaajat eivät mitenkään tässä erotu edukseen. Sahamieskin on mennyt ”varmojen” tietojen mukaan poikki niin monta kertaa, että luulisi jo ryhdin kärsivän.

Kun Tasku-Matin huhuttiin kuolleen ensimmäisen kerran, löysin hänet juuri Aviationilta hyvin elinvoimaisen oloisena. Jos siis tapaatte jonkun, joka kertoo tietävänsä, milloin Aviation aukeaa, älkää uskoko sen muitakaan juttuja.

Pariisi on superhieno kaupunki sisältäen paljon historian siipien havinaa. Ranskalaisista ihmisinä voi saada käsityksen lukemalla esimerkiksi Pariisin kommuunista. La Semaine Sanglante (verinen viikko) sujui siten, että kommunardit perääntyivät barrikaadilta toiselle teloittaen samalla panttivankeja niin kauan kuin niitä riitti. Hallituksen joukot seurasivat perässä ja ampuivat kaikki antautuneet välittömästi. Viimeiset taistelijat laitettiin odottelemaan Jim Morrisonia Père Lachaisen hautausmaan muuria vasten.

Olen tullut Pariisiin kuitenkin ensisijaisesti ihmisten takia. Tämä ei tarkoita, että ranskalaiset olisivat niin kivoja, että tekee mieli tavata heitä uudestaan ja uudestaan. Mutta Aviationilla on parikymmentä vuotta löytynyt pelit, joissa on aina pelannut suomalaiseen mittakaavaan nähden käsittämättömän huonoja pelaajia.

Tämän kertaisen matkani olin maksanut ennen kuin viranomaiset tekivät yllätysiskun Champs Elysee 104:ään. Hetken arvoin, lähdenkö ollenkaan. Sitten keksin, että en ole ollut yksin lomalla koskaan. Perhe- ja muilla pakkolomillakin olen pyrkinyt löytämään kasinoita tai vähintään nettiyhteyksiä. Voisihan lomailuakin vaikka kerran koittaa. Aviationin takia olen Ranskassa ravannut, ja jos se on suljettu lopullisella ratkaisulla, voi olla että ei tule enää Pariisissa piipahdettua.

Lisäksi Pariisissa on vielä kaksi korttiklubia auki. Onnekkaasti ne ovat täsmälleen toisella puolella kaupunkia, missä hotellini on. Asun Montparnassen etelälaidalla viehättävässä pienessä Paris Orleans hotellissa. Cercle Cadet, missä eilen kävin, on puolen tunnin metromatkan päässä pohjoisessa.

Pariisissa jos haluaa liikkua hitaasti ja kalliimmalla, kannattaa metron sijaan käyttää taksia. Ensimmäisellä reissullani tähän kylään menin hotellilta kasinolle taksilla. Kahden kilometrin matka vei puoli tuntia. Kun löysin metron, matka-aika muuttui kymmeneen minuuttiin ja hinta pieneen murto-osaan. Toki jos on samanlainen joukkoliikennevälineallergia kuin Aki Votkinilla, täytyy sitten suhailla Pariisissakin autoilla, joissa on valo katolla.

Jos ei osaa ranskaa, on parempi varata taksiin mukaan määränpään osoite kirjallisena – jos siis haluaa perille. Lisäksi on hyvä varautua ystävällisiin pieniin kiertoajeluihin. Täytyyhän turistille esitellä kaunista kaupunkia.

Metro ei muuten puoli yhden jälkeen kulje kuin viikonloppuisin, jolloin taitaa olla auki noin puoli kahteen.

Cercle Cadetilta löytyi enemmän peliä kuin pelkäsin. Kirjauduttuani sisään (ranskalaisittain tehokas prosessi, alle puoli tuntia) ja maksettuani vuosijäsenmaksun 60 euroa, minut ohjattiin VIP-huoneeseen. Siellä pelataan 5/5 ja isommat pelit. Käynnissä oli dealer’s choice 5/10 ja 5/5 ja kaksi 5/5 teksasia. Paikalla oli paljon Aviationista tuttua väkeä. Lisäksi suurimmassa pöydässä oli kaksi Mikonkadulta tuttua kaljupäätä.

Annoin ystäväni Tomin ottaa viimeisen paikan 5/5 pöydästä, ja menin suomalaispöytään. Tämä ei yleensä ole hyvä idea. Ulkomaalaiset suhtautuvat suomalaisiin epäluuloisesti siinä missä mekin niihin. Kävi juuri kuten pelkäsin. Pöytä oli shortti (=vähän pelaajia) jo mennessäni ja puolen tunnin päästä olimmekin sitten kolmestaan suomalaisseurassa. Jos haluaisimme pelata kolmestaan, olisi siihen parempiakin paikkoja kuin Pariisi. Päätimme hajaantua.

Pojat kertoivat, että päivällä oli ollut villimmät pelit, mitä olivat vähään aikaan, jos koskaan, nähneet. Valitettavasti saavuin siis paikalle savun jo hälvettyä ja ruumiitkin oli jo taistelukentältä kannettu pois.

Minä hipsin yläkertaan, josta löytyi kaksi pöytää satasen 2/4 dealer’s choicea. Lisäksi auki oli muutama Texas-pöytä. Terminologinen selvennys nettikansalle: Jos old school puhuu livepelistä, viidensadan peli tarkoittaa 500 euron minimioston peliä. Cadetissa 5/10 on tällainen. Nettikansa pelin koolla viittaa yleensä maksimiostoon. Silloin kun minä olin nuori ja lupaava pokerinpelaaja, ei mistään maksimiostoista ollut kuultu puhuttavankaan. Maksimi oli saatavilla oleva käteinen. Eikä näissä Cadetin peleissäkään mitään maksimeita ollut.

Dealer’s choicessa oli lähinnä yksi valinta, joka oli viiden kortin omaha. Yläkerrassa valittiin jonkun verran courcheveliä. Tämä on viiden kortin omaha, jossa jaetaan heti auki flopin ensimmäinen kortti. Minun pöytäni oli jopa ranskalaisittain hyvä. Useimmat potit reissattiin, ja lähes kaikki muut, paitsi minä, maksoivat.

Alakerran kaksisatanen oli taas Tomin mukaan huono rinki. Aviationin voittavat ja break even- pelaajat olivat löytäneet tiensä Rue Cadet 14:ään hyvin. Juutalaiset liikemiehet taas olivat päässeet tonteille huonosti. Pokerihuoneen huonoin pöytä onkin hyvin tyypillisesti toiseksi isoin. Paras taas on tavallisesti joko pienin tai suurin.

Järjestelyt Cadetilla olivat hyvin ranskalaiset. Yläkerrassa pelattiin viiden kortin omahaa buttonilla, jossa luki 5 card omaha high-low. Äkkinäinen voisi luulla, että pelattaisiin high-lowta. Minua oli onneksi Tom varoittanut tästä. Hän oli itse pelannut tunnin väärää peliä samassa hoolissa. Jakaja ei turhaan valaissut Tomppaa asiasta eikä sen puoleen minuakaan. Buttonien vähäisyys on kuulemma syynä väärän napin käyttämiseen. Ranskaan ei ilmeisesti vielä ole saapunut uusi teknologia nimeltään ”teippi ja tussi”.

Alakerrassa kirjaudutaan jonoihin tietokoneella. Todellisuudessa tämä koneellinen jonotus on imaginäärinen. Huoneessa kannattaa ahdistaa brush nurkkaan ja kysyä onko paikkaa. Jos on, pääsee pöytään. Jos ei, kannattaa jäädä hengailemaan haluamansa pöydän lähistölle ja istahtaa pöytään kun paikka vapautuu. Paikkoja vapautuu hyvää tahtia, kun sammakonsyöjiä menee poikki tai kun tasatunnein kerätään tuntimaksu.

Pokerihuonetta pyörittää maineeltaan arveluttava kaveri, joka ei ole virallisesti klubin palkkalistoilla. Samainen heppu vetäessään toista klubia tykkäsi pelata isoa peliä. Lisäksi hän saattoi väittää, että ei ollut sököttänyt, kun kaikki sököttivät hänen perässään. Jakaja tykkäsi työpaikastaan ja päästi tämän läpi. Jos pystyy omalla klubillaan ottamaan vastaan tuomiota omaksi edukseen, ei ole moraalista ongelmaa oikeastaan mihinkään huijaukseen.

En siis sano, että Cadetilla välttämättä tapahtuu mitään väärää. Toisen suomalaispojista oli annettu voittaa ihan merkittäviäkin rahoja. Tämä on todiste siitä, että peli on ainakin välillä rehellistä.

En toisaalta pidä poissuljettuna mahdollisuutta, että jotain ikävää voisi sattuakin. Kumpi on helpompi tapa tehdä rahaa, ottaa pelaajilta 14 euroa tunti ja maksaa siitä palkat, vuokrat ja verot vai saada sopiva riverkortti muutaman kymmenen tuhannen euron pottiin?  

Peliklubien kohtalo Pariisin kantakaupungissa on uusien ja arvaamattomien peliviranomaisten käsissä ja Cadet voidaan sulkea minä päivänä tahansa mistä tahansa syystä ja tämä vaikeampi bisnes loppua. Minä luotan ranskalaisiin lähtökohtaisesti yhtä paljon kuin Paavo Väyrysen itsekritiikkiin. Joten aion pitää silmät auki enkä pelata millään megastäkeillä alkuvaiheissa.

Cadetin tilanne on kuitenkin sellainen, että siellä on pelaajia kuulemma enemmän kuin koskaan on ollut. Joku määrä Aviationin actionista siirtyi ja siirtyy sinne joka tapauksessa. Peli mitä pelasin, oli helposti ABC:lla biitattavissa ja hivenen keskittymällä murskattavissa. Jos 5/10 peli jatkuu sellaisena kuin pojat sen kuvailivat, voi Cadetissa voittaa ihan paperirahaakin. Tosin viisisataset konvertoituvat pelissä Aviationin tyyliin viisikymppisiksi, mutta vaihtosuhde voi muodostua paljon paremmaksi kuin 1 : 10.

Ruokatarjoilu ja englannin osaaminen on Cadetilla paljon heikompaa kuin Aviationilla. Pääsin osoittamaan vahvaa ranskanosaamistani avustamalla tarjoilijan kielitaidolle liian vaikeassa gourmet-ruokatilauksessa ”toast with ham and cheese”. Tätä gourmeeta alkaa saada vasta kahdeksalta, siihen asti tarjolla on pelkkiä pizzoja. Toisaalta samalla kadulla on paljon ravintoloita. Yhdessä kävinkin eilen syömässä ”Fondue Piquantin”, joka vastoin odotuksiani oli jopa vähän tulinen (piquant = tulinen). Mie tykkään tulisesta ruoasta, patonginpurijat taas tyypillisesti eivät. Pariisilaisissa thaimaalaisissakin saa vakuutella, että kyllä, haluan oikeasti tulisena. Ja tavallisesti saa tästä huolimatta suomalaista yhden chilin annosta vastaavalla tulisuusasteella.

Riippuen vähän, miten loppuviikosta näen pelien pyörivän, ennustaisin, että tämä reissu ei ole Pariisin joutsenlaulu minun pokerimatkoilleni. Pokerinpelaajissa usein ahneus voittaa varovaisuuden. Cadetin pelit ovat haaste, jonka aion ottaa vastaan.

P.S. Pelaajien lisäksi jakajat eivät olleet Cadetilla kovin hyviä. Olen hyvin sisäistänyt irlantilaisen ystäväni vanhan viisauden ”Sloppy dealers make sloppy players”, eli huonot jakajat generoivat huonoa pelaamista. Ammattilaiset tuskastuvat ja menevät muualle, harrastelijat taas eivät välitä tai kiinnitä mitään huomiota.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.