Pariisin rintamalta ei mitään uutta?

Aki Pyysing

Korsikan mafian ”kiltti” haara omistaa Aviation Club de Francen Pariisissa. Käväisin pikaiskulla verestämässä vanhoja muistoja ja tapaamassa hyvää ystävääni Tom O’Riaiania, joka kertoi tämän minulle paikan baaritiskillä noin 15 vuotta sitten. 

Muutaman päivän pokerimatkoissa ei odotusarvollisesti ole tavallisesti mitään järkeä. Kiinteitten kulujen kattaminen on varsin haastavaa, ja systeemiin sisään pääseminen kasinolla kuin kasinolla vie hetken. Sitten juuri kun alkaa tuntua siltä, että täällähän voisi takoa rahaa suokuokalla, on aika lähteä kotiin ja reissu on vielä vähän miinuksella. 

Chamsps Elysee 104:ssä pelit ovat tosin niin hyvät, että lyhyilläkin hyökkäyksillä voi saada hyviä tuloksia. Minulla oli kaksi vuotta taukoa edellisestä käynnistä, ja omahapelaajat tunsin melkein kaikki vanhastaan. Erityistä kehitystä heidän pelissään en havainnut tapahtuneen poissa ollessani. 

Texaspelaajia en juuri tuntenut ennestään, mutta heidän pelityylinsä merkittävin aukko kyllä selvisi pitkälti parissa ensimmäisessä jaossa. Jos yksi reissaa, ja melkein kaikki maksavat, on todennäköisesti joku liikkeellä vähän luovemmalla kädellä. Peli oli 5/5 peliä 250 euron minimillä, mutta pelasi paljon isompana kuin Helsingin vastaavan kokoinen texas. Helsingissä jos yksi reissaa niin joku toinen saattaa hyvinkin maksaa ja riverille päästään hyvin harvoin. 

Omahan pääpeli oli 5/10 blindeilla pelattava 500 euron minimioston ”dealer’s choice”. Tosin jakajan valinta käsitti vain neljän ja viiden kortin omahan. 

Pelaajien tapa syyllistää itseään virheistään oli ennallaan. Jokaisessa jaossa se oli nimenomaan joku toinen, joka oli tehnyt väärin. 

Minä laitoin yhden paikallisen nippuun viiden kortin omahassa lyömällä arvolyönnin riverissä takapositiosta pelkillä rattailla. Potissa oli toista tonnia ja vastustajalla jäljellä yksi 500 euron chippi. Mielestäni oli epätodennäköistä, että hän olisi saanut mahdollisen suoran. Hän maksoi, hävisi jaon ja alkoi hirvittävän valituksen siitä, miten minä olin pelannut jaon niin huonosti. Toki kavereilleen, mutta jos jotain ranskaa ymmärrän, niin korttiranskaa, ja lisäksi minulla oli Tomppa tulkkina. Hänen tiivistyksensä vuodatuksesta oli, että minä olen idiootti ja poikkimennyt kaveri on nero. 

Vapautin saman miehen vielä kaksi kertaa turhista merkeistä, ja Tom totesi, että nero 0, idiootti 3. Ikävää Pariisin matkailuni kannalta on, että ystäväni suunnittelee muuttoa takaisin Irlantiin. Hän sanoi, että pelit ovat kyllä hyvät, mutta hän on kyllästynyt ikäviin paikallisiin ihmisiin. 

Vuonna 1996 kun hän palasi Vegasista Lontooseen, hän kuuli, että Berliinissä on hyvät pelit. Hän teki pienen pysähdyksen Pariisissa, eikä ole koskaan päässyt Berliiniin asti. 

Olemme saman ikäisiä irkkuystäväni kanssa, ja ymmärrän hyvin, että koko ikäänsä ei välttämättä jaksa kuunnella patonginpurijoiden keuhkoamista ja tarkkailla pihistävätkö he mahdollisesti chippejäsi. Olemme jo siinä iässä, että olisi hyvä tehdä asioita sen takia, että ne ovat kivoja, eikä pelkästään siksi, että niistä saa rahaa. 

Jotain on muuttunut Pariisissakin. Paikka ryöstettiin 2004, ja nyt sinne on jo saatu hankituksi turvaovet. Ryöstäjiä ei saanut poliisi koskaan kiinni, vaikka pojat hätäpäissään olivat hävittäneet aikoinaan pakomoottoripyörän avaimet. Todennäköisesti kävi, että korsikalaiset kyllä saivat, mutta unohtivat ilmoittaa santarmeille… 

Tämä turvaovi osoittautui minulle kohtalokkaaksi viimeisenä päivänä. Ensin täytyy odottaa toisen oven takana, että turvamies avaa oven, ja sitten kahden oven välissä, että edellinen sulkeutuu, jolloin toinen avataan. Tämän jälkeen on sormenjälkitunnistus, ja samaan aikaan pitää osata työntää jäsenkortti (150 euroa vuosi, huom!) samaan laitteeseen. 

Olin edellisenä iltana nauttinut normaalia tukevammat ruokajuomat, mutta lounaalla vain normaalit ruokajuomat. Tunnistuslaite osoittautui niin haasteelliseksi, että minulle ilmoitettiin, että tervetuloa joku toinen päivä. 

En ollut varautunut tähän lainkaan, koska asuessani Pariisissa oli monta kertaa tullut otetuksi normaalien ruokajuomien lisäksi vielä epänormaalin paljon aperitiiveja, eikä sisäänpääsyssä ollut koskaan mitään ongelmia. Luulin olevani Champs Elyseellä enkä Kungsgatanilla Tukholmassa. 

Tässä ei nyt sitten valitus vajaan 30 vuoden havaintojeni mukaan auta, vaan oli syytä siirtyä lisäruokailuun. Palasin maanantaina Suomeen, enkä tänään keskiviikkonakaan ole vielä kyllä ihan täydessä iskussa. 

Vaikka Tom muuttaisi pois, aion kyllä edelleen hyökkäillä Ranskaan ainakin niin kauan kuin vanha kunnon Aviaatio saa olla auki. Naapurissa ollut klubi, jonka  paikallisten mukaan omisti Korsikan mafian väkivaltainen siipi, nimittäin suljettiin hiljan noin sadan santarmin toimesta. Muitakin peliklubeja on suljettu, ja myös minun suosikkikorttihuoneeni on kuulemma uhanalainen. 

Jos Aviation Club de France suljetaan, voidaan todeta, että Pariisin rintamalta kuuluu tosiaan jotain uutta. 

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.