Partnerin valinnalla on väliä

Aki Pyysing

Suhtaudun hyvin epäluuloisesti ihmisiin. Tämä koskee myös itseäni. Kun perustin ensimmäisiä yrityksiäni 25 vuotta sitten, minulla oli rajaton itseluottamus ja vahva luotto niin partnereihini kuin muihinkin ihmisiin. Erilaiset selästä löytyneet teräaseet ja omat ryssimiset ovat tehneet entisestä luottavaisesta optimistista nykyisen epäluuloisen kyynikon.

Minulla oli 90-luvun alussa nimi neljän eri sijoitusyhtiön takauspaperissa. Vastuut yhteensä olivat reippaat pari miljoonaa markkaa. Salkut olivat iloisesti kuralla, ja jos pankki olisi irtisanonut lainat, olisin päätynyt välttelemään ulosottomiehiä. Tosin vaikka nämä olisivat tavoittaneet, en olisi ollut varsinainen catch of the day, koska mitään varoja ei olisi ollut.

Pankinjohtaja, joka luotot oli myöntänyt, siirtyi uusiin haasteisiin. Uudella pankinjohtajalla ei ollut käsitystä riskikeskittymästä, jonka muodostin. Pankin ATK-järjestelmät eivät olleet häävit ja ajattelin, että hyvä niin. Tieto vain lisää tuskaa.

Pienimmällä näistä yhtiöistäni oli 250.000 markkaa lainaa ja viisi osakasta. Eli teoreettinen maksimivastuuni oli 50 chydeniusta, jos kaikki menisi ja kukaan osakkaista ei feilaisi. Yksi partnereistani oli tietoinen muista vastuistani ja hyvin huolissaan tästä. Jos minä en pystyisi hoitamaan osuuttani, lankeaisi muille katastrofiskenaariossa 12.500 markkaa lisää vastuita.

Niinpä hän meni juttelemaan uudelle pankinjohtajalleni minun ongelmistani. En nähnyt varsinaisesti mitä erinomaista etua hän tällä tavoitteli. Luottojamme ei ollut uhattu irtisanomisella, mutta tässä oli tarmokas ponnistus siihen suuntaan.

Minut kutsui luokseen melko tuohtunut dirikka. Olin nimittäin hiljattain järjestellyt toisen yhtiöni luottoja, enkä ollut katsonut tässä tilaisuudessa tarpeelliseksi mainita muista menestyksistäni arvopaperikaupassa. Ilahdutin häntä kertomalla vielä yhdestä yhtiöstä, josta partnerini ei ollut tietoinen ja täten ollut kyennyt valottamaan aivan koko tilannetta.

Olin toki vakaasti sitä mieltä, että luottoja ei kannata irtisanoa. Minulla oli paikkansa pitävä argumentti, että jos velat pannaan heti maksuun, tulee varmasti luottotappioita. Jos limiitit pidetään voimassa, pystyn ehkä hoitamaan joskus vastuuni. Vanha torikauppias sai käyttää kaiken supliikkinsa, että pankinjohtaja päätyi samaan näkemykseen.

Tämän partnerin kanssa en enää tämän jälkeen uusia liiketoimia suunnitellut. Erilaisia mahdollisuuksia tyrkätä vastavuoroisesti jotain seivästä selkään tai johonkin muuhun sopivaan paikkaan kyllä pohdiskelin, mutta tämä jäi onneksi toteuttamatta. Pari vuotta myöhemmin sain vastuuni tähän yhtiöön hoidettua ennen ko. kaveria ja tämä riitti minulle kostoksi.

Toisessa yhtiössäni minulla oli 300.000 markan luotollinen shekkitili ja kaksi muuta osakasta. Yhtiö kävi myös menestyksellistä optiokauppaa. Salkunhoitajana toimin minä yksin. Ostin pitkää termiiniä hyvissä ajoin ennen kuin kurssit lopullisesti romahtivat. Panttasin position vakuudeksi hallussani olleita isovanhempieni verovapaita obligaatioita, joita olin näille ostanut. Näppäränä poikana onnistuin saamaan yhtiön 300.000 markan luotolla 450.000 markkaa pakkaselle. Tähän ei olisi moni pystynyt.

Kerroin tilanteesta partnereilleni valvottuani muutaman kuukauden rullaillessani positiota eteenpäin. Minulle ei varsinaisesti ehdotettu vuoden liikemies- palkintoa. Pojat olisivat voineet hyvin puhaltaa pilliin ja jättää minut hoitelemaan itsekseni 150.000 markan ekstratappioita. Mitään juridista velvoitetta heillä ei tämän hoitamiseen ollut.

Toinen kumppaneistani laittoi kättä taskuun ja maksoi osuutensa kaikista vastuista ja toisen kanssa pyöritämme edelleen samaa yhtiötä. Liikekumppanin valinta oli tässä tapauksessa mennyt paremmin kuin edellisessä. Partnerin valinnalla on paljon väliä.

Minun havaintoni tukevat käsitystä, että useimpien ihmisten sekä rationaalinen toimintakyky että moraali murenevat kun tulee taloudellisia vastoinkäymisiä. Tämän vuoksi en ole tällä vuosisadalla juuri rahaa lainannut.

Olen myös ollut erittäin nihkeä erilaisiin steikkausjärjestelyihin. Steikkausta hakevan on täytynyt tehdä jotain väärin, ja on melko työlästä selvitellä onko kyseessä ollut liian isot pelit vai yksinkertaisesti huono pelaaminen. Sen enempää taipumus painaa liian isoa kuin pelata huonosti ei tosin ole mielestäni eduksi steikinhakijan CV:ssä.

Nuoret pokerinpelaajat tuntuvat luottavan omaan ja kavereidensa tulonmuodostuskykyyn rajattomasti. Kaverit siirtelevät puolihuolettomasti isoja summia toisilleen ja kyselevät perään lähinnä jos itseltä alkaa olla ammukset vähissä. Tämä on johtanut ja johtaa monenlaisiin ikäviin tilanteesiin. Vanha viisaus on, että jos ystävälleen ei lainaa rahaa, voi pitää sekä rahat että ystävän.

Minä seurasin yhden entisen ystäväni pokeripelejä, joka aina hävisi, kun olin paikalla, ja aina voitti, kun en ollut samassa kasinossa. Selviteltyäni asiaa osoittautui, että toisaalle oli kerrottu voitetun, vaikka minä vuorenvarmasti olin nähnyt, että tuli kuraa uikkariin.  

Vastaavia tarinoita olen kuullut ja nähnyt ihan omiksi tarpeiksi ja lisää tulen kuulemaan. Valitettavasti kaikki eivät pokerissakaan voita.

En suosittele ketään ryhtymään samanlaiseksi kyynikoksi kuin minä olen. Elämä on paljon helpompaa, jos voi luottaa uusiinkin ihmisiin. Mutta pelureiden tarinoihin tulevista rahoista ja ansaintapotentiaalistaan kehotan suhtautumaan varauksella.

P.S. Kun olin nenä syvällä pinnan alla, isäni ehdotti, että mitäs jos hän maksaisi velkani pois ja menisin oikeisiin töihin. Hänen käsityksensä ekonomin oikeista töistä oli varmaan tilitoimiston pitäminen tai jotain vastaavaa. En hennonut kertoa, että metallimiehen rahat eivät minun velkoihini olisi alkuunkaan riittäneet, vaan valehtelin, että ei minulla mitään hätää ole.

Tämän tarinan opetus on, että jos minulla olisi ollut varakkaat vanhemmat, voisin olla kirjanpitäjä.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.