Paskoja kippejä, huonoja koppeja ja turhia reissuja osa IV

Aki PyysingPystyin pelaamaan Fennia Grand Slamissa vain yhden turnauksen, kahden tonnin rebuyomahan. Olisin tosin halunnut pelata kaikki, viihdearvo näissä on valtava, vaikka pelaajat kovia ovatkin. Vedin tosin ainoani niin huonosti että parempi ehkä näin.

Turnausvirheet voidaan jakaa strategisiin ja taktisiin. Taktinen virhe on, kun esimerkiksi arvioi kaverin bluffaavan jostain kuun asennosta johtuen, ja sitten maksaa huonommalla kädellä paremman käden.

Strateginen virhe taas on esimerkiksi pelata turnaus, jonka finaalipäivänä on sovittua menoa tai saapua turnaukseen pahassa kankkusessa. Pelilliset strategiset virheet eivät pohjaudu väärään tilanteenlukuun, vaan sellaisia ei turnaustilanteesta johtuen pitäisi koskaan tehdä.

Tällä kertaa en saapunut turnaukseen kankkusessa, vaan olin levännyt ja harvinaisen hyväntuulinen. Pienimuotoisen strategisen virheen tein heti turnauksen alkuun.

Kun turnauksessa on kahden tunnin rebuyaika ja tupla-addon, niin ei ole erinomaisen hyvä idea heti alkuun vähän urheilla ja kokeilla esimerkiksi bluffata Juha Helppiä. Minulla oli heikossa strategisessa suunnitelmassa tosin ”hyvä” taktinen toteutus.

Pelasin alun perin kädellä, jolla ei oikeastaan olisi pitänyt pelata. Jätin lyömättä flopista, josta olisi pitänyt lyödä, löin vedokkaaseen turniin ilman mitään vetoa ja sitten löin liian pienen riverlyönnin.

Tähän jakoon menneet 15 prosenttia merkeistä eivät sinänsä merkinneet paljoa, mutta se sai minut tuntemaan itseni idiootiksi ja hyvä itseluottamukseni valui Fennian lattialle. En sentään heti tilannut rauhoittavaa juomaa.

Onnistuin vastoin kaikkia tapojani tekemään yhden lisäostonkin. Ainoa lohdutus oli, että Juha lämpeni tekemään niitä neljä. Kitkuttelin rebuyajan jälkeen pikkustäkillä puolitoista tuntia pelaamatta kättäkään. En ottanut turhautumiseenkaan edes virkistävää drinkkiä.

Selvisin ruokatauolle asti nipin napin, mutta juuri ennen ruokataukoa nuoriso-osasto kysäisi lähtisinkö heidän kanssaan illalla Kaivohuoneelle. Koska olin päättänyt olla lähtemättä baariin ainakaan ennen perjantaita, vastasin juuri miettimättä ”Voisihan sitä vaikka lähteä”. Toisilla meistä riittää selkärankaa tilanteessa kuin tilanteessa. Vastaukseni voi kyllä luokitella turnausviikolla strategiseksi virheeksi.

Ruokatauon jälkeen näin itseni enemmän Kaivohuoneella kuin finaalipöydässä. Otin muutaman valmistelevan siiderin. Minulla kävi kuitenkin ateistin tuuri ja sain kolmet ässät neljään jakoon ja voitin paljon niillä kaikilla.

Sitten päädyinkin yllätyksekseni finaalipöytään toisena merkeissä oikealla puolellani iGamen BabyPro Joni Jouhkimainen ylivoimaisessa chipleadissä. Vaikka Joni on erinomaisen hyvä ja tällä hetkellä superkuuma pelaaja, on positio kuitenkin omahassa valtaa, varsinkin kun meillä oli syvät stäkit. Korvissani soi jo ”Eye of the Tiger” ja näin uusintavoiton käytännön varmana. Juhlan kunniaksi tilasin lisää Strongbowta.

Pelasimme Jonin kanssa samassa semifinaali- ja finaalipöydässä edellisellä kerralla. Hänellä lienee valitettavan hyvä pelikäsitys siitä miten pelaan. Toki minäkin luulen omaavani valistuneen arvauksen Jouhkin pelikirjasta, ja ainahan voi vanha koira yrittää uusia temppuja.

Joni dominoi finaalia, kuten chipleaderin kuuluukin, ja aluksi lähinnä väistelin odotellen sopivaa tilaisuutta vapauttaa nuori mies turhista irtomerkeistä. Löysinkin paikan, kun kaikki kippasivat bubblessa Jouhkin pieneen blindiin, josta tämä löi täyden potin minun isoon sokeaani päin.

En juuri kippaile pienen blindin korotuksiin headsup-poteissa. Lisäksi minulla oli monsteri K875 varmuuden vuoksi kaikkia mahdollisia maita, joten tämä oli automaattimaksu. Eivätpähän pääse pikkupojat tyhjillä pullistelemaan.

Floppi Q96 rainbow(=kaikki eri maata) osui juuri niin kuin tällaiseen hanskaan varsin usein käy. Minulla oli alapään wrap(=yli kahdeksan kortin suoran veto), ei paria. Jonin oletan lyövän alle lähes kaikilla käsillä.

Nuori mies ei pettänyt odotuksia vaan löi alle itse asiassa vähän tavallista isomman lyönnin hänelle. Joni lyö normaalisti hivenen pienempiä reissuja ja lyöntejä kuin minä, tämä oli lähempänä minulle tyypillistä betsiä.

Optimistisena luonteena ja pienissä omenasiidereissä tulkitsin tämän heikkoudeksi. Minulla on kolmentoista kortin suoran veto sisältäen neljä salettiouttia. Tällaisilla makselu vaatii hyvin taitavaa pelinlukua. Jos saan huonon suoran, saatan päätyä maksamaan aggressiivisen miehen paremman suoran maaliin asti. Tämä olisi kovin noloa.

Sitten keksin vaihtoehdon, mikä turnauspokerissa on yleensä paras: Reippaasti reissuun! Jos lyön vähän, on riskinä, että Joni arvelee saavansa vielä puskettua minut pakkaan. Myös nuoret miehet tykkäävät kuulemma reissailla turnauksissa.

Jos taas lyön täyden potin, minulle jää vain reipas potillinen taakse, joten näytän täysin pottiin sitoutuneelta. Tosin laskin etukäteen, että ylituloa en maksa, koska olen kusessa kaikkia yläpään vetokäsiä vastaan ja reaalikäsiäkin tukevasti perässä. Lisäksi pöydässä oli yksi todella pieni stäkki, ja neljännen sijan 11.700 eurolla saa paljon Jim Beamiä.

Joni mietti hetken (=yli 15 sekuntia), ja tuli yli, ja minä kippasin alkuperäissuunnitelman mukaisesti. Tunsin itseni todellseksi omahaturnausneroksi. Menetin showdowniin pääsemättä melkein kolmanneksen merkeistäni, ja vahvan chippiasemani. Selkeää on, että kädelläni flopista kaikki muut vaihtoehdot kuin lyödä täysi potti olivat strategisesti paljon parempia.

Tunnelmaani ei parantanut se, että pian tämän jälkeen paikat arvottiin uusiksi, kuten tässä turnauksessa aina kahden tunnin välein tehtiin. Tämä on muuten pienen fieldin turnauksissa aivan erinomainen systeemi. Paikka-arvontaonnen merkitys vähenee, ja pääsee sutimaan monenlaisten sankarien kanssa.

Minä olin vain jo unohtanut tämän. Nytpä sitten pääsinkin pelaamaan vasemmalla puolellani pikkustäkki ja sen perässä Jouhki pää pinon takaa niukasti näkyen. Tähän asetelmaan olisin aika paljon mielelläni mennyt äsken menetetyt merkit mukana.

Onnistuin sitten suhmuroimaan itseni neljänneksi, mutta rahastukseni tuli lähinnä turhista lyönneistä ja reissuistani huolimatta, ei todellakaan maagisen omahaturnauspelini ansiosta.

Toisaalta Kaivohuoneella oli nuorukaisten kanssa oikein hauskaa. Aina ei voi voittaa, mutta onneksi epäonnistumisen jälkeen pääsi baariin erinomaisessa (=pokerinpelaajien) seurassa.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.