Peliriippuvainen Pyysing Peliklinikalla

Aki Pyysing

Käväisin tänään Peliklinikalla aamupalaverissa. En hakenut apua ässien ylipelaamiseen (jota on joskus tullut tehtyä) tai liialliseen blindien puolustamiseen (tähänkin on taipumusta).

Sen sijaan Tapio Jaakkola oli pyytänyt minua esittelemään rahapelejä ja peliongelmaa ammattipelaajan näkökulmasta ammattiauttajille.

Itseni kehuminen on lempipuuhaani, joten surutta esittelin itseni erittäin vähäriskiseksi peliongelman suhteen, suorastaan käänteiseksi varoittavaksi esimerkiksi.

Koska en saa mitään kicksejä tappiollisista peleistä, vaikka niistä jotain voittaisinkin, en pelaa niitä.  Lisäksi koska taas pokerista nautin yhä edelleen, pelaan riittävästi, jotta taidot pysyvät yllä tai kehittyvät ja laskutkin saa maksettua.

Toki myönsin olevani peliriippuvainen. Jos ei ole pelejä tai niitä ei pelaa, ei ammattipelurilla palkka juokse tai eläkerahastot kartu.

Lisäksi kehuskelin tavanneeni enemmän peliongelmaisia kuin ammattiauttajat. Kerroin vanhan väitteeni, että pokerissa eivät pahasti peliongelmaiset pitkään viihdy, koska peli on liian hidastempoista ja tiedetään nykyisin yleisesti taitopeliksi.

Kerroin myös, että tämä on ammattipokerinpelaajan tulonmuodostuksen näkökulmasta katsoen harmillista.

Olen pohdiskellut asiaa, ja testasin teoriaani peliongelmaisista ammattiauttajilla.  Teoriani on: Ongelmapelaamiseen taipuvaiset päätyvät ongelmiin, oli pelitarjonta lähes millainen tahansa. Näille tapauksille ei auta kuin totaalikieltäytyminen kaikista rahapeleistä.

Sain korkeintaan varovaista myöntelyä teorialle. Oikeastihan tätä ei varmasti voi tietää kukaan, mutta teoriana tämä on selvästi parempi kuin teoria CIA:n suorittamasta World Trade Centerin räjäyttämisestä takavuosina.

Minun havaintoni on, että on ollut ongelmapelaajia, kuten kummisetäni, jotka ovat päässeet jaloilleen, kun ovat kokonaan lopettaneet. Mikään muu ei sitten taas ole toivottomissa tapauksissa lopullisesti auttanut. Jaloilleen pääsyssä ei auta edes kuolema – joka tosin varmuudella lopettaa ongelmapelaamisen.

Sen sijaan teoriani peliongelman suuresta yleisyydestä kaikista ammattiryhmistä juuri pelinhoitajien keskuudessa sai vahvistusta. Tämäkään ei ole siis ihan pelkän teorian tasolla.

Yhdessä taivastelimme, että jos pyörittää rulettia vuodesta toiseen, eikö siitä pystyisi vetämään johtopäätöstä, että pelissä ei kerta kaikkiaan voi voittaa. Kasinot tuntuvat pystyvän maksamaan palkat ja ylläpitämään prameita tiloja peliensä tuotoilla. Toisaalta joka ilta joku asiakas kasinolla voittaa. Tämän vaikutus pelihalukkuuteen saattaakin olla huomattavasti suurempi kuin ilmiselvien matemaattisten lainalaisuuksien.

Itse asiassa arvelin, että rahapelialalle hakeutuu yllättäen rahapeleistä kiinnostuneita. Jos ei ole vähääkään rahapeleistä innostunut, on riski peliongelmasta huomattavan pieni. Joten kyse on ehkä enemmän siitä, että potentiaalisuus ongelmaan on jo alalle hakeutuessa eikä niinkään ammatissa itsessään.

Kerroin myös siitä, että askel pokeriammattilaisestakin peliongelmaiseksi on sinänsä helppo ottaa. Ensin flippaillaan vähän, jotta saisi illan voitolliseksi. Sitten lopetetaan turha pokerin pelaaminen ja päädytään pelkästään flippailemaan. Tähän riski on erityisen suuri silloin kun pokerit menevät huonosti.

Lisäksi ammattipelaajat ymmärtävät pyöreästi kaikki, että jos sijoitat rulettiin tonnin, häviät odotusarvossa vain 27 euroa. Tämän verran nyt voi aina laittaa viihteeseen, ajattelevat meistä monet. Vaarallisia ajatuksia.

Kerroin myös, että pokeriammattilaiset helposti yliarvioivat kykynsä pokerissa urheiluvedonlyönnistä puhumattakaan. Tämä arvion ja kykyjen epäsuhta tuo sitten taas alalle paljon liikkuvuutta.

Keksin tilaisuudessa määritelmän ongelmapelaamisesta, joka ei ole ihan vielä tieteellisen yhteisön täysin hyväksymä:

Ongelmapelaamista on kun pelataan sellaista peliä, johon ei ole varaa.

Peluurin Mari Pajula kysyi, että hyväksynkö ongelmaksi myös ajankäyttö- ja sosiaaliset ongelmat. Tietenkin hyväksyn. Elämässä on muitakin arvoja kuin rahalliset, joten ”varaa” tässä ei tarkoita pelkästään taloudellista tulosta.

Tällaisia ”poikkitieteellisiä” tilaisuuksia kannattaisi järjestää muillakin aloilla. Vain yhdestä perspektiivistä asioiden katsominen ei yleensä vie kovasti eteenpäin.

P.S. Tilaisuuden vetäjä Tapio Jaakkola antoi minulle jo 2007 uskoa, että suomalaisessa rahapelikentässä on täysipäisiäkin toimijoita. Ensin hän antoi minulle oikeat Peluurin tilastot ja sitten tuli julkisuudessa esiin kertomalla, että kolmannes monopoliyhtiöiden tuloista tulee peliongelmaisista. 

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.