Pelureilla ei ole moraalia

Aki Pyysing

Aikansa voi käyttää tehokkaamminkin kuin yrittämällä muuttaa ihmisten moraalia. Voi esimerkiksi kehitellä ikiliikkujaa tai pohdiskella kemiallista kullan valmistusmenetelmää. Toisaalta yrittämätöntä ei juuri laiteta.

Ammattipelurit ovat perinteisesti ulkomaailman silmissä moraalittomia huijareita. Iskä on pikku hönössä tiivistänyt joskus ammattini hivenen ystävällisemmin vain ”känniläisten hyväksikäytöksi”. En nyt tainnut niin hirveästi jaksaa alleviivata, että olen varmasti tässä suhteessa enemmän antanut kuin ottanut tasoitusta.

Pelureiden joukossa on sellaisia, joita ei uskalla kätellä sormien menettämisen pelossa. Toisaalta osa kelpaisi kenelle tahansa piiritystilanteessa selänvahtijaksi. Ja sitten on kaikkea siltä väliltä. Jos tämä ei olisi pokerifoorumi, tulisi valtaosalle lukijoista yllätyksenä, että pelureistakin on moneen junaan. Jo vanhat junapelurit menivät mihin tahansa junaan, jossa riitti putsattavia.

Omasta mielestäni edustan kuitenkin tavallista korkeampaa moraalia. Ja niin kyllä edustavat lähes kaikki muutkin omasta mielestään.

Se mikä on eettisesti oikein, ei selviä lukemalla lakikirjoja. Paitsi jos on sitä mieltä, että laki käy yli kaiken inhimillisen ajattelun. Eettisissä kysymyksissä yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä, avarakatseisimmat molempien näiden lisäksi vielä isästä, veljestä sekä koirasta.

Etiikka ja moraali ovat eri asioita. Pyöreästi etiikka on sitä mitä ihmiset haluaisivat tekevänsä ja moraali sitä mitä oikeasti tekevät. Useimmat vielä valehtelevat etiikkansakin. Monet ihmiset ovat sitä mieltä että kaikki varastaminen on väärin, mutta pieni veropetos ei tunnu missään.

Esittelen tässä nyt omaa ammattipelurin etiikkaani. Koska haluan esittää itseni mahdollisimman myönteisessä valossa suurelle yleisölle, en kerro eettisiä näkemyksiäni alkoholista, huumeista, seksistä tai lastenkasvatuksesta.

Peruslähtökohtani on, että vapaaehtoisesti pöytään istuvan pöydässä olevat rahat ovat vapaata riistaa kaikille. Jos peliongelmainen pelaa viimeisiä rahojaan, ei tee suurta eroa häviääkö hän ne minulle vai jollekin muulle.

Jos samassa pöydässä istuu äiti, veli tai vaimo niin hän on vain kohde muiden joukossa. Pehmeästi pelaaminen tässä tilanteessa on eettisesti väärin muita pöydässä olijoita kohtaan. Jos ei tätä painetta kestä, on syytä pelata eri pöydässä.

Sellaisen rahan lainaaminen, jota ei tiedä voivansa maksaa takaisin on erittäin väärin. Sen sijaan rahan lainaamisessa häviävälle pelaajalle ei ole mitään arveluttavaa. Tässä toimitaan tosin omalla riskillä. Häviävä pelaaja häviää lopulta kaikki rahansa, ellei ymmärrä pelata riittävän pientä peliä. Peliongelmaiset ottavat kaikki lainat vastaan, mitä suinkin pystyvät raapimaan.

Jos näet vastustajasi huolimattomasti pitämät kortit, on jakajan velvollisuus huomauttaa tästä. Jos ne kaulaansa venyttämättä näkee, niin saa katsoa.

Myöhästeleminen ja paikalle tulematta jättäminen lupauksesta huolimatta ei ole boheemia, vaan välinpitämättömyyttä muita kohtaan. Vapaan markkinatalouden menestys perustuu siihen, että tehtyjä sopimuksia kunnioitetaan.

Slowrollaaminen eli voittavan käden näyttäminen hitaasti ei ole kiva pikku virkistys, vaan toimintaa, jolle sharia-laissa löytyy sopivia rangaistuksia. Kivittäminen tuntuisi esimerkiksi sopivalta.

Anglehooting eli sääntöjen pilkkujen hyödyntäminen pelin hengen vastaisesti on vastaavasti sharian alaista toimintaa. Ehkä pelkillä kepiniskuilla voisi selvitä.

Valtaosa ammattipelureista jakaa nämä eettiset näkemykset. Juha Helpin kanssa luultavasti olemme hyvin samoilla linjoilla. Nuorempien pelureiden kanssa eniten erimielisyyttä syntynee siitä, onko myöhästely ja sovittujen pelisessioiden skippaaminen ”elämäntapa” vai vain huonoa käytöstä.

Saattaa olla, että suuri yleisö on kuitenkin oikeassa. Asiaa pohdittuani totesin, että moraalini selkeästi eroaa etiikastani. Olen rikkonut näitä kaikkia eettisiä sääntöjäni.

Myöhästellyt olen tietysti. Välillä on tullut tulva ja heinäsirkat ja välillä olen vain lähtenyt liian myöhään liikkeelle. Toki näistä useimmin syynä ovat olleet heinäsirkat.

Keppiä pitäisi myös antaa. Esimerkiksi Pariisissa olen sököttänyt väärällä vuorolla tahallani. Siellä tällä ei ole mitään seuraamuksia.

Itse asiassa olen tehnyt pahempaakin. Olen sököttänyt väärällä vuorolla vahingossa, jonka jälkeen kaverikin etupositiosta sökötti. Jakaja antoi minulle vuoron ja minäpä sitten löin, vaikka sääntöjen mukaan en olisi saanut.

Kivittäminenkään ei olisi minulle täysin väärin. Slowrollannutkin siis olen. Tosin vain kostoksi slowrollaamisesta tai muista pahoista teoista. Edellisestä kerrasta on kyllä aikaa. Tähän on ihan pragmaattinen syy. Tällä kostolla aloittaa sodan, jossa ei ole voittajia.

Kaverien korttien katsomisen siis hyväksyn, mutta tässä asiassa moraalini on etiikkaani parempi. Yleensä huomautan vähintään kerran.

Lainasin Helsingin Suomalaiselta Säästöpankilta paljon rahaa 1980-luvun lopussa, josta minulla ei voinut olla mitään varmuutta pystynkö maksamaan takaisin. Meinasi jäädä maksamatta, tässä on enemmän Siperia kuin moraali opettanut. Ei ole sen jälkeen tehnyt edes mieli pyytää rahaa lainaksi, jota en ole tiennyt varmasti pystyväni maksamaan takaisin.

Vuonna 1995 olin Amsterdamissa katsomassa, kun suomenruotsalainen Mekka oli finaalipöydässä. Näin kaverin kortit, joka meni all-in ja huusin ison melun keskellä ”ässäkalle”. Tuolla reissulla muutenkin porukan kesken suomeksi vaihdettiin informaatiota kesken jakojen. Onneksi kerroin asiasta Matti Kuortille, joka katsoi minua kuin mätää kukkoa, ja totesi tämän olevan täysin pokerin etiikan vastaista. Tai taisi käyttää vähemmän sivistyneitä ilmaisuja. En ollut tajunnut. Kimppapelistä pitäisi kääriä mattoon ja jättää aurinkoon.

Joskus olen sanonut tilttaaville/kännisille/muuten onnettomille kanssapelaajille, että nyt voisi lähteä kotiin tai vaikka baariin. Tämä on väärin muuta pöytää kohtaan ja sotii ammattietiikkaani vastaan. Kukaan ei tosin ole koskaan lähtenyt.

Pokerinpelaajien moraali on mielestäni selkeästi korkeampi monissa asioissa kuin ”normaali-ihmisten”. Tämä ei tosin johdu siitä, että olisimme jotenkin parempia ihmisiä. Meillä on pahoista teoistamme seurauksena yhteisömme ikuinen halveksunta. Kysykää vaikka Taikurilta kannattiko kortteja väännellä.

Pokeripöydässä eettisen tarkastelun kestävä toiminta heijastuu väkisin muuhunkin elämään. Ammattipelurin voi normaalielämässä esimerkiksi olettaa sekä bluffaavan että valehtelevan selkeästi taitavammin kuin rivikansalaisen.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.