Pihalla olevilla jenkkipapoilla on kivaa

Ymmärtääkseen Trumpin valinnan presidentiksi kannattaa pelata USA:ssa livepokeria. Pokeripöydässä paljastuu ihmisten looginen päättelykyky varsin nopeasti. Jumalaa ja yliopistomaksuja pelkäävällä jenkkikansa noudattaa ihan omaa logiikkaansa. Se mikä on pokeriraamattuunkin joskus Nixonin aikaan kirjoitettu, otetaan lopullisena totuutena viimeiseen jakoon asti.

Olen pelannut Barcelonassa pari pappa- eli yli viisikymppisten turnausta, ja ne olivat hilpeitä aikamatkoja 90-luvulle. En päässyt rahoille kummassakaan, mutta kun en enää siinä ringissä ole voittava pelaaja, olisi pokeri syytä lopettaa. Tosin jos näin kävisi, olisin niin seniili, että tuskin ymmärtäisin enää valvoa perillisteni etuja.

Mutta WSOP:n Event #32: $1,000 Seniors No-Limit Hold’em Championship on askel maailmaan, jota ei Euroopasta löydä. Palasin kahdenkymmenen neljän pokeriammattilaisvuoden jälkeen ylivoimaisesti heikkotasoisimman omalla rahalla pelattavan turnauksen koskaan missään. Pyöreästi kaikki Helsingin viikkoturnauksia 90-luvulla pelanneet olisivat silloisilla pelitaidoillaan Vegasissa voittavia pelaajia.

Nuoret suomalaiset ovat usein sopeutuneet Vegaspappojen varsin avoimeen pelikirjaan kehnohkosti. Ne kun eivät tosiaankaan pelaa GTO:ta, vaan Nixonin Salomonsaarilla toisen maailmansodan aikaan laatimalla pelikirjalla. Niinpä jaan muutamia jenkkihassutuksia opiksi ja ojennukseksi tuleville ja nykyisille ugreille, jotka tulevat Sin Cityyn pokeriturnauksia vääntämään.

Iso käsi, iso lyönti

Nettinuoriso painaa avausreissua pitkälti positiosta riippumatta suuruusluokkaa kaksi kertaa iso blindi plus yksi chippi. Tässä he jättävät kokonaan huomioimatta kätensä vahvuuden. Amerikkalaiset papat eivät sorru tähän virheeseen. He kyllä yrittävät varastaa blindeja hyvästä positiosta A7o:lla, mutta silloin avataan pienesti. Näin päästään eroon halvalla, jos tulee kylkeen. Kun taas on iso käsi, pitää avata vähän isommin kättään suojellakseen.

Lopetin pitkälti isosta blindista tyhjällä kädellä rereissaamisen Dublinin EMOP:iin 2011. Painoin blindien välisessä Dara O’Kearneyta kylkeen 83o:lla ja irkku otti AQs. Reportage kirjasi käden Pokeritietoon, vaikka sanoin, että kirjoita kädekseni kasipari. Darakin oli muuten samassa turnauksessa, niin pojat pappaantuu.

Tämä puoliavoimilla korteilla pelaaminen on USA:n korttihuoneissa niin yleistä, että sen hyödyntämättä jättäminen olisi silkkaa laiskuutta. Niinpä päätin ottaa vanhat aseet käyttöön. Tarkkailin pelaajia, enkä puhelinta ja nuuskin heikkoja reissuja. Jokaiseen en uskaltanut, koska lukutaitoni on Daracasenkin perusteella vajavainen. Yritin pitää väkisin nippuni sellaisessa kunnossa, että vielä on jenkeillä kippitilaa. Ilmeisesti löin hivakan sisään ilmalla liian harvoin, koska yhtään maksua ei koskaan tullut.

Paskoilla ei makseta

Nixonin pelikirjan mukaan vain hyvillä korteilla pelataan. Joten joku 3BB syöksy voi saada blindit. Yksi kaveri arpoi pitkään, kun joutui ottamaan T3o:lla 1,3 blindia kiinni. Vieruskaverinsa lohdutti, että pakkohan se oli maksaa ja toinen myönsi.

Ensimmäinen hyvä pelaaja, joka tuli samaan pöytään, oli venäläisen gangsterin näköinen ja sellaista elokuvissa esittänytkin Peter Eichardt. Mieleni teki kuristaa kaveri, kun se pari kertaa sanoi maksavansa isosta blindista pimeästi pikkustäkin syöksyn. Itseään kunnioittavalla jenkkipapalla olisi näissä ollut oikea pohdinta edessä. En pikkustäkkisenä arvostanut amerikkalaisten opettamista oikeaan peliin. Tosin eiköhän turnauksen fieldi ollut liian vanhaa oppiakseen uusia asioita.

Tätä sitten hyödynnetään luonnollisesti laajentamalla puskurangea. Mie olin kolmen viimeisen turnauspäivän aikana puolta tuntia lukuun ottamatta vähissä merkeissä. Aika monet blindit tuli keräiltyä. Olin varmasti aggressiivisin pikkustäkin puskija joka pöydässä, joskin luultavasti olisi pitänyt painaa vielä ahkerampaan. Mutta vanha mies ei oikein jaksa kahta kertaa peräkkäin.

Varovasti limppaillen  

En ole nähnyt Roope Tarmin limppaavan avaamattomaan turnauspottiin koskaan kuin pienestä blindista. Mie sen sijaan limppailen joskus joissain erikoistilanteissa. Ensimmäisen turnauspäivän poteista kaksi kolmasosaa oli avaamattomia.

Hyödynsin tätä lähinnä limppailemalla toivotaan toivotaan -käsillä mukana. Nuoriso varmaan olisi taipuvainen tekemään positioreissuja, mutta tässä voi ajaa miinaan kuin panssarilaiva Ilmarinen. Meillä viime jo vuosituhannella pelanneilla on nimittäin käytössämme salainen ja 90-luvulla hyvin suosittu ase nimeltään limpreraise. Ensimmäisen limppaajan tarkkailu ei riitä, kuvapareilla makseltiin senioreissa tyytyväisenä toisenakin.

Ensimmäisenä päivänä limppasinkin UTG-seiskat. Takaa tuli maksuja ja mammalta 3x-reissu ja kylmiä maksuja välistä ja miekin ja muut limpperit luonnollisesti maksoimme.

Floppi Q72 rainbow oli suotuisan oloinen. Löin vajaan potin, koska kukaan itseään kunnioittava amerikkalainen keski-ikäinen kalju ei lyö tähän setillä alle.

Mamma löikin vähän kylkeen. Rahapelissä löisin Vegasissa aina vielä pienen rereissun, mutta nyt pelataan turnausta. Siinä ei kuulu amerikkalaisen koodin mukaan mennä yhdellä parilla alkutasoilla poikki, ellei se ole nimenomaisesi oma ässäpari. Niinpä vain maksoin.

Turnista sökötin, toivoen luonnollisesti lyöntiä. Tulikin hyvin pelokkaan oloinen pieni lyönti. Tämä tarkoitti nähdäkseni tyyliin kalleja. Ässät olisi lyönyt isommin ja AQ ei välttämättä ollenkaan. Hyvää asiakasta ei kannata karkoittaa pelottavalla checkraisella. Maksoin ja toivoin jotain suorakorttia.

Sellainen tulikin, ja löin reilut puoli pottia alle. Suora on niin epäuskottava, että oletin saavani maksun. Mutta pelkäsin myös perinteistä amerikkalaista yhden parin riversökötystä. Jos ei olisi tullut suorakorttia, olisin lyönyt vielä pienemmin. Voitin lähes puoli aloitusstäkkiä tähän jakoon. Luulen, etten kaikkia merkkejä olisi saanut mitenkään.

Ilmalla ei rereissailla

Kahtena ensimmäisenä päivänä 3-bettejä ei tullut juuri lainkaan. Suomessa samalla blindikierroksella kahdesti avaaminen tuo kylkimyyryä liki kerran kerrasta. Itse asiassa yhdesti reissaaminenkin kohtaa usein jonkun pipopään pukkauksen. Näin ei Vegasissa kuitenkaan pelata.

Tähän sitten sovelsin Matti Kuortin 90-luvun strategiaa, jossa positiosta voi avata kaikilla korteilla. Kyllä, Matti pelasi sopivia blindeja vastaan näin. WSOP-pääturnauksen parhaan suomalaissijoituksen haltija on eläkkeellä jo turnauksista, joten tämän voi paljastaa.

Mie pelasin turnauksissa Kuorttia pokeribuumiin asti, joka toi 3-bettailevat huppupäät mukaan peliin, ja lopetin touhun kannattamattomana. Vanha ruuna kuitenkin haistoi vuoden 2019 WSOP:ssa kevään, ja varsinkin kakkospäivänä pöytä oli erittäin suotuisa nappi ja CO-avauksille ja sadan prosentin pienelle jatkolyönnille. Näin siihen asti, kunnes Peter tuli isolla stäkillään pöytään sotkemaan.

Hyvää kättä kuuluu suojella

Amerikkalaiset eivät tykkää ohivedoista. Niinpä he osuessaan lyövät niin perkeleesti – ja toivovat kippiä. Jos ette usko miuta, uskokaa PikkuProta, jonka erinomainen opas amerikkalaiseen pokeriin vuodelta 2010 on liitteenä. Value bet lyödään, jotta saataisiin vastustaja ulos, eikä maksamaan.

Näin täysin naurettavan kokoisia all-in flopinjälkeisiä lyöntejä kolmen päivän aikana kepeästi kolminumeroisen määrän. En saanut oikein nippua kasaan, koska ei ollut koskaan omalla kohdalle tullessa mitään millä maksaa. Sieltä sitten esiteltiin neljä kertaa potin kokoisen lyönnin jälkeen jätkään osunutta AJ:ta ja kuvapareja ja sen sellaista.

Kakkospäivänä yksi blindinvarastamisyritykseni epäonnistui. Olin lyönyt saman papan pakkaan napilta jatkolyönnillä kahdesti peräkkäin, joten ajattelin jättää väliin. Mutta QJs oli nyt sitten liikaa kipattavaksi ja avasin kuitenkin ja pappa otti.

Floppi oli suotuisa KT3s kahdella hertalla. En ollut vielä päättänyt lyönkö sökön jälkeen, koska tämä setä oli tuijotellut miuta jo hetken vihaisesti. Niin teki nytkin, ja löi 5,5 blindin pottiin efektiiviset 25 blindia all-in alle. Tässä vastassa on usein värinveto, koska papalla oli paljon enemmän merkkejä tässä vaiheessa. Eli rouvahai voi olla liidissä. Mieli teki vähän tehdä juuri oppimani uusi termi ”spite call”, mutta arvelin pappaturnauksessa tulevan parempiakin paikkoja laittaa merkkinsä keskelle.

Kyselylyönnit

Ylibetsit ovat siis Nixonin pelikirjassa aina value, myös riverissä. Pieniä pillejä ja ”kyselylyöntejä” on sen sijaan sallittua lyödä. Kolmannen päivän paras pelisuoritukseni oli, kun löin hyvin osuneeseen floppiin KT7 kahdella padalla kolmosparilla kyselylyöjän pakkaan.

Pappojen kanssa on kiva pelata

Aikuiseen ikään ehtineiden kanssa on todella kiva pelata. Kaikki ovat ainakin aluksi hyvällä tuulella, ja kukaan ei mieti pitkään yhtään mitään. Kun kuolema on lähellä, ei aikaa ole hukattavissa tankkaamiseen. Barry Greensteinia lukuun ottamatta kukaan ei piiloutunut huppuunsa mököttämään. Mikä onkin ilman hupparia varsin haastavaa.

Pappaturnauksia pelaisin mielelläni, vaikka pelaajat olisivat parempiakin. Kolmantena päivänä papat olivatkin jo sitten paljon parempia. Evoluutio toimii pokerissakin, sanoi Laura Harhasaari mitä hyvänsä. Joku jo vähän kiukuttelikin tippumistaan, kun raha alkoi haista. Mutta asshole:n kuulin turnaustippumisen yhteydessä vain kerran, vaikka potin voittajan persereiäksi kutsuminen kuuluu amerikkalaiseen kulttuuriin. Tosin enimmäkseen nuorisokulttuuriin.

Papat tulevat pappaturnauksiin pitämään lystiä, ja se on oikein. Pokeri on iloinen asia.

P.S. Huomattavaa on, että jenkkipapat ja -mammat ovat yksilöitä. Liki koko fieldi vuotaa, ja käsittämättömän usein samalla tavalla. Mutta joukossa on, kuten kaikkialla, myös poikkeustapauksia. Jenkkilive on paikka, jossa tarkkaavaisuus palkitaan.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina. 

Akin mielipiteet ovat hänen omiaan. Pokeritieto seisoo vahvasti sananvapauden takana, mutta Akin mielipiteet eivät edusta Pokeritiedon virallista kantaa.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.

PikkuPro: Heikkoja jenkkivastustajia vastaan pelaaminen