Pikku-Pro ei ole ainoa homo ludens

Aki PyysingNina Weckström, kelpo reportteri, sai muutama viikko sitten tehtäväksi seurata Helsingin uimastadionin kauden avajaisia. Kuvaksi tuli ensimmäisenä veteen ehtinyt Markku Eklund. Hän on ollut ensimmäisenä – siitä kisataan joka vuosi – kolme vuotta peräkkäin.  Koska keikka oli reportterille pakkopullaa, hän tyytyi kysymään Markun nimeä. Ja menetti huikean tarinan.

Muutimme Espooseen 11 vuotta sitten. Huomasin pian outoa toimintaa läheisellä parkkipaikalla.  Siellä rotevahko mies ja kaunis nainen solmivat kummallisen näköisiä valkoisia köysiä.  Vein heille espressoa ja jäätelöä ja sain tietää, että he tekivät benji-köysiä. Markulla on firma nimeltä Skybreakers, joka toi benjihypyt Suomeen tasan kaksikymmentä vuotta sitten. Suurin osa PTläisistä varmaan tunnistaisi miehen.  Hän on se joka kiinnittää köyden jalkojenne ympäri Ursulan vieressä tai ympäri Suomea.

Hieman myöhemmin kiinnostukseni miestä kohtaan lisääntyi, kun sain tietää, että hän 12-vuotiaana oli tehnyt last-longer vedon ystävänsä Aki Tn kanssa siitä, kumpi pysyy raittiina pidempään.  Markku on vieläkin, 45-vuotiaana raitis, vaikka Aki hukkui traagisesti 12 vuotta sitten.

Samaan aikaan sain kuulla hurjan jutun mainitusta kauniista naisesta.  Hän on stuntnainen ja monta vuotta sitten hän oli elokuvakuvauksissa Karibiassa.  Hänen piti tippua veneestä, mutta jokin meni pieleen ja potkuri katkaisi hänen käsivartensa kyynärpään yläpuolelta. Onneksi oli helikopteri ja lääkäri stand-by. Noustessaan kopteri ajoi vuorenseinämään, tippui ja ohjaaja ja lääkäri kuolivat.  Saatiin yhteys lähellä kuvaavaan venäläiseen ryhmään, jolla oli oma kopteri.  Nainen vietiin sairaalaan ja käsivarsi kiinnitettiin uudestaan – ja se toimii.

Mainitsin Markun ystävälle, joka asuu Espoon saaristossa. “Joo, tiedän miehen, hän talvella välillä hiihtää mökkini ohi, matkalla uimaan laivarailossa.” Tähän jätkään pitää tutustua lähemmin, minä tuumin.  Sain tietää lisää pikkuhiljaa.  Hän on ollut Suomen eturivin kumparelaskijoita, hän on itse stuntman ja jos hänen sopimuksensa ei sitä kieltäisi, voisin kertoa hauskoja juttuja eräistä televisio-ohjelmista, joiden vaaralliset kohtaukset tapahtuvat hänen ohjauksessaan.

Tunnette ehkä ryhmän nimeltä Jerobeam Salakyttä Team? Markku on tietenkin mukana tässä pellehyppyryhmässä ja hoitaa sen käytännön asiat.  Kohta he lähtevät USAhan esiintymään.  Mainittakoon, että kaikki ryhmän jäsenet inhoavat polkupyörällä tehtäviä hyppyjä, ne sattuvat eniten ja menevät aina joskus pieleen, kylkiluita katkoen.

Kaikki tämä kalpeni kuitenkin, kun eräänä päivänä, ollessani lähdössä Kuubaan, kysyin häneltä, jos hän tiesi jotain paikasta.  Tietysti tiesi.  Hän oli ollut tyttöystävänsä kanssa kiertämässä USAta ja tullut Key Westiin.  Siellä hän hivuttautui alamaailmaan ja pääsi lopuksi saksalaisen sikarisalakuljettajan 32-jalkaiseen purjeveneeseen gastina.  Nousivat maihin Havannassa ilman viisumia.  Vuokrasivat moottoripyörän, jolla ajoivat Santiago di Cubaan, josta lensivät Jamaikalle.

Tämän jälkeen otin tavaksi kysyä Markulta aina, kun olimme lähdössä matkalle jonnekin.  Joku vuosi sitten olimme menossa Marokkoon kiipeämään Jebel Toubkal, Pohjois-Afrikan korkeinta vuorta, 4167m.  Kysyin Markulta.  Joo, hän kertoi.  “Menin Marokkoon laskemaan hiekkadyynejä.  Kuulin vuoresta ja päätin kiivetä sinne sukset ja monot selässä ja laskea alas.”  Kuvat ovat huikeita.  Samalla tavalla on käynyt melkein joka reissun alla. Mont Blanc, ajattelin kiivetä toista puolta ja laskea toiselle, mutta piti laskea samalle puolelle, kun tuli lumimyrsky, Dominikaaninen Tasavalta, joo.  Loputtomiin.  Kun kävin hänen hyvin hoidetussa huvilatyyppisessä omakotitalossa ensimmäisen kerran, olin pyllähtää.  Seinillä on satoja puunaamareita eri puolilta maailmaa. Tämä huonosti kieliä puhuva mies lähtee säännöllisesti minne tahansa, hymyilee ryöstäjille ja murhamiehille – ja tulee kotiin jotakuinkin ehjänä, puunaamioita mukanaan. Kaksi vuotta sitten hän ajoi Länsi-Saharan, Mauretanian ja Malin läpi yksin.

Sen lisäksi että Markku on onnistunut murskaamaan kuusi selkä- ja niskanikamaa, hänen polvensa ovat niin sökönä, ettei moni niillä kävelisikään.  Mitä tekee Markku? Pyöräilee Pietariin ja takaisin.  Kyykistyy kolmetuhatta kertaa yhden kesän aikana sitomaan ja avaamaan benji-köyttä. Hyppää katoilta laatikkokasoihin.  Laskettelee hymyillen, kivuista ja kielloista huolimatta.  Ja suunnittelee juovansa alkoholia pienen lärvin verran, täyttäessään viisikymmentä.

Viime talvena Markku sai kovat sakot ja ajokiellon, kun oikeus katsoi, että hän lumimyrskyssä oli autolla vetänyt kahta lumilautailijaa ympäri Helsinkiä keskellä yötä.  Valitettavasti hän ei saanut kunnollista oikeudellista apua, koska eihän hän olisi sellaista tehnyt?

Toivottavasti tämä ei tuntunut vain huimapäisyyden ylistykseltä.  Minussa nimittäin kiehtoo Markussa ja hänen ympärillä häärivissä eniten peräänantamattomuus. Vammat ja vaivat on de profundis, mutta leikinpä kuitenkin.