Pokeri on hävinnyt Suomessa julkisuudesta

Suomeen on tullut toistaiseksi kaksi mestaruutta menossa olevissa verkkoon koronan takia siirretyssä World Series of Poker -turnauksessa. Juha Helppi sai toisen rannekkeensa ja Adnan Hacialioglu ensimmäisensä. Helppi luultavasti pitää rannekettaan enemmän kuin sen 290 000 dollarin arvoisena, mitä siitä tilille napsahti. Adnan taas tienasi 260 000 dollaria sekä 15 000 dollarin paketin WSOP Europeen. Saiko Helppikin paketin vai ei, en varmasti tiedä, ja tuskin se Juhaa kovin paljon kiinnostaa – enkä mie jaksanut selvittää.

Pokerinpelaajat käsittävät nämä karkelot maailmanmestaruuskisoikseen. Reilu neljännesmiljoona dollaria on vielä dollarin heikentymisen jälkeenkin kohtuullinen rahasumma Suomessakin. Tosin Marinin hallitus heittelee miljardeja ympäriinsä siihen tahtiin, etteivät varttimiljoonat välttämättä ylitä uutiskynnystä. Tosin 55.000 euron matkalaskuilla pääsee kuitenkin vielä telkkariin.

Mutta ei tosiaankaan millään pokerin maailmanmestaruuksilla. Googlailin hetken, enkä löytänyt mistään muualta kuin Pokerisivuilta sanaakaan suomeksi historiallisista viidennestä ja kuudennesta WSOP:n suomalaisvoitosta.

Toki myönnän, että nettiturnauksen voittaminen ei ole glamouriltaan ihan sama, kuin Las Vegasissa perinteisesti livenä. Mutta joka tapauksessa pokeri on pudonnut Suomessa valtamedian valokeilasta lähes kokonaan.

En ala tässä yhteydessä kitisemään toimittajien sivistymättömyydestä, koska se ei auta asiaa yhtään. Eikä kaikin osin ole tottakaan. On meillä useita pokerisivistyneitäkin toimittajia. En ala luettelemaan, sillä jos unohdan jonkun, se mököttelee ja toimittajien kanssa on parempi olla välilöissä.

Mediat kuitenkin käsittelevät niitä aiheita mitä haluavat ja minkä luulevat myyvän. Yleensä keskittyvät yhteen aiheeseen kerrallaan, kuten tällä hetkellä koronan kauhistelemiseen. Tähän meidän on pääsääntöisesti tyytyminen.

Toki voimme myös tehdä jotain asialle. Suomen pokeriyhteisö on kuitenkin varsin kookas ja välillä aktiivinenkin. Suomalaisten pokerimenestys väkilukuun verrattuna on ollut käsittämättömän kovaa. Mutta menestyksiään eivät välttämättä hehkuta sosiaalisessa mediassa edes menestyjät, muista sitten puhumattakaan.

Ymmärrän voittajien vaatimattomuuden, sillä mehukkaita sponsorisopimuksia ei ole Suomen rahapelilainsäädännöllä juuri tarjolla. Suomessa edelleen kateus voittaa kiimankin, joten siinäkin mielessä on hyvä pitää pää pensaassa. Lisäksi rahantulo tuo mukanaan rahanpyytäjät, ja suomalaiset ovat perinteisesti huonoja sanomaan ei, kun nätisti rahaa pyydetään.

Mutta katsojilla olisi hyvät perusteet edistää rakkaan lajimme näkyvyyttä. Jos suomalainen pokeri pyörisi edes välillä muuallakin kuin pokerisivustojen otsikoissa, olisi poliitikoilla paljon isompi kynnys asettaa meille mitään maksublokkeja.

Joten kun seuraavan kerran tulee suomalaista pokerimenestystä, tykätkää ja jakakaa niin perkeleesti. Kenties joku isompikin media vielä tarttuu. Nykyisinhän Twitteriä, Facebookia ja Instagramia käytetään lähteinä ihan rutiininomaisesti.

Make Poker Great Again!

P.S. Luin Mike Sextonin joutuneen saattohoitoon. Villu. Pokeri on menettämässä yhden merkittävimmistä lyhdynkantajistaan.

Ja 15 vuotta vanhempi Sheldon Adelson on voimissaan ja heittelee kapuloita nettipokerin rattaisiin minkä ehtii.

https://www.pokerisivut.com/suomeen-kuudes-wsop-ranneke/

https://www.pokeritieto.com/kolumnit/pokeri-opettaa-elamaan-fiksummin/

https://www.pokeritieto.com/kolumnit/mike-sexton-lifes-a-gamble/

 

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina. 

Akin mielipiteet ovat hänen omiaan. Pokeritieto seisoo vahvasti sananvapauden takana, mutta Akin mielipiteet eivät edusta Pokeritiedon virallista kantaa.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.