Pokeri- vai pörssivoittoja?

Aki PyysingTuttavapiiriini kuuluu varsin paljon sellaisia, jotka sekä pelaavat pokeria että sijoittavat rahoja osakkeisiin. Suoritin pienimuotoista gallupia näiden keskuudessa. Kyselin heiltä, että kummat tuntuvat paremmilta, omat pörssi- vai pokerivoitot..  

Kaikki haastatellut vastasivat, että pokerivoitot. Tästä saimme jonkun verran debattia aikaan, koska oma vastaukseni oli täsmälleen päinvastainen. Pokerivoittoja on mielestäni helppo saada. Sen kuin pelaa paremmin kuin seura jossa pelaa ja se siitä. Jos ei pärjää, kehittää omaa peliään tai vaihtaa helpompaan rinkiin. Toimii kuin junan vessa. Jos ei osaa käyttää tätä vessaa, niin käyttöohjeita löytyy internetistä ja kirjakaupoista mielin määrin.

Pörssistä voittojen saaminen taas riippuu hyvin paljon suhdanteista. Yleisen laskumarkkinan aikana voittavia hevosia on vaikeampaa löytää pörssistä kuin Vermosta. Nousukaudella taas voi laittaa kuuluisan apinan heittämään tikkaa, ja se yleensä biittaa viisinumeroista kuukausipalkkaa nostavat rahastonhoitajat.

Sijoittaminen on sinänsä helppoa, jos tietää ollaanko härkä(=nousevilla) vai karhumarkkinoilla. Mutta tästäkään ei voi olla mitenkään varma. Yleensä mitä kauemmin härät juhlivat, sitä enemmän heitä ilmestyy talousuutisiin kertomaan nousun jatkuvuudesta. Ja kun mennään vuoristoradalla alaspäin, yhä enemmän karhuja julistaa maailmanloppua.

Pörssianalyytikot, joille siis maksetaan heidän asiantuntemuksestaan, pyrkivät pääosin olemaan samaa mieltä kollegoidensa kanssa, koska silloin ei tee suuria virheitä ainakaan konsensusnäkemyksen vastaisesti. Näin säilyttää varmimmin työpaikkansa.

Sijoitusmaailmassa ei ole siis guruja, joiden näkemykseen voi luottaa sataprosenttisesti. Jokainen voi valita oman gurunsa, mutta gurunvalinnassa jo joutuu tekemään valintoja epävarmuuden vallitessa.

Lisäksi pörssimarkkinoilla pyörii paljon pelureita, joilla on sekä enemmän julkista tietoa ja parempaa sisäpiirintietoa, kuin julkisten lähteiden varassa olevalla yksityisellä sijoittajalla. Jos haluaa päästä helpolla, ei kun marssii pankkiin ja sieltä löytyy helposti parasta mahdollista tuottoa tarjoava sijoitusinstrumentti. Tuo paras mahdollinen tuotto ei vaan tule asiakkaalle, vaan pankille.

Koska sijoitusmaailma on vaikea, epäreilu, ja onnella on suuri osuus, olen tuuletellut onnistuneita sijoitustempauksiani välillä villimmin kuin eteläamerikkalainen jalkapalloilija maalejaan. Pokerimaailma taas on helppo, strukturoitu ja onnella ei ole juuri osuutta, joten en ole pokerivoitoillani juurikaan fiilistellyt. Turnauspokeri on tietysti hieman eri asia, ostin minä litran luumuviinaa ja join sen auton takapenkillä matkalla kotiin, kun voitin ensimmäisen kansainvälisen turnaukseni Sloveniassa. Ja tarjosin Nic Szeremetalle viskin, vaikka tiesin, että tämä sijoitus ei tuota mitään.

Miksi kaverini sitten kehuskelevat pienilläkin turnausmenestyksillä naama hangonkeksinä, kun taas isotkaan realisoidut sijoitusprojektit eivät välttämättä tuo edes hymynkaretta? Yksi meistä tykkää äidistä ja toinen tyttärestä, mutta tähän on kyllä melko looginen selitys. Kukaan gallupiin osallistuneista ei ole pokeriuraltaan ainakaan merkittävästi voitolla. Sen sijaan kaikki olivat elättäneet itsensä pääosin sijoitusrintamalla jo useita vuosia.

Ihminen arvostaa omaa säännöllistä onnistumistaan vähemmän ja harvoin tapahtuvaa enemmän. Asiat ovat varsin raadollisesti niin, että viikon kertausharjoitusten jälkeen arvostaa vaimon suopeutta tavanomaista enemmän. Ja vuoden merillä olon jälkeen ei välttämättä kerkeä ottaa reppua selästä.

Tein tämän kyselyni viime keväänä. Olin silloin kvarteroinut parikin salkkua, ja pörssi jatkoi vapaata pudotusta. Olin kuitenkin varautunut paremmin kuin Suomi talvisotaan, ja reservistä löytyi vielä ammuksia, joilla pystyi ampumaan vastaantulevia suikkapäisiä karhuja. Viimeisen vastahyökkäyksen nostoväellä eli ostin nouseviin velkarahalla tein viime vuoden vaihteessa.

Tänä vuonna sijoitusteni arvonkehitys on ollut erittäin suotuisaa. Tuotot ovat olleet absoluuttisessa mielessä paremmat kuin koskaan. Olen seurannut tilannetta tyytyväisenä. Tuuletellut vanhaan malliin en kuitenkaan ole. Eikö vanha jaksa enää bilettää, vai mikä mättää?

Olen käyttänyt valtaosan työajastani edelleen pokerin pelaamiseen. Pelit ovat menneet surkeasti. Olen tappiolla tästä vuodesta edelleen, ja ollaan maaliskuun puolessa välissä. Vaimoni sanoi, että en oikeasti voittanut viime vuonnakaan, koska rakebackejä ei kuulu laskea. Ennen vanhaan kuulemma voitin ihan ilman rakebackiä. Kyseessä on siis pitkäaikaisongelma eikä kotirintamaltakaan löydy mitään ymmärrystä. Olen pelannut paljon, joten kyse ei ole enää onnesta. Minulla on ehkä selityksiä sille, miksi pää ei ole ollut terävimmillään. Mutta niitä on turha esittää, koska pokerinpelaajan ammattitaitoon kuuluu olla pelaamatta silloin kun pää ei ole kunnossa.

Alkuvuoden pokeritappioni ovat käytännössä mitättömät, enemmänkin kyse on siitä, että en ole voittanut. Osakkeiden arvonnousuun verrattuna tappiot ovat käytännön merkityksettömät. Silti minä olen ahdistunut huonosta pärjäämisestäni tänä vuonna. Jos jonain päivänä sijoitukseni romahtaisivat, mutta samana päivänä voittaisin kolmanneksen siitä takaisin pokerissa, kyseessä olisi luultavasti suuren riemun päivä minulle.

Ehkäpä minun tässä jo pitkään jatkuneessa lätinässäni onnen suuresta osuudesta sijoitustoiminnassa on paljolti kyse siitä, että se ruoho on kerta kaikkiaan vihreämpää aidan takana.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Voit kommentoida kirjoitusta foorumin kommenttiketjussa.