Pokeriammattilaiset voivat tehdä myös hyvää

Pokerissa palkitaan ominaisuuksia, jotka eivät ole yleisesti kovin hyvässä huudossa. Aggressiivisuus, röyhkeys ja kavereiden sumuttaminen eivät ole ainakaan kaikissa piireissä suosittuja. Näin ollen voisi kuvitella, että pokerin supertähdet olisivat poikkeuksetta myös superkusipäitä. Helmuthin Pili on vuosikymmenten ajan menestyksekkäästi vahvistanut tätä käsitystä.

Väitin jo kauan sitten, että lähes kaikilla menestyvillä pokeriammattilaisilla olisi hyvät eväät moniin muihinkin ammatteihin. Buumin hiipumisen myötä konservatiivisempiin ammatteihin siirtyneet ex-pokeriammattilaiset ovat todistaneet tätä oikeaksi. Meidän riveistämme on tullut kaikenlaista isojenkin firmojen palkkatoimitusjohtajaa ja hyvin pärjänneitä yrittäjiä.

Ehkä yllättävin uravalinta yhdellä entisellä pokeriammattilaisella oli ryhtyä vihreiden kansanedustajaksi. Tosin tässä välissä hän oli myös rakennellut yhden mattolaiturin ja saunan. Puhun tässä yhteydessä Antero ”Leevi” Vartiasta. En tiedä missä välissä Leevi vaihtoi kutsumanimensä Anteroksi, mutta Leevi-nimisen viikinginoloisen kaverin kanssa buumin aikaan eli yli kymmenen vuotta sitten pari kertaa pelasin.

Ymmärsin hyvin, miksi Vartia jätti kansanedustajuutensa yhteen kauteen. Hän edusti nimittäin vihreiden ryhmässä yhden hengen järjen oppositiota. Osmo Soininvaara ei Anteroa vihreisiin rekrytessään ilmeisesti kertonut, että hänen linjansa on nykyvihreissä yhtä hyvässä huudossa kuin Timo Soinin nykypersuissa. Kun neljä vuotta hengaat ahdistavassa seurassa, vaihtaa mielellään seuruettaan, mikäli mahdollista.

Luopuessaan alipalkatun kusitolpan hommista vapaaehtoisesti Vartia aikoo seuraavaksi pysäyttää ilmastonmuutoksen. Tästä ensimmäistä kertaa lukiessani päättelin vihreiden ryhmäkokouksissa olevan aika hyvät pössyt. Jep, jep. Puoli-islantilainen jamppa rakentelee Suomesta käsin pitävän Pariisin-sopimuksen…

En ole juuri kirjoittanut ilmastonmuutoksesta, koska en sille käytännössä mahda mitään. Lisäksi jos kertoisin, mitä ajattelen ilmastodenialisteista, ne maalittaisivat miuta vielä ahkerammin kuin taksikuskit, kun kehuin twitterissä ajaneeni halvalla mutta laillisella Uberilla. Onneksi denialistien rivit harvenevat melkein samaan tahtiin kuin Winterfellin puolustajien kuolleiden armeijaa vastaan.

Sama koskee niitä, jotka luulevat pelastavansa jääkarhut falafeliä syömällä. Tässäkin aiheessa kummankin laidan kiihkoilijoiden kustannuksella voisi pitää paljon omaa hauskaa. Tosin siinä on suurena riskinä polttoroviolle päätyminen, sillä eivät kiihkoilijat kiihkoilijoita olisikaan, elleivät olisi kovia kiihkoilemaan.

Arvelin Leevin perustavan yhtiön, joka myy jotain tyhjänpäiväisiä puunhalailu- ja tuulivoimaseminaareja helvetin kalliilla. Kun tulevia konferensseja hehkutettiin, arvelin olevani Ajatusten Saimaan Kanava, kun suorilta etukäteen keksin, mitä siellä aletaan puuhailla.

Perehdyttyäni Compensate-hankkeeseen olin halattavalla puulla päähän lyöty. Kyseessä on säätiö, jolla on oikeasti toiminta-ajatus, joka voi vaikuttaa ilmastonmuutokseen jopa paljon enemmän kuin vihreiden eduskuntaryhmä sitä pystyy pahentamaan.

Idea on suorastaan nerokas. Kansa laitetaan laskemaan hiilijalanjälkeään ja sitten niille kerrotaan, että sen voi kompensoida hyvin halvalla lahjoittamalla rahaa säätiölle. Annan idean kunnolliselle globalisoitumiselle prosentin todennäköisyyden, mikä on tosi iso. Huonoa omaatuntoa makkaransyönnistään potevien lompakolle on nimittäin monenlaista ituhippiä kurottamassa.

Oikeastihan kyseessä on rahan lahjoittaminen puiden istuttamiseen, mutta ei kerrota sitä suurelle yleisölle. Puiden istuttaminen on erinomainen ja edullinen tapa poistaa hiiltä ilmasta. Konsepti toimii, mutta ymmärtävätkö ihmiset asian vai keskittyvätkö jatkossakin käytännön merkityksettömään näpertelyyn? Compensaten sanoma voi ottaa tuulta alleen, sillä siinä tarjotaan mahdollisuutta pelastaa Malediivit ja jatkaa hyvällä omallatunnolla Thaimaan matkailua.

Olen lähinnä läpsinyt feissareita käsille, kun ne Narinkkatorilla tyrkyttävät kuukausilahjoitusmahdollisuuksia. Hyvällä tuulella ollessani olen kertonut Unicefin edustajille vihaavani kaikkia lapsia ja WWF:n rahankerääjille eläimiä. Jos feissarit olisivat talkootöissä, en viitsisi vinoilla, mutta provisiopalkalla ne ihmisiä väkisin pysäyttelevät.

Miulla ei sinänsä ole mitään hyväntekeväisyyttä vastaan ja tarkoin valittuihin täsmäkohteisiin olen sitä itsekin tehnyt. Mutta Veikkauksen edunsaajat ovat vakuuttaneet miut siitä, että kuukausipalkkaisessa hyväntekeväisyydessä asuu aina korruptio. Voin hyvin siis harjoittaa hyväntekeväisyyttä, mutta kusetetuksi en halua tulla.

Vartia on tarpeeksi varakas harjoittaakseen oikeaa hyväntekeväisyyttä. Veikkauksen edunsaajat taas ovat niin köyhiä ja huonosti työllistyviä, että ovat valmiita valehtelemaan harjoittavansa vilpitöntä hyväntekeväisyyttä pitääkseen peliongelmaisten rahoista kiinni. Compensate on ensimmäinen idea, jossa Suomesta käsin oikeasti voisi mahdollisesti vaikuttaa ilmastonmuutokseen jossain määrin merkittävästi.

Mie menetän vapun jälkeen kuukausilahjoitusneitsyyteni, kun alan maksaa heti selvittyäni melko mitätöntä summaa muun muassa ensi kesän Vegasin lentoni kompensoidakseni. Toivottavasti ei satu.

Leevi on joka tapauksessa esimerkki siitä, että ex-pokeriammattilainen voi tehdä myös hyvääkin. Veronika Honkasalolle Vartian metodi ei käy, koska siinä käytetään markkinatalouden lainalaisuuksia hyväksi ja on mahdollisuus myös oikeaan vaikuttamiseen.

Jos elättää itseään logiikan maailmassa, voi päätyä myös näin nerokkaaseen johtopäätökseen, kuten Vartia Hesarissa: ” Mutta jos me puolitetaan meidän kulutus tänään, me puolitetaan yritysten kysyntä ja työpaikat, jolloin meidän demokratia äänestää hattivatit valtaan”.

Tätä samaa olen yrittänyt selittää aika monelle ilmastonmuutoksesta unensa menettäneelle, enimmäkseen huonolla menestyksellä. Antero Vartialla on miuta paremmat edellytykset saada viesti ymmärretyksi.

HS 28.4. Antero Vartia aikoo pelastaa maailman.

Aloitetaan hiilinegatiivinen elämä nyt. Compensate-säätiön sivut 

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina. 

Akin mielipiteet ovat hänen omiaan. Pokeritieto seisoo vahvasti sananvapauden takana, mutta Akin mielipiteet eivät edusta Pokeritiedon virallista kantaa.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.