Pokerinpelaajien pudotuspäivät


Aki PyysingPokeripiireissä on aina keskusteltu vilkkaasti muiden pelureiden taloudellisesta tilanteesta. Huhut siitä, että joku ennen varoissaan ollut on lyönyt itsensä poikki, ovat varsin tavanomaisia. Koska myös rahanlainaaminen toisille pelaajille on tavallista, kyseessä ei ole pelkästään pahansuopa juoruilu. Tarkoituksena on myös selvittää pelaajan luottokelpoisuutta. Poikkimenneelle eivät useimmat halua rahaa lainata, ymmärrettävistä syistä.

Viime kuukausina on tavallista enemmän kiertänyt huhuja monen ns. ison pelaajan poikkimenosta. Onpa näille huhuille tullut vahvistuksia tavallista luotettavammilta tahoilta eli pelaajilta itseltään. Useampi entinen pokeriammattilainen etsii kuulemma uusia töitä.  

Tämä ei ole yllättävää, koska pelit ovat aavistuksen tiukentuneet. Pelien tiukentuessa hiukankin ajautuu iso lauma voittavia pelaajia break even- pelaajiksi. Vielä isommasta määrästä nolla nollaa pelaavista tulee tappiollisia. Valtaosa pelaajista kun on kuitenkin vain keskimääräisen hyviä.

Tosin pokeriammattilaisella ei ole mitään pakottavaa syytä lyödä itseään poikki. Kassanhallinnasta on kirjoitettu lukemattomia artikkeleita, missä on laskettu tietyllä odotusarvolla ja tietyllä varianssilla optimaalista pelikassaa. Tämä on matemaattisesti suuntautuneelle mielenkiintoista, mutta käytännössä täysin hyödytöntä.

Kassanhallinta on hyvin yksinkertaista. Kun pelikassa pienenee, siirrytään pelaamaan pienempää. Kun kassa suurenee, voi siirtyä pelaamaan isompaa. Mitään pakkoa ylöspäin siirtymiseen ei ole. Laissa ei ole nimittäin säädetty sitä, että pokerinpelaajan on pakko pelata varallisuutensa äärirajoilla.

Useat suomalaiset ison rahan suomalaiset pelaajat ovat halveksineet julkisuudessa minun esittämääni ajatusta siitä, että etsitään itseä huonompia pelaajia. Ajatus ei toki ole omani, vaan jo klassisesta pokerikirjallisuudesta tuttu. Toki parempien pelaajien kanssa pelaaminen opettaa pelaamaan paremmin hyviä pelaajia vastaan. Ja lisäksi voi seurata kuinka nämä paremmat pelaajat pelaavat ja oppia siitä. Sen lisäksi loppujen lopuksi päätyy työntämään kaikki rahansa itseään paremmille pelaajille, jos jatkaa riittävän kauan. Toivottavasti tuli edes opittua jotakin.

Patrik Antonius ja Phil Ivey ovat kertomansa mukaan oppineet pelin enimmäkseen pelaamalla. Lisäksi he ovat uransa varrella pelanneet kassaansa nähden ”liian” isoja pelejä. Mutta maailmassa on paljon enemmän tällä metodilla yrittäneitä ja tällä hetkellä veloissa olevia kuin onnistuneita. Kaikista jalkapalloa pomputtavista ei valitettavasti voi tulla Diego Maradonaa eikä kaikista korttia lätkivistä Doyle Brunsonia.

Olen edelleen sitä mieltä, että on edesvastuutonta mainostaa, että jokainen kunniallinen pokerinpelaaja on mennyt urallaan jossain vaiheessa poikki. Tämä ei sitä paitsi pidä paikkaansa. Tunnen kymmeniä myös ns. nimimiehiä, jotka eivät ole koskaan menneet poikki. Ja uskallan ennustaa, että eivät myöskään mene. Hekin tietävät, että poikkimeno ei ole välttämätöntä pokerinpelaajan uralla.

He tietävät myös, että pokerinpelaajalle poikkimeno on odotusarvomielessä katastrofi. Vastaa palkkatyöläiselle lomautusta. Ilman rahaa kun ei pokerinpelaaja pääse töihin eikä palkka juokse. Jos pelit täytyy aloittaa uudelleen mikrotasolta, on palkanalennus radikaalimpi, kuin mihin kukaan palkkatyöläinen ankarimmassakaan lamassa suostuisi.    

Yleensä vaihtoehtona tässä tilanteessa pelurille on hakea lainaa tai etsiä bäkkereitä. Minä olen pyytänyt lainaa, kun olin nettovelkainen ennen pokeriuraani. Lainansaanti oli kohtuullisen hankalaa ja ehdot melko huonot. Tapahtuma ei ollut kokemuksenakaan mitenkään mieltä ylentävä.

Suojelusenkelin etsiminenkään ei voi olla kovin hauskaa. Tätä en ole tehnyt, mutta voin kuvitella keskustelun: ”Olen tosi hyvä, mutta löin itseni pokeriin poikki. Antaisitko rahaa, jotta pääsisin takaisin peleihin?” Totta kai tarjolla on osuus ”varmoista” voitoista. Olen vierestä seurannut muutamien pelaajien harrastamaa toisten pelien rahoittamista. Ketään en tunne, joka olisi tästä toiminnasta selvästi voitolla. Jos kaikki menee järjestelyssä hyvin, päätyy bäkätty pelaaja antamaan osan voitoistaan tukijalleen. Nämä rahat olisi voinut pitää kaikki itse, jos ei olisi mennyt poikki.

Vaikka pelit ovat hiukan tiukentuneet, on tarjolla vielä kuitenkin osaavalle pelaajalle hyvät tulot. Pienemmät pelit ovat myös keskimäärin helpommat, joten jos oman tason pelit tuntuvat liian kovilta, voi aina ottaa alhaalta vauhtia.

Toisaalta jos haluaa kertoa kavereilleen baarissa, että ”Olen joskus pelannut tosi isoa peliä”, niin isoihin peleihin päästäkseen voi ottaa isoja riskejä. Näitä riskinottajia pokeripiireissä on useita kertomassa tarinaansa kaikille, jotka haluavat kuunnella. Ja jopa sellaisille, jotka eivät haluaisi.

Näinä pokerinpelaajien poikkimenopäivinä kannattaa itse kunkin pelurin miettiä, kumpaa tarinaa haluaa kertoa: ”I’ve been there” vai ”I am still here”.

Voit kommentoida kirjoitusta foorumin kommenttiketjussa.