Pokerista, uhkapelistä, määritelmistä ja mielekkyydestä.

Mikael BoldtTammikuussa 1984 istuin Nile Hiltonin kasinossa Kairossa pelaamassa blackjackiä.  En tiennyt hölkäsen pöläystä optimaalisesta strategiasta, kortinlaskemisesta puhumattakaan.  Vasta seitsemän vuotta myöhemmin tutustuin herroihin Thorpe, Uston ja Koskinen.  Viimeksi mainittu on muuten syypää siihen, että Helsingin Casinolle hankittiin sekoituskoneet.  Hän ei nimittäin vanhassa Casino RAYssa vielä viitsinyt peittää tekemisiään.  Satumainen laskupää ja kuvamuisti Jussi Koskisella kuitenkin on.

Jatkakaamme.  Siellä istuessani, äärettömän konservatiivisesti pelaten, minä en ollenkaan pohtinut juuri tämän pelin sääntöjä.  Ja ketuttaa vieläkin, kun kerron niistä.  Minimipanos oli 2$ ja maksimi 500$!  Pakkoja oli neljä ja kenkä jaettiin loppuun!  Henkisesti potkaisen vieläkin itseni varsin pyöreään takamukseeni, kun ajattelen asiaa.  Jos joku ei asiaa tunne, sanon lyhyesti: Tuolla panosvolatiliteetillä ja neljän pakan jakamisella loppuun osaavan pelaajan keskituntipalkka olisi jossain 500-1000$ tietämillä.

Mutta minulla oli tylsää, kaikki jakajat olivat miehiä, eivätkä osanneet kuin satakunta sanaa englantia.  Osaan itse täsmälleen yhtä monta sanaa arabiaa, joten keskustelu oli jotakuinkin rajallista.  Silloin pöytään tuli nainen, ilokseni.  Jouduin miettimään, jos häntä pitäisi kuvata  kallipygiseksi vaiko ainoastaan steatopygiseksi.  Kysymys jäi akateemiseksi, koska hänen djallabiaan pukeutunut seuralaisensa tuli pöytään minuutteja myöhemmin.

Tietämättömyyteni pelasin uhkapeliä +EV tilanteessa.  Ja onkin, myös pokeria ajatellen, aiheellista miettiä julkisen kielenkäytön yksi huonoimmin määriteltyjä käsitteitä. Uhkapeli, hasardspel, gambling – kaikki esiintyvät laissa, lainvalmisteluissa ja julkisessa keskustelussa erittäin vaihtelevin määritelmin.  PPA on osoittanut yli kymmenen erilaista määritelmää voimassa olevissa osavaltiotasoisessa lainsäädännössä. De lege ferenda tilanne ei ole paljon parempi Suomessa, eikä EUssa.

Ja kuitenkin on kysymys sen verran selkeästä asiasta, että Gödelkin uskaltaisi yrittää selkeätä kielenkäyttöä.  Klassinen määritelmä ”peli, jonka tulos kokonaan tai osittain on riippuvainen sattumasta” on täysin arvoton. Lotto, jonka numerot ovat sattumanvaraisia on laillistettua huijausta, tyhmää uhkapeliä pelaajille ja pomminvarmaa tuloa järjestäjälle – ja politiikoille.  Pitkäveto oli aluksi uhkapeliä sekä Veikkauksen että pelaajien taholta, kunnes Veikkaus hankki damage-control ohjelmia suuren pesäpalloskandaalin jälkeen.  On muuten todella häpeällistä, että Veikkaus ei ole välittänyt tulosvedon supupeleistä.

Usein uhkapelimääritelmään liitetään kvalifioivia tekijöitä, esim. panosten suhteesta pelaajien varallisuuteen.  Tämä johtuu ymmärtääkseni todennäköisyyslaskennan ”chance of ruin” konseptin virheellisestä käytöstä.  Koska uhkapeli-sana käytetään arkielämään liittyen ja koska suurin osa ns. normikansalaisista saavat kuukausipalkkaa tahi eläkettä noin 720 kertaa elämänsä aikana on selvää, että me lainsäädännöllisesti puhutaan veteen piirretystä viivasta.  Ei kukaan joudu sillan alle yhden menetetyn nettopalkan seurauksena.