Saksalainen jalkapallo, osakesijoittaminen ja pokeri

Aki PyysingBundesliigan ja La Ligan suurin ero on siinä, että saksalaiset seurat tekevät voittoa ja yleisöä käy yli 15.000 enemmän per peli. Real Madridilla on kuitenkin yhdeksän Mestarien liigan kannua Santiago Bernabeulla, kun Bayer Munchenilla on vain viisi. Barcelonalla on neljä voittoa ja Hamburger SV:llä yksi. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, koska Espanjassa on maksettu kovimmat siirtohinnat ja pelaajapalkkiot jo pitkään.

Espanjalaisessa jalkapallossa ensin ostetaan joukkue ja valmentaja, ja sitten pohditaan mistä saadaan rahat. ”Vakavaraiset” espanjalaiset pankit ovat rahoittaneet toimintaa niin isosti, että takaisinmaksua ei oikein voi vaatia pankin menemättä nurin.

Saksalaisessa jalkapallossa ensin katsotaan, paljonko on rahaa, ja sitten pohditaan mitä sillä saa. Tällä metodilla saa usein huonomman joukkueen kuin espanjalaisella tavalla.

Tänä vuonna Mestarien liigan finaaliin päätyi kaksi saksalaista joukkuetta. Vaikka olen kannattanut Barcelonaa ensimmäisen kerran upeassa kaupungissa käytyäni, olin tavallaan tyytyväinen. Kun pitkäjänteinen puurtaminen taloudellisesti kestävällä pohjalla palkitaan, ei oikein voi olla isosti vihainen, vaikka lapinpolttajien pärjääminen urheilussa on minua aina ahdistanutkin.

Minä olin aikoinani yhden urheiluseuran hallituksessa kolme kuukautta, kunnes totesin, että toiminta, jossa laaditaan ensin menobudjetti, johtaa vääjäämättä konkurssiin. Erosin, koska olen yhden sijoitusyhtiön saatellut hautaan, eikä ollut varsinaisesti kivaa.

Kadehdin sellaisten seurajohtajien hermoja, jotka tyytyväisenä ottavat miljoonavelat ilman mitään realistista käsitystä, mistä rahat saadaan. Toki pokerinpelaajana olen tyytyväinen, että espanjalaiset pokerinpelaajat ovat jostain rahoitusta saaneet.

Osakesijoittamisessakin voidaan tunnistaa espanjalainen ja saksalainen tapa sijoittaa. Espanjalaisessa tavassa ostetaan jotain, jota joku muu suosittelee jollain perusteella tai sen kummemmin perustelematta ja kaikella saatavissa olevalla rahalla. Myyntiajankohta määritellään lähinnä oman rahantarpeen perusteella. Jos tekee mieli ostaa auto, tai peleissä on tullut kuraa, myydään osakkeita. Tällä tavalla muuten sijoittavat useimmat tuntemani ammattipokerinpelaajat.

Saksalaisessa sijoitusmetodissa ostetaan osaketta, jonka arvioidaan olevan halpa osuus hyvästä yhtiöstä. Jos hinta laskee, ja yhtiön fundamentit ovat ennallaan, ostetaan lisää, koska kaikkia rahoja ei ole lyöty kerralla. Jos hinta nousee niin paljon, että hinta vaikuttaa liian kovalta, myydään ja etsitään uusia kohteita.

Jos yhtiön näkymät huonontuvat ja osake kallistuu tätä kautta, myydään osake vaikka se olisi tappiolla. Espanjalaisessa tavassa tappiolla ei ikinä myydä, ellei ole aivan pakko.

Pyreneitten niemimaan metodilla voi tulla nopeita tilejä. Tosin voi saada myös kivaa kuraa uikkariin, kysykää vaikkapa Ixonokseen ja Nokiaan betsanneilta ammattipelureilta.

Saksalaisella tavalla vaurastuu vääjäämättä vuosikymmenten mittaan. Jos ymmärtää keventää nousukaudella ja tankata lisää laskukaudella, biittaa rahastot puolihuolimattomasti. Mutta tämä on toki tylsä tapa sijoittaa. Jos kaipaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ei kuin kaikki omat ja lainatut rahat yhteen lankomiehen suositukseen ja ride on. Sitä paitsi saksalainen jalkapallokin on tylsää espanjalaiseen verrattuna.

Pokeriurallakin voi lähteä espanjalaisen vauhdikkaasti heti isoimpiin pöytiin, mihin sisäänosto löytyy. Tai sitten voi opiskella pokeria, pelata hyvin pientä peliä ja nostaa tasoa vasta kun varmasti voittaa nykyisellä tasolla. Puurtaminen mikroissa ei tosin ole seksikästä, ison turnauksen voittaminen sen sijaan on.

Pokeribuumi on ohi, ja buumin lapsista iso osa huuhtoutui buumin laskuvirran mukana. Ammattilaisia oli Suomessa kuumimpina aikoina yli 2000, tällä hetkellä ei ehkä viittä sataakaan.

Jos jaetaan pokeriammattilaiset pokeridinosauruksiin (1997 tai aiemmin aloittaneet esim. mie), uuteen aaltoon (1998-2002 esim. Helppi ja Sahamies) ja buumin lapsiin (2003-2007 esim. Koskinen ja Kyllönen), voidaan todeta, että kuolleisuusprosentti buumin lapsissa on kaikkein korkein. Tai ainakin kuolleita on eniten.

Tämä ei ole yllättävää, koska buumin aikana pokerissa oli tehtävissä melko helppoa rahaa hetken aikaa. Espanjalainen pelitapa oli varsin houkutteleva, koska hyvin isoissa pöydissä oli paljon hyvin äkkinäisiä pelureita.

Rahaa on pokerissa edelleen tehtävissä paljonkin, mutta se vaatii opiskelua ja kovaa työtä (ei tosin läheskään niin paljon kuin viime vuosituhannella). Internetissä pelaa tälläkin hetkellä kuusinumeroinen määrä pelaajia ja osan heistä 3-bet- ranget ovat varsin mystisiä. Itse asiassa valtaosa ei ole kuullut koko termistä.

Livepelejä on tarjolla enemmän kuin koskaan ennen, ja huonon livepöydän löytäminen vaatii erityisosaamista. Olosuhteet sekä internet- että livepokeriammattilaisuuteen ovat edelleen hyvät. Bileet menivät jo, mutta rääppiäisissäkin on kivaa.

Jotkut saksalaiset pokerinpelaajat kuulemma katselevat puolet ajastaan toisten peliä, ja vasta sitten pelaavat näiden kanssa. Tällainen antautuminen pelille on jo minulle liikaa. On itsestään selvää, että minä en internetpokerin huipulle koskaan nouse. Mutta olen kuitenkin myös varma, että jotkut pokerit jossakin biittaan niin kauan kuin juoppohulluus tai Alzheimer ei iske.

Mutta joka tapauksessa suosittelen edelleen pokeriin saksalaista pelitapaa, jossa pelataan rahoilla, jotka on varaa hävitä. Pokerista saa itselleen mielekkään harrastuksen tai jopa ammatin huomattavasti varmemmin saksalaisella kuin espanjalaisella tavalla.

Saksalainen pelitapa ei ole kovin seksikäs, mutta valitettavan tehokas.

P.S.

Jos kaipaa pokeripeliinsä kohennusta, kannattaa minun kolumnieni sijaan perehtyä Henri Koiviston HEM-klinikkaan tai Teemu Alasen Sittarit 2013– kolumneihin. Pojat kirjoittavat todella laadukasta tekstiä.

P.P.S.

Neljäs sukupolvi (2008 ja myöhemmin aloittaneet pokeriammattilaiset) on osoittautunut varsin sitkeähenkiseksi. Pokeriammattilaisen uraa pidentää selvästi, jos alussa joutuu auraamaan vähän kivisempää peltoa. Vuosituhannen vaihteen tienoilla kasinolle hiipinyt uusi aalto tuli melko tiukkoihin peleihin, mutta heistä lähes kaikki tekevät edelleen sushinsa pokeripöydässä.

Sijoittamisessa vaarallisinta onkin tehdä ensimmäisellä osakkeellaan isot tilit ja pokerissa voittaa uran alussa iso turnaus.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.