Selvittäkää ketä äänestätte!

Aki PyysingAki Pyysing kommentoi ajankohtaisia asioita Akin Showdown nimisellä palstalla. Nyt Aki kommentoi tuoretta rahapelifoorumin kannanottoa nettipokerista.

Rahapelifoorumi ehdottaa nettipokerin kieltämistä Suomessa tavalla tai toisella. Perusteluna todetaan, että nettipokeri on toiseksi addiktoivin peli automaattien jälkeen.

Ensimmäiseksi voisi pohtia, että miksi ei sitten ehdoteta kiellettäväksi automaatteja? Vastaus on sinänsä helppo: automaatit tuottavat liikaa rahaa RAY:lle. Nettipokeri ei tuota pelimonopoliyhtiöille mitään vaan päinvastoin vie tuottoja, koska monet pelihaluiset pelaavat mieluummin pelejä, joissa oikeasti voi voittaa. Automaattien kieltämistä lienee tuskin edes harkittu. EU:n kilpailukomissaarin varalta foorumin täytyy kuitenkin perustella ehdotuksensa siten, että se ei vaikuta kilpailun rajoittamiselta, vaan ihmisten suojelemiselta. Kilpailun rajoittaminen on EU:ssa kiellettyä eikä sitä voi kiertää kansallisella lainsäädännöllä.

Toki argumenttina nettipokerin puolesta ei välttämättä riitä, että on paljon addiktoivampikin peli, jota ei ole kielletty. Nettipokeri on epäilemättä addiktoivaa, kysymys on lähinnä siitä onko ongelma niin suuri, että ihmisten suojaksi tarvitaan lainsäädäntöä. Rahapelifoorumin viittaamaan ongelmapelaajien auttavaan puhelimeen Peluuriin soitti alkuvuonna 2006 6 nettipokerin pelaajaa ja 8 nettipokerinpelaajan omaista, joten silloin ei vielä ongelma ollut karannut käsistä. Peluurin mukaan arviolta 1,5 prosentilla suomalaisista on peliongelma. Koska peliä pelanneita on Suomessa varmasti jo toista sataa tuhatta, on ongelmapuhelimeen soittaneiden nettipokeriongelmaisten luku hämmästyttävän pieni. 100.000 pelaajassa pitäisi siis olla arviolta 1500 peliongelmaista. Lienee selvää, että peliongelmaiset ovat alttiimpia kokeilemaan nettipokeria kuin valtaväestö, joten osuuden pitäisi olla vielä suurempi. Soittajien määrä epäilemättä kasvaa jatkossa, koska pelaajien määrä on edelleen kasvanut. Onneksi Suomessa on (vielä) tilanne, jossa voimme seurata oikeitakin lukuja eikä pelkästään väritettyjä viranomaislausuntoja. Kysymys, johon emme tiedä vastausta on, että tuottaako nettipokeri peliongelmia, vai ajautuuko vain sen pariin peliongelmaisia muista peleistä. Jos peliongelmaiselta kielletään nettipokeri, hän tuskin lakkaa pelaamasta, vaan siirtyy muiden rahapelien pariin.

Pelimonopoliyhtiöiden kannalta on iso ongelma, jos peliongelmaiset ( ja muutkin pelaajat) lakkaavat tuottamasta rahaa näille yhtiöille ja siirtyvät nettipokerin pariin. Tästä onkin kyseessä tässä aloitteessa: rahapelituottojen suojelemisesta. 1,3 miljardia valtion budjetin ulkopuolista rahaa on niin paljon, että sen eteen voi vaikka kertoa vähän muunneltua totuuttakin. Olen tähän asti kannattanut monopolin säilyttämistä pääosassa rahapelejä (esim. lotossa ja automaateissa), mutta jos monopoli systeeminä tuottaa tällaisia tuloksia mihin Rahapelifoorumi nyt päätyi, täytyy minun harkita vakavasti näkemystäni. Mielestäni länsimaiseen demokratiaan ei kuulu tarkoitushakuinen tilastojen vääristely. Ehkä miljoona ihmistä luki tänään Matti Ahteen lausunnon, mutta muutama kymmenen perehtyy oikeisiin tilastoihin. Monopolit ovat aina ja kaikkialla tuottaneet tehottomuutta ja korruptiota. Suomi ei ehkä sittenkään ole poikkeus, toisin kuin luulin.

Kyseessä on kehitys, joka oli arvattavissa jo ensimmäisistä Peluurin luvuista tulleista viranomaiskommenteista. Odotin pahaa keskusteltuani foorumin jäsenen (ja Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan) Timo Kallin kanssa Manala Barissa puolisen vuotta sitten. Yhteinen ystävämme oli saattanut meidät samaan pöytään tarkoituksenaan saada Kalli kutsumaan minut antamaan asiantuntijalausuntoa Rahapelifoorumille. Typeryyksissäni menin heti alkuun kertomaan mitä mieltä olen peliasioita Suomessa hoitavista viranomaisista, ja näin kun Kallin katseessa kiinnostus sammui. Sain puoliväkisin työnnettyä käyntikorttini, mutta yhteydenottoa ei ole kuulunut.

Kun katselee rahapelifoorumin jäsenten koostumusta ovat ehdotuksessa hyvin löytäneet toisensa kaksi yleensä eri mieltä olevaa poliitikkoryhmää: rahapelimonopolin puolustajat ja kaiken kieltäjät. Rahapelifoorumiin on koottu kattava edustus palkkaa tai etuisuuksia pelimonopoliyhtiöiltä nauttivista virkamiehistä, poliitikoista ja ex-poliitikoista. Myös sellaiset poliitikot, jotka tietävät paremmin kuin ihminen itse, mikä on ihmiselle hyväksi, olivat hyvin edustettuina.

Kyseessä on ehdotus, joka nykyisellä eduskunnalla ja näin perusteltuna olisi suuressa vaarassa mennä läpi. Harvalla kansanedustajalla on intohimoisia näkemyksiä vapaan markkinatalouden puolesta, mutta pelimonopolin intressiryhmien edustajia ja hoivapopulisteja riittää runsaasti. Jollemme olisi EU:ssa olisi nettipokeri kiellettyä jo nyt.

Toteutuakseen tämä Rahapelifoorumin ehdotus vaatii uuden lain säätämistä. Uuden lain tulee säätämään uusi eduskunta, joka valitaan 18.3.2007 vaaleissa. Ennakkoäänestys on 7.-13.3.2007. Jokaisen kannattaisi selvittää harkitsemansa ehdokkaan kanta nettipokeriin. Ja erityisesti niiden, jotka eivät aikoneet äänestää tulisi etsiä omaa kantaansa edustava ehdokas. Kyseessä ei ole näpertely. 100.000 äänestäjää voi muuttaa mitä tahansa. Voi olla, että Rahapelifoorumin jäsenet tekivät ison virheen julkaistessaan muistionsa ennen vaaleja.