Paritusta Vegasissa

Sirpa SaraSirpa SaraPuolitoista ensimmäistä vuotta täällä Vegasissa oli aika rankkaa aikaa; koti-ikävä oli karmea. Muutin tänne syyskuun lopulla 1998, ja 1998 joulukuun 6. päivä Las Vegasiin satoi lunta roppakaupalla. ( Jostain syystä muistan tämän päivämäärän.) Mitä ihmettä? Enkö mä tänne  tullut juuri sitä lunta pakoon ? You can run but you can't hide!!!
 
Joo, mäkin aluksi luulin, että Las Vegas on kuuman aavikon keskellä, mutta asia ei olekaan ihan niin yksinkertainen. Las Vegasia ympäröiville vuorille lunta sataa tietysti joka talvi, mutta Las Vegasin laaksoon sitä riittää aina noin joka toinen tai kolmas talvi, siis mitattavia määriä. Sulaahan se pois nopeasti, mutta niinä päivinä, jos lunta on tullut, niin aina toivon, että ei tarvitse lähteä ajamaan töihin, ei niin, ettenkö nyt pikkuisessa lumessa osaisi ajaa, mutta: Las Vegas on täynnä maailman huonoimpia autoilijoita!
 
Sirpa SaraAi miksi? Ensinnäkin täällä on erittäin iäkkäitä autoilijoita, joitten ei pitäisi olla enää ratin takana, toiseksi nuoria 16-v aloittelijoita, jotka keskittyvät enemmän tekstiviestien kirjoitteluun kuin liikenteeseen ( tämä kyllä sopii kaikkiin ikäryhmiin, ja on mun ns. "pet-peeve" --- ei kantsis puhua puhelimessa tai ainakaan tekstailla, kun on auton ratissa!) ja sitten tietysti ryhmä ihmisiä, jotka ovat ottaneet jonkun drinkin liikaa, ovat muuten high, tai ehkä hävinneet rahansa pelatessaan, ja sitten purkavat aggressionsa ajaessaan. Sen kaiken lisäksi täällä on paljon turisteja, jotka eivät tiedä, mihin ihmeeseen ovat menossa...
 
1999 heinäkuun 8. kova ukkosmyrsky kohteli Las Vegasia, ja koska maaperä on kuivaa ja kovaa, niin vesi ei imeydy nopeasti, joten tiet muuntautuivat joiksi. Las Vegas Boulevardilla eli niin kutsutulla "Stripillä" oli parhaimmillaan melkein metri vettä, joka kulki hurjalla vauhdilla "alaspäin" eli etelään. Jotkut tyhmänrohkeat ja täysin mitään järkevää ajatusta vailla olevat, olivat päättäneet ajaa autolla, "pikkuusen vettä tuossa, kyllähän tämä Mersu tästä menee"... Toivon mukaan vakuutus korvasi.
 
Faija soitti mulle Suomesta; pitääkö lähettää pelastusrenkaita?
 
Onneksi mun pikku "sipumobiili" ei ollut liikenteessä. Pelastusrenkaita olisi tarvittu tusinoittain.
 
Jotkut ihmiset päättivät "tepsutella" pienten virtojen yli. Eikun kääritäänpäs lahkeet ylös ja menoksi. Kaikki kovan veden voimalla irrottama krääsä; rikkinäiset lasipullot ym. saivat satoja ihmisiä sairaaloiden ensiapuhuoneisiin.
 
Sirpa SaraEnsimmäiset puolitoista vuotta kärsin "päivävuorossa", joka ei minulle juurikaan sopinut, kun en ole varsinaisesti "aamuihminen".  Jos jotain positiivista voi sanoa, niin silloin työpäivän loputtua aina ryntäsin pelaamaan turnauksia Mirageen, ja jopa voitin muutamia.
 
Työvuorot täällä ovat yleensä niin, että jokaisella on oma "viikkonsa ja viikonloppunsa" ja sama työaika jokaisena päivänä. Mitään "sunnuntailisiä" tai "yölisiä" ei makseta, kuten Suomessa. Eli kun joku sanoo: ”It is my Friday” tiistaina, niin hänen viikonloppunsa on sitten keskiviikko-torstai.
 
Työvuorot ovat tavallaan kortilla, eli niistä joutuu kilpailemaan, jos joku vuoro tulee vapaaksi, niin henkilö, joka on ollut kauimmin talossa saa sen, tai jos on useampi, jotka ovat olleet yhtä kauan, niin vuoro arvotaan. Hävisin pari 50-50 arvontaa, mutta loppujen lopuksi sain iltavuoron ja vapaapäivät, jotka halusin. Tämä oli siis Bellagion alkuaikoja.
 
Ensimmäisenä iltavuoronani uusi vuoropäällikköni Suzie käveli high-limit pöytien ohi, diilasin kai jotain $300-$600 studia. Hän sanoi, että tulepa toimistoon käymään, kun pääset tauolle.
 
Mitä? Mitä? Omasta mielestäni en juuri ollut mokannut mitään, mutta ketään ei koskaan pyydetä toimistoon, ellei ole jotain negatiivista palautetta tulossa.
 
Uusi pomo ja mä oon hiukan hermona... siis enemmän kuin hermostunut, hyvä kun en päästänyt lirausta pöksyyn. Menin toki toimistoon, kun käsketty oli.
 
Suzie sanoi, että töiden jälkeen on "mandatory staff meeting" eli siis pakollinen henkilökunnan kokous, tulethan paikalle? No toki, jos se on pakollinen, niin kaipa sinne pitää ilmestyä.
 
Kokouspaikka oli Tommy Rockers, siihen aikaan se oli ihan kiva baari, pari biljardipöytää ja kohtuullisen hiljaista; aamuyöstä se oli paikka, jossa diilerit kävivät parilla oluella töiden jälkeen, hiukan myöhemmin ilmestyivät limusiinikuskit ja "eksoottiset tanssijat".
 
Tällä kertaa tämä pakollinen kokous oli syntymäpäiväjuhla työkaverille, huvittavinta asiassa oli, että se oli tavallaan munkin syntymäpäivä, en ollut siitä maininnut, mulla oli 2. ja kaverilla 3. päivä samaa kuuta.
 
Mä pääsin "sisäpiiriin", kun olin ollut muka rohkea ja tullut paikalle. Mitä? Luulin, että se oli pakollinen henkilökunnan kokous ja toki menin paikalle, pakkohan se oli...
 
Suzie pisti piikin auki baarissa ja ruokaakin oli tarjolla. Siis amerikkalaista roskaruokaa, kananluita (noh siipiä, onhan niissä kai jotain lihaa) ja maissilastuja kuorrutettuna suurella määrällä juustoa ja pekonia, quacamolea ja smetanaa. Nam nam parin kaljan jälkeen! Monikaan valtimo ei mennyt vielä tukkoon.
 
Paikalle ilmestyi myös muutamia ison rahan pelaajia, mitäs ihmettä?
 
Kukaan niistä pelaajista ei todellakaan välttämättä haluaisi hengata diilereitten kanssa jossain Tommy Rockersissa.
 
Viikoittaiset pakolliset henkilökuntakokoukset jatkuivat, ja muutaman viikon jälkeen oli aika selvää, miksi eräs kaveri tuli aina meidän "kokouksiin". Kiva heppu, mutta vähän ujon puoleinen.
 
Suzie, pomo kun oli, lähti "kokouksista" yleensä ennen muita. Yhden työkaverini kanssa keksimme sitten "jäynän" ja kaverini kävi sanomassa Howardille: "Suzie lähti, mutta sanoi, että kuka kerkeää ensiksi hänen luokseen saa valita, kuka saa olla päällä."  
 
Emme jälkikäteen saaneet mitään yksityiskohtia tapahtuneesta, mutta ei niin kauaakaan tämän jälkeen Howard kosi Suzieta todella romanttisesti Pariisissa, ja he ovat onnellisesti naimisissa! Sukunimi on siis Lederer, jos joku ei vielä keksinyt.

Voit kommentoida kirjoitusta foorumin kommenttiketjussa.

Uutisen avainsanat: