Sökö – katoavaa kansanperinnettä?

Aki Pyysing

Sökö ei ole Suomen kansallispeli, vaikka näin usein väitetään. Tai ainakaan sitä ei ole keksinyt Erkki ”Lappi” Vaarala, eikä kukaan muukaan suomalainen. Sen toivat Suomeen paluumuuttajat Pohjois-Amerikasta joskus viime vuosisadan alkupuolella.

Sökön nimi ei tule englannin sanasta check, toisin kuin muuten poikkeuksellisen hyvässä asiakaslehdessä Raymondissa väitettiin, vaan pelin kanadalaisesta nimestä Sousem, joka äännetään vähän kanukista riippuen tyyliin ”sösööm”. Sitä pelattiin Kanadassa kasinoillakin ainakin vielä 1980-luvulla.

Kaikkialla muualla kuin Suomessa peli on kuitenkin käytännössä kuollut. Meilläkin peli on henkitoreissaan, koska joka vuosi kuolee monta sököäijää, mutta uusia ei juuri synny. Lisäksi iso osa sököllä uransa aloittaneista pelureista pelaa mieluummin nykyisin muita pokerimuotoja. Olen yksi näistä.

Miksi sökö oli suosittua juuri Suomessa?

Tieteellistä tutkimusta asiasta ei ole tehty, ja haastateltavien rivitkin harvenevat hyvää vauhtia. Mutta minulla on teoria, jonka oikeellisuuteen uskon. Vaimot ja viranomaiset ajoivat kauan sitten pelihaluiset ja kestojanoiset miehet metsään pelaamaan korttia ja keittelemään pontikkaa. Nuotion valossa ei yhteisiä kortteja oikein nähnyt, joten täytyi pelata omien korttien pelejä, kuten vetopokeria (R.I.P.) ja sököä.

Sivistyneemmässä maailmassa pokeria on saanut pelata lämpimässä ja valoisassa. Ennen pitkää on pohdiskeltu, olisiko hauskempi pelata vähän monimutkaisempia pelejä, ja sekä five card stud että vähän monipuolisempi serkkunsa sökö on hylätty kotipelivalikoimasta.

Lisäksi pelin säännöt ovat hyvin yksinkertaiset. Pokerikädet valmiiksi osaavalle sökö aukeaa vartissa, seven card high-lowssa menee hetki pitempään. Näin ensikertalaisetkin on saatu aikoinaan helposti innostumaan aiheesta. Normaali suomalainen mies olettaa olevansa keskimääräistä parempi missä tahansa, varsinkin jos on pari mukia kerrankin kirkastettua pohjalla. 

Miksi sökö on henkitoreissaan?

Jos vetelet sökössä hyvin liberaalisti ja mikä vielä pahempaa ennustettavasti, on hyvin vaikeaa löytää vähänkään osaavassa ringissä koskaan edes voittopäivää. Hyvin harvat pokeripelaajat haluavat hävitä joka päivä, onnenpelaajat ovat sitten asia erikseen. Hyvän pelaajan etu heikkoon nähden on sökössä liian suuri.

Sökö on valitettavasti myös optimipeli kimppapelaajille, korttien merkitsijöille ja pakantekijöille. Palakoon he kaikki helvetin tulessa ja mielellään kitukoon pitkään. Valitettavasti nämä kuitenkin olivat Suomessa monen korttiringin koollekutsuvat voimat ainakin vielä muutama vuosikymmen sitten.

Myytti suomalaisista erityisen rehellisenä kansana ei pohjaudu ainakaan vanhan kansan korttipelureiden maineeseen. Tämä oli ilmeisesti isolta osalta ansaittua. Olen pelannut sököä yli 40 vuotta ja jutellut mukavia satojen sököveteraanien kanssa. Vanhoilla päivillään pienessä hönössä ihmiset ovat taipuvaisia avautumaan vanhoista synneistään. Mie taas kuuntelen mielelläni kaikenlaisia hauskoja tarinoita. Olen vakuuttunut siitä, että vanhoina “hyvinä” aikoina kaikenlainen väärinpeluu kuului olennaisena osana sökökulttuuriin.

Minun on vaikea ymmärtää, miksi oli tarpeen harrastaa väärinpeluuta, koska tarinoiden mukaan 60-70 -luvun ringit ne vasta löysiä olivatkin. Joko ne eivät sitten olleet niin löysiä tai sitten ihmisen ahneutta on vaikea yliarvioida. Minä olen taipuvainen uskomaan osin ensimmäiseen ja kokonaan toiseen.

Joka tapauksessa täysipäinen ihminen ei mene ainakaan kovin montaa kertaa sovinnolla huijattavaksi. Voin mennä pelaamaan vieraaseen sökörinkiin kyllä, mutta hyvin maltillisilla panoksilla ja tarkkaillen tilannetta. Ja olen monta kertaa mennytkin – ja pari kertaa tullut huijatuksi. Väärinpeluuta on tapahtunut myös tutussa ringissä, ja tekee mieli ottaa kirkasta viinaa heti, kun asia taas kerran tuli mieleen.

Valitettavasti tilaisuus tekee varkaan, ja sökössä on liian helppo huijata. En ole käsitykseni kanssa mitenkään yksin. Varmasti moni sökörinki on kuivunut aiheellisiin – ja aiheettomiin – väärinpeluuepäilyksiin.

Ansaitsisiko sökö elää?

Peli on parhaimmillaan hyvin puhdasta pokeria. Toinen esittää jotain hyvin spesifiä ja toinen pohdiskelee uskoako sitä. Turnauksena tai tosi syvillä stäkeillä pelattaessa sökö on aivan erinomainen peli kunnon pokerisapelien kalisteluun. Vieläkin puhutaan siitä, kun Sökö-Elvis (R.I.P.) löi Tampereella haipelillä Forssan Jukan kolmoset pakkaan.

Ilman muuta sökö on elämisen arvoinen ja joskus Juvan korttimäessä on ollut jopa ollut elämää suurempi peli. Kuten Kuiva aikoinaan sanoi, ensimmäisen tilini löin ensimmäiseen ässään, ja siitä asti olen korttia pelannut.

Elääkö se sitten?

Toistaiseksi ainakin. Stud Poker Weekendissä ei ollut strippareita eikä eroottisia hierojia, mutta sököturnaus oli. Paikalle tuli 45 pelaajaa, mikä oli enemmän mitä odotin. Kuudesta rahasijasta neljä meni nuoremman polven pelaajalle, joukossaan yksi nainen. Rahoille päässyt Mette-Marica Puromäki voitti viime vuonna sökön Suomen mestaruuden. Turnauksen voitto meni tällä kertaa Jari Saviaholle, joka hänkään on tuskin nuotion valossa sököä mättänyt. Kakkonen Nopea-Vesa Heikkinen on periaatteessa juniori, koska on minua nuorempi, mutta laskin Vesan tässä yhteydessä veteraanisarjaan, kun on kuitenkin samana vuonna syntynyt kuin Kurt Cobain ja muut merkkihenkilöt.

Kolmanneksi tullut Niko Härkönen on käsittääkseni oppinut Texasin ennen sököä. Osa sököpelureista on ollut ansiokkaampia kuin minä, ja neljänneksi tullut Aki Hakala on sökösivistynyt jo vähintään toisessa polvessa. Viides oli siis Mette, jonka muuten laittaisin mieluummin hoitamaan sököstäkkiäni kuin miehensä Kimmo Kurkon. Kuudenneksi tuli vanha tuttuni Pietarista Ernest Shakarian, joka osasi sökön säännötkin vähän horjuvasti turnauksen alkaessa. Tiedän hänet pokerisivistyneeksi, olimme samassa potissa ensimmäisen kerran noin 15 vuotta sitten. Ja tällainen tapaus oppii sökön vartissa. Tämän kerroinkin Ernestille ennen turnausta, nyt ehkä jo uskookin.

Valitettavasti luulen, että sökö lopulta kuolee. Mutta mie en ole sitä enää näkemässä, kuolen aikaisemmin. Ikävä kyllä Suomen sököhistoriaa ei ole kunnolla kirjattu ylös. Harkitsin projektia, mutta tuntui varsin hankalalta haastatella sököukkoja, joiden tarinoista perinteisesti osa saattaa olla tottakin.

Ennusteeni on, että sökö on katoavaa kansanperinnettä, mutta ei vielä ihan vähään aikaan.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.