Sopiiko matkailu veteraaneille?


Aki PyysingLas Vegasista suuntasimme Los Angelesiin. Majoitus oli maailman suurimmassa pokerihuoneessa Commercessa. Koska muu toimintaosasto oli lähinnä turistoimassa, oli paikan valinta heille hivenen arveluttava. Commerce on keskellä teollisuusaluetta, ja itse hotellissa ei juuri virikkeitä ole, ellei satoja pokeripöytiä lasketa sellaisiksi. Minä olen aina arvostanut sitä, että pelipöydästä voi mennä suoraan nukkumaan ja päinvastoin. Ei tarvitse sitten nukkua niin paljon pöydässä.

Nukkumiseni ei edelleenkään minulla ollut raiteillaan. Ilman pillereitä yli viisituntiset unet eivät onnistuneet koko reissulla mitenkään. Kun on koko ajan väsynyt, niin on yleensä myös melko kärttyinen. Tämä ei ole omiaan edistämään yhdistettyjen peli- ja perhematkojen onnistumista. Tällaisilla matkoilla ryhmähengen säilyminen hyvänä on aina vähintäänkin haasteellista. Muun ryhmän mielestä tavanomaisesti myös heidän kanssaan olisi tarpeellista viettää aikaa. Peluri tietysti pyrkii viettämään aikaansa myös pelipöydässä. Jos sitten silloin harvoin kun pelurin saa kiskotuksi pöydästä pois tarjolla on kärttyisä äijä, joka hyvällä tuulella ollessaankin lähinnä pohtii tekemättä jätettyjä pillejä tai tehtyjä turhia maksuja, on olemassa hyvät eväät perheriitoihin.

Nukkumisongelmani lisäksi minulla on toinenkin peliongelma. En tiedä millä astangajoogalla saisin mielestäni pois typerän ajatuksen voitollisista matkoista. Pokerinpelaajan ura on yksi pitkä matka, eikä yksittäisten reissujen etumerkillä pitäisi olla mitään väliä. Mutta joka kerta, kun kassaa on ollut tullessa vähemmän kuin mennessä, on lentokentällä lähtiessä tuntunut epämiellyttävältä. (Olen saanut negatiivista palautetta tunnetta mielestäni osuvasti kuvaavan verbin käytöstä. Täydellistä synonyymiä en ole keksinyt.)

Näin ollen kun pelimatka lähenee loppuaan, eikä olla vielä tukevasti mustalla, alkaa iskeä voittamisen paine. Onneksi Commerce tarjosi mahdollisuuden 24/7 pelaamiseen. Pelejä oli tarjolla ainakin satasen no limitistä kahteentonniin ympäri vuorokauden. Lisäksi on paljon isoja ja pieniä limiittipelejä myös sevenissä ja Omaha Hilossa. Pottiomahaa on kuulemma aina silloin tällöin.

Pelasin Commercessa 5/10, 10/20 ja 20/40 no limit pöytiä. Pöydät vaihtelivat herkullisista biitattaviin. Tämä edellyttäen, että pelaa hyvin. Minä en pelannut Commercessa parasta kauttani. Olin voittanut Bellagiossa sen verran, että erehdyin jo kehuskelemaan vaimolleni ennen viimeistä sessiota, että pelillisesti tappiolle en voi mitenkään enää jäädä. Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Heräsin paikallista aikaa aamuyöstä ja hiivin alakertaan tarkkailemaan tilannetta. Kaksi 10/20 peliä pyöri, ja sain heti paikan toisesta. Ensimmäisessä jaossani minulla oli BB:sää K4o. Kolme limppiä ja SB täydensi. Floppi oli K32 värin vedolla. Kaikki sököttivät buttonille, joka löi satasen pottiin neljäkymppiä.

En tuntenut pelaajista kuin yhden, button oli minulle tuntematon orientti. En tykkää tuntemattomia vastaan lyödä alkupositiosta tällaiseen floppiin kärkiparilla ilman kikkeriä, saada paria maksua ja sitten pohtia mitä turnissa tehdään, kun tulee joku kortti, joka ei ole koskaan minulle blanco. Orientin vajaan puolen potin lyönti buttonista oli kuitenkin minulle liian heikko, ja totesin, että eiköhän tämä ole minun pottini, ja SB:n kipattua löin satasen lisää. Muut kippasivat, mutta button maksoi.

Turnia en olisi luonnollisesti halunnut edes nähdä, mutta sieltä tuli hyvähkö kortti, kun kakkonen paritteli. Vihulla oli selkeästi joko veto tai sitten minä olin tukevasti perässä. Kakkonen ei täyttänyt mitään vetoa, eikä vastustajani lukuni mukaan mitenkään kortista innostunut. Nyt jo huomasin katsoa, paljonko kaverilla oli merkkejä jäljellä. Minä olin ostanut tavanomaisen 2K tähän peliin. Vihulla oli 450 dollaria edessään. Päätin lyödä veto-oddsit sulkevan 250 dollaria. Lyönti on vahvempi, kuin vastustajan kaikkien lyöminen, kun potissa on 280 dollaria. On jopa pieni mahdollisuus, että kaveri kippaa kallen huonolla, joskin minua paremmalla kikkerillä. Näin ei käynyt, vaan maksu tuli.

Riverin ysi paransi sikäli tilannetta, että nyt splittaan K8 tyyppisten käsien kanssa. Värit ja suorat eivät myöskään täyttyneet. Potissa on 780 ja vastustajalla 200 jäljellä. Checkfoldaaminen ei tuntunut mahdolliselta. Jos vastassa on parempi käsi, niin kun minä sökötän, tämä aina lyö, ja minä aina maksan. Jos vastassa on ilmaa ja minä sökötän, kaveri sököttää, ja minä voitan potin, mutta en lisää rahaa. Bluffitilaa potissa ei oikein ole. Tällä logiikalla toki riverilyöntiin pitäisi aina kipata, mutta sen joudun jättämään itseäni paremmille pelaajille. Ainoa pieni mahdollisuus minulle voittaa lisää rahaa, on lyödä vastustajan loput, ja toivoa maksua ysiin osuneelta värivedolta tai jopa ässähailta, joka maksaa, koska potti on jo niin iso ja maksu niin pieni. Niinpä löin, ja KTo oli silmän parempi kuin K4o.

Tämä ei omasta mielestäni ollut aivan kammottava peli, mutta jenkkien mielestä vaikutin varmasti typerältä turistilta, joka ei ymmärrä pelistä mitään. Tämä ei tosin ole välttämättä huonoin imago pelin jatkamiseen. Tosin kun esittää aasia, pelaa usein myös kuin aasi. Tätä en päässyt erityisesti toteuttamaan, koska jostain syystä kahden vajaan pöydän yhdistyttyä, kuivui jäljelle jäänytkin nopeasti. Kun meitä oli kolme jäljellä, totesin, että aasin imagolla en halua shorttia pelata taitavilta vaikuttavien kaverien kanssa. Kyylän imago sopii tähän paljon paremmin, ja niinpä etsin uuden pöydän.

Kuopassa pelaan mieluummin pienempää kuin isompaa ja niinpä siirryin 5/10 peliin, jota pelataan eri huoneessa. Pöytä oli täynnä minulle tuntemattomia orientteja. Pöydässä on 500:n minimi ja 1,5K:n maksimiosto, ja ostin maksimin. Tämä ei ole yleensä hyvä idea heti alkuun tuntemattomia vastaan, vaan parempi olisi ensin tarkkailla tilannetta, ja ostaa maksimi vasta sitten, kun löytää pöydästä heikon pelaajan, jolla on myös vastaava määrä merkkejä edessään. Mutta minähän olin pyyhkinyt lattiaa Bellagion papoilla, joten kai minä Commercen kinkitkin niputan, ajattelin.

Ensimmäisellä blindikierroksella sain QTs:n keskipositioon. Limppasin ensimmäisenä ja niin teki kolme muuta heti perässä, ja blindit koputtelivat. Floppi oli 23T värin vedolla. Kuuden hengen ja 60:n taalan potti. Minulle sökötettiin, ja löin viisikymppiä. Kaikki kolme kinua takaani maksoivat, muut sentään kippasivat.

Käteni ei missään nimessä ole flopissa varmasti johdossa, mutta turnista sain unelmakortin, eli erimaan kuningattaren. Naisista olen aina tykännyt, ja löin kaksisataa. Heti seuraava pelaaja korotti viitensataan. Muut mutisivat ja kippasivat.

Kokemuksieni mukaan tämä on aina kyylätty setti. Olen esittänyt vahvaa multiwaypotissa, ja vihulla on kaksi heimoveljeä vielä takana puhumatta. Parhaassa tapauksessa olen splitissä. Näissä peleissä ei luovaa vetokädellä reissausta vain ole tullut vastaan. Jos vastassa olisi skandi, ei tässä olisi mitään pohtimista. Merkit keskelle, ja olen johdossa yhdeksän kertaa kymmenestä. Olen ehkä lukenut liikaa keskustelupalstalta siitä, miten minut on aina niin helppo puskea pakkaan. Jos olisin kipannut, en luultavasti kirjoittaisi jaosta, koska en ehkä jaksaisi lukea, kuinka siellä kyylä taas painettiin kyykkyyn. Ei Texasissa kukaan kippaa kärkirattaita! Enkä kipannut minäkään. Survaisin loput merkit (vajaa yhdeksänsataa) keskelle. Kaveri kakkossetillään mietti(!) hetken ja maksoi. Ei apuja. Button väitti kipanneensa rouvakympin myös. Jos minulla olisi ollut vastassa tuttu Vegaspappa, niin olisin kipannut minäkin.

Paras pelisuoritukseni oli, että tilasin aamukaljan sijaan aamupuuron, ja sen jälkeen tuntui siltä, että voisin saada unen päästä kiinni uudestaan. Aikaa oli vielä sekä pelaamiseen että nukkumiseen, joten päätin onnistuneesti yrittää kaventaa kroonista univajettani. Hassua, että nukkuminen onnistuu paremmin tappio-, kuin voittosession jälkeen.

Tein vielä paluun Commercen saliin ja kahden tonnin peliin. Siinä teemana ei ole nukkuminen, vaan kateus, joten teen siitä erillisen Showdownin lähiaikoina. Tosin tiistaiaamuna täytyisi selviytyä Maltalle EMOPin viimeiseen osakilpailuun. Jet lag ei ole vielä Suomessa juuri helpottanut, vaikka täällä on jo muutama yö vierähtänyt.

Kun 19 vuotta sitten olin vaihto-oppilaana Floridassa, en muista aikaeron vaivanneen lainkaan. Tosin väitin muutaman kuukauden oleskelun jälkeen, kun baarissa minulta evättiin tarjoilu, että en ole juovuksissa, vaan jet lagissa. Selitys ei mennyt läpi.

Valitettavasti vaikuttaa siltä, että Atlantin yli matkailu ei oikein sovi vanhuksille.

Voit kommentoida kirjoitusta foorumin kommenttiketjussa.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.