Suomalainen maksaa aina velkansa

Aki Pyysing Kalle Määtän raportti ”Etärahapelien sääntelystä” alkaa STM:n johtaja Kari Paason esipuheella. Esipuheeseen kiteytyy koko raportin luonne. Käsitettä ”laiton pelitarjonta” toistetaan erittäin monta kertaa. Tämän jälkeen onkin selvää, että näin ”pahan” toiminnan rajoittamiseksi ollaan valmiita mihin tahansa keinoihin.

Laitonta pelitarjontaa toisteltaessa ei tulla maininneeksi, että kyseinen pelitarjonta ei tapahdu Suomessa, vaan ulkomailla. Ulkomaiset peliyhtiöt toimivat ulkomaisilla lisensseillä ja pelitarjonta toimii internetissä. Laittomasta pelitarjonnasta puhuttaessa kannattaisi kiinnittää huomiota siihen, että pelitarjonnan laittomuus on vähintäänkin kiistanalaista, koska pelintarjoajat eivät toimi Suomessa. Määtän raportinkin mukaan ”etärahapeliyritykset toimivat kotimaassaan laillisesti”(s.13). Näkemyksensä laittomasta pelitarjonnasta Paaso lienee saanut samassa rahapelikoordinaatioryhmässä istuvalta SM:n Jouni Laiholta. Kehenkä muuhunkaan hän voisi asiassa luottaa kuin Suomen rahapeliasioissa ylimpään virkamieheen, jonka usein toistama termi ”laiton pelitarjonta” on? Annettakoon siis anteeksi, että juridisesti kiistanalainen asia on esipuheessa reippaasti oiottu.

Ristiriitatilanne on siinä, että suomalaiset pelintarjoajat toimivat Paason mukaan vastuullisesti, mutta ulkomaiset eivät. Miten suomalaiset toimivat vastuullisesti, mutta ulkomaiset eivät, sitä ei kerrota koskaan. Ei ihme, kun toiminnastaan on kokouksissa käynyt kertomassa vain suomalaisten peliyhtiöiden edustajia. Pelaajien tai ulkomaisten peliyhtiöiden edustajia ei ole kuultu. Muuta kantaa ei tältä ryhmältä tiedustelemalla voi saada, joten ymmärretään, että asianosaisten itse itsestään antama todistus on asianmukainen.

Koordinaatioryhmä tilasi tutkimuksen lainsäätäjän mahdollisuuksista puuttua ulkomailta suomalaisille tarjottaviin peleihin. Tämän tutkimuksen Määttä on nyt siis myös tehnyt. Parhaaksi keinoksi on todettu lain muuttaminen siten, että hävinnyt pelaaja voisi periä häviönsä takaisin joko pelin järjestäjältä, rahalaitokselta tai vastapelaajalta. Lisäksi todetaan muiden maiden seuraavan Suomen esimerkkiä.

Tässä kohtaa täytyy todeta, että suhteellisuudentaju on karannut Paasolta käsistä. Me Suomessa muka säätäisimme lain, jossa ulkomailla järjestetyn pelin tappiot olisi mahdollista periä takaisin ja muut maat seuraavat esimerkkiä? Herää kysymys, onko koordinaatiotyöryhmän kokouksissa alkoholitarjoilua?

Tutkimuksensa Määttä on tehnyt huolellisesti runsaasti lähteitä käyttäen. Hän spekuloi pitkään etärahapelien oheisrikollisuudella, josta tosin hän ei ole löytänyt mitään näyttöä. Hänen asenteestaan voi vetää johtopäätöksiä sivun 15. alaviitteestä, jossa hän toteaa, että ”nettipelaamisessa voi velkaantua helposti suurista panoksista ja tappiosta johtuen” edelleen ilman näyttöä. Kuinka luotonhaku nettipelaaminen vakuutena käytännössä onnistuu? Tämän haluaisi varmasti moni nettipelaaja tietää. Rahaa joutuu minun tietojeni mukaan käyttämään, kun talletuksia tekee. Hän tosin myöntää, että ongelmapelaajia on vain osa etärahapelaajista ja että satunnaisesti pelaaville täysi-ikäisille kyseessä on vain yksi ajanvietemuoto, joka ei aiheuta ulkoishaittoja.

Peluurin tilastoissa hän rinnastaa kaikki nettipeliongelmista soittaneet nettipokerin pelaajiin. Tämä on hämmästyttävää muuten huolella tehdyssä tutkimuksessa. Hänen ymmärryksensä nettipokerista selviää lopullisesti sivulla 16: Hän kirjoittaa: ”…nettipokeriin osallistuvilla on mitä todennäköisimmin tunne, että he voivat vaikuttaa tuloksen määräytymiseen”.

Tässä kohtaa loppui ymmärrykseni Määttää kohtaan. Minulla ja aika monella muullakin on erittäin vahva tunne siitä, että voin vaikuttaa pokerinpelaamiseni lopputulokseen. Ilmeisesti kun juridisia tutkimuksia tehdään, tarkoituksena ei todellakaan ole perehtyä tutkimuksen kohteena olevaan asiaan lainkaan. Ei varmaan ollut helppo löytää oikeustieteen professoria, joka ei tiedä pokerista edes pelin perusteita. Hänen täytyy pitää minua ja muita pokeria ammatikseen väittäviä joko valehtelijoina, huijareina tai sitten elää umpiossa.

Sivulla 21 esitellään HS:n väärin siteeraama luonnehdinta pokerista pyramidina, jossa alimmalla tasolla olevien pelaajien rahat kulkeutuvat huipulla olevia ammattipelaajia kohti. Tässä hän hyväksyy ammattipelaajan käsitteen. Jos hyväksyy, että on ammattipelaajia, täytyy ymmärtää miksi pelaajilla on tunne, että pelin lopputulokseen voi vaikuttaa. Jos pelaa paremmin kuin muut, niin voittaa.

Määttä sitten antaa lopullisen niitin sivulla 25: hän katsoo nettipokerin onnenpeliksi. En jaksa toistaa perusteluja, aihe on melko loppuun kaluttu. Todettakoon, että näin on Määtän mukaan todettu ulkomaillakin.

Nettipokerin sääntelyn lisäksi viitataan muihin nettipeleihin muun muassa backgammoniin. Mihin on unohtunut netissä pelattavat ei-taitopelit, joita Veikkauskin tarjoaa? Myös urheiluvedonlyönti sivuutetaan. Näin selvää tilaustyötä harvoin näkee. Yllättäen tutkitaan vain niitä pelejä, joita monopoliyhtiöt eivät tarjoa. Nämä perustelut olisi voinut jättää sikseen ja vain esitellä keinot, millä ihmisten perusoikeuksia pystytään tehokkaasti loukkaamaan. Joku juristi 40-luvun Saksassakin suunnitteli juridiset perusteet juutalaisten kaasuttamiselle.

Yllättävää näillä eväillä ei ole, että Määttä pystyy kehittämään mielestään tehokkaita lainsäädännöllisiä keinoja etärahapelin estämiseksi. Hän tosin toteaa, että niillä on ”EY-oikeudelliset koetinkivensä”. Varmasti on, mutta ei välitetä, kyllä Suomessa Suomen lakia noudatetaan vaikka se EY-lain kanssa ristiriidassa olisikin. Näinhän asiat valitettavasti ovat, mutta tällaiseen lainsäädäntöön ei Suomessa ole aiemmin ryhdytty.

Pankkien ja internetpalveluntarjoajien painostamisen vielä ymmärrän, mutta minä en haluaisi suomalaisena hirveästi kuulla ehdotuksia siitä, että pelissä hävityt rahat vaaditaan takaisin. Vaikka tuskin ulkomailla juuri muistetaan, että Suomi oli ainoa maa, joka maksoi velkansa USA:lle 30-luvulla, niin Suomessa asia vieläkin on vanhemman väestön muistissa. Minä en ainakaan halua, että Suomi aletaan tuntea maana, jossa pelurit eivät maksa häviöitään.

Tällainen laki olisi voinut hyvinkin lipsahtaa arpajaislain uudistuksen sekaan. Toisaalta voi olla, että Kalle Määttä on tarkoituksella myynyt rahapelikoordinaatiotyöryhmälle absurdin hankkeen, nähdäkseen saako työryhmälle syötettyä mitä vaan. Ilmeisesti saa, kuten useimmille toimittajistakin. Sen verran monta kertaa ”laiton pelitarjonta” kaikui eilen kanavilla.

Pokeritiedon keskustelupalstalla narina ei tässä tilanteessa auta. Liikkeellä on voimia, jotka selvästi haluavat kieltää nettipokerin keinoista välittämättä. En yleensä usko salaliittoteorioihin, mutta tämä juttu on niin härski, että ei tiedä pitäisikö salaliittoon alkaa uskoa. Poliitikothan lait viime kädessä säätävät. Eduskunnan hallintovaliokunta on avainasemassa tässä. Ottakaa yhteyttä oman puolueenne edustajaan siellä ja selittäkää asiallisesti kantanne tällaisiin esityksiin.

Lisäongelmana on se, että virkamiehet tuntuvat tuottavan yhä uusia vastaavia esityksiä. Seuraavien vaalien jälkeen tilanne on taas uusi. Ottakaa yhteyttä rahapelikoordinaatioryhmän virkamiehiin tai heidän esinaisiinsa (ministereihin). Vaatikaa, että virkamiehet kuulisivat arpajaislain valmistelun yhteydessä aina myös jotain pelaajien edustajaa (esimerkiksi pokeriyhdistyksen puheenjohtajaa). Selittäkää millainen peli pokeri oikeasti on. En halua uskoa salaliittoon, vaan huonosti informoituihin, alipalkattuihin ja ylityöllistettyihin virkamiehiin.

Massaviesti kaikille eduskuntaan ei auta mihinkään, vaan ottakaa kohteeksi poliitikko omasta puolueestanne tai ainakin omasta vaalipiiristä. Jos tunnette jonkun, joka tuntee jonkun, puhukaa ensin hänelle. Ministerit ja kansanedustajat saavat paljon kaikenlaisia viestejä ja avustajat blokkaavat niistä suurimman osan. Olennaista on saada kontakti. Poliitikothan ovat puheittensa mukaan tavattavissa vaalien välilläkin…

Voit kommentoida kirjoitusta foorumin keskusteluketjussa.