Suosi suomalaista

Aki PyysingMinulla on isänmaallisena miehenä ollut vain Nokian kännyköitä. Ensimmäisen ostin optiospekulanttiystävältäni perjantai-iltana kello kuusi. Kaverin optioposition oli kurauttanut juuri raketoinut Nokia, ja kännykkä ei tuntunut hänestä enää tarpeelliselta. Sen sijaan kapakkaan meno oli hyvin tarpeellista, ainoana ongelmana oli käteisen rahan puute. Koska minä olin juuri hankkimassa ensimmäisiä asiakkaita omaisuudenhoitoyhtiölleni, olin puhelimen tarpeessa. Tässä kysyntä kohtasi nopeasti tarjonnan. Minun neuvotteluasemani oli varsin edullinen. Minulla toisin kuin vastapuolella ei ollut varsinaisesti tilanne päällä ja siirryin mobiiliin maailmaan 4000 markalla. Puhelin uutena maksoi tuohon aikaan ainakin tuplat ja tämä oli kolme kuukautta käytetty.

Olin varsin tyytyväinen NMT-puhelimeeni. Ainoa ongelma oli, että ”taskupuhelin” repi kaikkien puvuntakkien taskut. Sama ongelma oli kaikilla kollegoilla, ja hankimme kainalokotelot, joissa puhelinta voi pitää.

Olimme kerran ensitapaamisella pankkiiriliikkeessä puhelimet kainalossa. Partnerini kännykkä soi kesken palaverin. Vaikka tämä normaalikokouksessa on noloa, niin tällä kertaa se oli meille onneksi. Päämeklari nimittäin totesi, että hän oli hieman ihmetellyt, kuinka kovaa puuhaa tuo independent omaisuudenhoito oikein on, kun pojilla näkyy olevan mutkat matkassa.

Tuota NMT:tä tiputtelin huolella ja monesti, mutta aina se vain toimi. Lopulta pudotus viidennestä kerroksesta hissikuilun pohjalle oli kuitenkin sille liikaa. En pitänyt tätä Nokian vaan omana vikanani ja siirryin NMT:stä GSM-verkkoon hankkimalla Nokia 2110-puhelimen.

Olin myös tähän kännykkään hyvin tyytyväinen. Ja oli ilo olla suomalainen, kun menin ensi kertaa Aviation Club De Francelle vuonna 1997. Kaikilla oli Nokian puhelin, varsin monella juuri 2110. Motorolaa tai Ericssonia ei ollut kellään. Oli maamme köyhä, mutta ei siksi jää, ajattelin.

Kun suuntasin ensi kertaa rapakon taakse kortille vuonna 2002, oli aika puhelinpäivitykseen. Vanha kunnon 2110 oli uskollisesti palvellut tähän asti, mutta ollakseen tavoitettavissa Atlantin toisella puolella piti olla kolmitaajuuspuhelin. Ainoa Helsingissä tarjolla ollut tällainen puhelin oli juuri kauppoihin tullut Nokia 6310i.

Käväisin pikaisesti Ranskassa kevätturnauksessa ennen ensireissuani WSOP:hen ja sammakonsyöjät pyörivät kuin mehiläiset hunajan ympärillä minun puhelimeni kimpussa. Kyseistä mallia ei vielä Pariisista saanut. Tämä on varmaan ainoa kerta elämässäni, kun minulla on ollut ”statussymboli”, jota muut ovat joukolla kadehtineet.

Kohtelin tätä puhelinta samalla pudottelufrekvenssillä kuin aiempia puhelimiani. Osia irtoili, mutta toiminta jatkui. Lopulta osia oli irronnut niin paljon, että ajattelin, että kohta tulee puhelimella mukin reunat vastaan.

Olin vierestä seurannut Johannan puhelinhankintaprojektia, jossa palautettiin uusi Nokian omasta liikkeestä ostettu puhelin kolme kertaa takuuhuoltoon. Huolto vei vähintään kolme viikkoa laaki. Malli oli ilmiselvä susi, samaa vikaa oli ollut muillakin. Liike ei suostunut vaihtamaan puhelimen mallia, koska Nokia ei myöntänyt mallissa itsessään olevan mitään vikaa. Lopulta Johanna hankki toisen puhelimen ja tuuppasi minulle kolmesti huolletun puhelimen.

Tämän puhelimen uitin pikaisesti urheilukassiin lauenneessa siiderissä, joten suhteemme ei muodostunut kovin pitkäikäiseksi. En vaadi puhelimelta siiderissäuimiskestävyyttä, joten ostin uuden Nokia 6600i:n marraskuussa 2009.

Tämä puhelimen mikrofoni lakkasi toimimasta heinäkuussa ja vein sen takuuhuoltoon. Huollosta sain nettitunnuksen, jolla voi seurata huollon edistystä. Tila on edelleen kolme viikkoa myöhemmin ”vastaanotettu”. Oletan, että kyseessä lienee Nokian alihankkija, mutta Nokian takuuhuollon toimivuudesta vastaa kyllä juuri Nokia itse.

Olin tullut vähän horjuvaksi Nokia-uskossani jo talvella jääkiekkopelissä. Olin siellä ystäväni kanssa, joka käyttää teknisiä laitteita vielä kankeammin kuin minä. Ja nyt puhutaan tavallista jäykemmän rautakangen kankeudesta. Hän oli vastustanut muutosvastarintaisena firman toimitusjohtajana Applen puhelimien käyttöönottoa yhtiössään, mutta emoyhtiöltä oli tullut ehdoton määräys, jossa kaikelle kansalle oli iPhonet käteen pantava.

Nyt tämä heppu, joka ei saa ilman apua keittolevyä pois päältä esitteli minulle ylpeänä puhelintaan. ”Katsos näin lähtee sähköposti näps! Katsos näin selaan viestit näps!” Minä olisin olettanut, että tämä toinen koko ikänsä Nokiaa käyttänyt teknologiasarvikuono osaisi tähän mennessä uudella puhelimellaan ehkä soittaa ja vastata.

Nyt vaikuttaa siltä, että jos ei Nokia pian palaa huollosta, niin hylkään liikkeestä saamani paskan lainapuhelimeni, jossa akku kestää 15 minuuttia puhetta. Uudessa puhelimessa saattaa hyvinkin isänmaallisuudestani huolimatta olla omenan kuva.

Itse asiassa en usko ”suosi suomalaista”- kampanjoiden suureen hyödyllisyyteen. Toki jos ostaa kalliimman ja huonomman kotimaisen vaihtoehdon, niin tukee suomalaista työllisyyttä. Samalla tukee kilpailukyvytöntä teollisuutta ja pitkittää sen väistämätöntä rakennemuutosta. Kannettu vesi ei tavallisesti kaivossa pysy.

Matti Vanhasen hävyttömän Valio-puffin jälkeen olen ryhtynyt etsimään kaupasta ruotsalaista maitoa. Sitä ei vain tahdo löytyä. Väistän kuitenkin Valiota tiukin ilmein, toivon että Ingmannilla olisi seassa vaikka tilkka ruotsalaista. Näkyy olevan halvempaakin. Aiemmin olin vanhasta tottumuksesta aina napannut Valion purkin matkaan hintaan katsomatta.

Lisäksi etsin kaupasta epäreilun kaupan banaaneja ja tomaatteja. Minulle täytyy esittää aika hyvät näytöt, että lämpäisemällä tuotteen kylkeen joku tarra, ja myymällä hivenen kalliimmalla tuettaisiin oikeasti kurjissa oloissa olevia pienviljelijöitä Guatemalassa. Hivenen merkityksellisempää olisi, jos EU luopuisi naurettavista maataloustuistaan ja laittaisi rajat auki kehitysmaiden ruoantuotannolle. Tätäkään ei kyllä ole nähtävissä tapahtuvaksi lähitulevaisuudessa. Joten ehkä tällainen reilun kaupan näpertely on ainoa, mitä voi yrittää guatemalalaisten eteen tehdä.

Selvää on, että Suomessa kannattaisi tehdä hyviä ja kilpailukykyisiä korkean teknologian tuotteita. Ja pitää huoltoyhteydet kunnossa myös kotirintamalla. Riisinviljely meidän leveysasteillamme kun ei koskaan tule olemaan kovin kilpailukykyistä.

Elämän pieniä iloja osa 15:

Vanhat sotaratsut kuulivat pitkästä aikaa sotarumpujen kuminan. Pokeridinosaurukset Pyysing ja Salonen lähtevät kutsusta Romaniaan huitomaan 25/50 no-limit Holdemia pidennetyksi viikonlopuksi. Mukaan lähtee myös pari nuorta oria, herrat Välikoski ja Tahkokallio. Haistavatko vanhat ruunat kevään vai tallovatko nuoret oriit koko sotatantereen jää nähtäväksi.

P.S. Minulla on siis ollut 19 vuoteen viisi kännykkää. Pelle Snuslosilla menee saman verran kännyköitä kahdessa kuukaudessa.  

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Voit kommentoida kirjoitusta foorumin kommenttiketjussa.