Suuri pokerisydän on joukoista poissa

Aki Pyysing

Pelasin seventurnausta Casino Ray:llä joulukuussa 1995. Pöydässäni oli minun silmiini vanha äijä, jota en tuntenut. Olin pelannut seveniä vanhempien herrasmiesten kanssa aiemmin jonkun verran, ja tiesin mielestäni pappatyylin pelata seveniä.

Tämä tapaus pelasi minun silmiini vähän käsiä ainakin pappapelaajaksi. Ensimmäisessä jaossa, jossa kohtasimme, hän reissasi kuningas pinnassa. Minulla oli ässä pinnassa ja hoolissa tyhjät munat, mutta päätin näyttää tiukanoloiselle papalle miten seveniä pelataan ja maksoin. Pappatyyliin tuolloin kuului nimittäin ässäparilla vain maksaa. Päätin siis esittää kyylättyä ässäparia.

Neljännellä kortilla minä sain kuvan, joka ei auttanut mitenkään, ja vastustaja eri maan ysin. Sökötin, kuten kunnon pappa ässäparillaan olisi tehnyt. Vihu löi ja minä checkreissasin toivossa viedä potti myöhemmin, jos saisin jotain kivaa pintaan. Toki en panisi pahakseni voittaa potti tässä ja nyt.

Vastustaja täysin vastoin odotuksiani reissasi. Vetelin hetken ranteita auki ja jäin pohtimaan. Pelasimme seventurnauksen alkuvaiheita. Field oli erittäin pehmeä. Minä olin rakentelemassa isoa pottia nollakädellä. Värinvetoa vastustajalla ei ole, pappakin voisi sillä lyödä vielä lisää. Tässä tilanteessa papoilla on yleensä rattaat tai paremmat. Jos saan seuraavalla kortilla parin, pelaan jaon loppuun ja olen perässä. Löysin kipin.

Pekka Salmi näytti KQJ9. Näin tapasin Pekan ensimäistä kertaa siellä missä sivistyneet ihmiset tapaavat eli pokeripöydässä. Hän ei muuten tehnyt samaa peliä samassa pöydässä enää uudelleen. Näytön tarkoitus ei ollut leveily, vaan harhaanjohtaminen.

Pekka oli koskaan tapaamistani ikäluokkansa suomalaisista sevenpelureista ylivoimaisesti paras. Hän osasi turnauksissa pelata tiukkaa alussa ja antaa painetta lopussa. Käteispelissä hän pelasi ABC:tä, joka onkin sevenissä oikotie onneen.

Pekka pelasi pokeriturnauksia hyvin valikoidusti. RAY:n kasinoa hän piti boikotissa toista vuosikymmentä pokerioikeudenkäynnin jälkeen. EM-pronssi kolmessa promillessa sevenissä lienee ollut hänen merkittävin kansainvälinen turnausmenestyksensä. Tuohon aikaan pelaajia oli vielä satamäärin.

Hauska anekdootti on omahaturnauksen voitto 2002 Barcelona Openissa. Finaalipöydässä jäi taakse sellaisia lapasia kuin Mickey Finn, Alexander Kravchenko ja Marcel Luske. Taisi olla vuosi 2001, kun opetin Pekalle omahan säännöt ja vähän strategiaa.

Yleinen käsitys pokeripiireissä vuonna 2000 oli, että Pekka on hooleri, eikä peluri. Niinpä aika monet löivät vetoa minun puolestani, kun pelasimme 100.000 markasta heads-up seventurnauksen. Pelin edetessä osoittautui, että minä olin täysin lapanen kyseisessä pelissä, ainakin Pekkaa vastaan. Jos olisin voittanut, olisin muuten saanut 200.000 markkaa.

Pokeripiireissä kuiskuteltiin kovasti, että Pekka huijasi minua jotenkin. Jep, aivan varmasti tuleva ex-vaimoni teki tekopakkoja Pekalle. Pekka ”huijasi” minua saamalla minut pelaamaan leipäpeliään, jota en ollut juurikaan pelannut. Tämä oli minulle aivan oikein. Olin aivan varma, että voitan tämän mennen tullen, ennen kuin peli alkoi. Lähdön minä voitin, mutta sitten minä jäin.

Pekasta puhuttiin selän takana luultavasti enemmän pahaa kuin kenestäkään muusta ystävästäni. Näissä jutuissa lienee ollut paljon taustalla Pekan 60- ja 70-luvun luvun juttujen lisäksi sitä, että ei haluttu myöntää, että Pekka oli seläntakanapuhujaa parempi peluri. Ammattipeluri hän ei ainakaan enää 1995 eteenpäin ollut, mutta erinomainen pokerinpelaaja hän silti oli vielä.

Ville Wahlbeck varmasti muistelee lämmöllä, kun hän yritti puhuttaa Pekkaa 2004 pelaamaan Texas heads-up turnauksia hänen kanssaan. Kaikkien yllätykseksi Pekka sanoi, että käy, pyysi kolmannen viinipullonsa ja lopputulos Pekka 5 – Ville 0. Ennen peliä Ville oli pelannut varovaisesti arvioiden tuhat kertaa enemmän texas-käsiä kuin Pekka.

Pekka välitti pokerista, vaikka hänellä ei ollut mitään taloudellisia intressejä peliin. Hänen hoolinsa 1996 alkaen Helsingissä olivat kaikki näkemykseni mukaan tappiollisia. Halu olla piikkinä monopolin lihassa ja rakkaus peliin sai hänet tekemään kannattamattoman remontin toisensa jälkeen.

Uskon, että Pekan Suomen bisnekset parina viime vuosikymmenenä olivat enemmän halua rakentaa Suomeen jotakin, kuin taloudellista voitontavoittelua. Liiketaloudellisesti perusteltuja ne eivät mielestäni olleet, ja en usko, ettei Pekka olisi tätä ymmärtänyt. Hänen nimittäin täytyi olla piinkova liikemies. Jos sukkuloit KGB:n ja tsetseenimafian välissä ja selviät hengissä rahojen kanssa takaisin Suomeen, jotain osaamistakin täytyy olla.

Parista projektista kyselin Pekalta, että miksi ihmeessä hän on tässä mukana.  Vastaus oli aina sama: ”Kaverit pyysivät, ja täytyyhän kavereita auttaa”.

Pekan avokätisyydestä sain minäkin osani. Useamman kerran Kämpin baarissa huomasin, että kun tilasin laskua, oli sen jo hoitanut herra Salmi.

Pokeria Pekka halusi aina markkinoida kansalle, edelleen ilman mitään omaa intressiä. Buumiaikaan hän totesi, että ehkä hänen ei enää tarvitse ponnistella tässä asiassa, kun pokerimainosta tulee joka tuutista. Korttipakkojen heittelyn lastentarhan pihalle tulevaisuuden turvaamiseksi pystyy hyvillä mielin lopettamaan. Tämä ei tietenkään mennyt näin, Pekka antoi aina haastattelun sitä pyytävälle.

Pekan elämäntyyli olisi varmasti saanut THL:n väen vaatimaan huostaanottoa. Pitkiä öitä peli- ja bisnespöydissä, ei mitään vihanneksia koskaan, yli sadan metrin matkat joko Rollsilla tai veneellä ja omien sanojensa mukaan ”huononakin päivänä vähintään yksi pullo punaviiniä”.

Kaikki, joiden kuulin tavanneen Pekan viimeisellä viikollaan, kertoivat hänen olleen tavanomaistakin hyväntuulisempi. Pekka Salmen suuri pokerisydän on sammunut 70 vuoden iässä, mutta hän lähti täältä hymy huulillaan.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.

Elämää ei voi pidentää, mutta sitä voi leventää

       -Pekka Salmi-