Syväsalmen etiikalla Suomeen odotettavissa mitalisadetta?

Aki Pyysing

Jopa minulle tuli yllätyksenä Venäjän valtiollisen dopingjärjestelmän laajuus. Tosin suhtauduin heti tuoreeltaan epäluuloisesti tuloksiin, joissa Sotsin talviolympialaisissa jäi dopingista kiinni lähinnä italialainen rattikelkkailija, latvialainen jääkiekkoilija ja suomalainen ministeri. Venäläisten viimeaikaiselle selkeästi parantuneelle urheilumenestykselle kesä- ja talviolympialaisissa oli lähinnä yksi looginen selitys, ja se ei ollut entistä tiukempi treenaaminen. Yleensä kun yksi kansakunta nousee uudelle tasolle vähänkään enemmän harrastetussa lajissa, selitys on hyvin yksinkertainen: on otettu käyttöön paremmat tropit.

Suomalaisten takavuosikymmeniä vaisumpi menestys monissa urheilulajeissa selittyy kohonneen elintason lisäksi suhteellisesti huonontuneilla napeilla. Testosteroni ja kasvuhormoni purevat paremmin kuin B-vitamiini ja proteiinivalmisteet. Innokkaan pienen lauritsalalaisen penkkiurheilijan suureksi iloksi Suomessa oltiin vielä 70-80-luvuilla ajan tasalla urheilijoiden lääkityksessä.

Jotta suomalaiset urheilijat pysyisivät kaidalla polulla ja poissa mitalipalleilta jatkossakin, perustettiin meille hiljan Suomen urheilun eettinen keskus. Mutta ei vaivuta vielä epätoivoon, koska sen pääsihteeriksi valittiin Harri Syväsalmi. Turhan eettisyyden ei pitäisi päästä ainakaan pääsihteerin puolesta päästä turmelemaan Suomen urheilumenestystä. Tästä pidettiin ilmeisesti huoli jo valmisteluvaiheessa, jossa opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön johtaja Harri Syväsalmi luonnollisesti oli tiiviisti mukana.

Venäjälläkin olisi varmasti ollut käyttöä Syväsalmen kyvyille. Onneksi hän on pysynyt Suomen urheilun palveluksessa koko uransa. Kun vakavalla naamalla pystyy väittämään, että ”Ajatus tehtävän hakemisesta tuli vasta hakuajan loppupuolella”, vaikka oli alusta asti isossa roolissa kehittämässä hanketta, olisi eväitä itänaapurissakin ainakin urheiluministeriksi asti. Venäjän urheiluministerinä ei edes välttämättä joutuisi valehtelemaan ihan niin paljon kuin ulkoministerinä.

Olin kovasti yllättynyt, kun opetus- ja kulttuuriministeriön uusi tarkastuspäällikkö Viivi Lajunen huomasi, että olympiakomitea oli raportoinut ministeriölle eri avustusten käyttöön liittyviä kuluja rutkasti enemmän kuin niitä komitealla kirjanpidossaan oli yhteensä. Tämä tosin vastaa pitkäaikaista käsitystäni veikkausvoittovarojen hoidosta. Olin siis yllättynyt, että tarkastus tehtiin ja julkistettiin. Takaisinperittävää olisi ollut 1,3 miljoonaa euroa, joka summa luonnollisesti kohtuullistettiin, ettei komitea joutuisi talousahdinkoon. Myös kestityksiä ja kilometrikorvauksia moitittiin, mutta näitä ei tietenkään laitettu takaisinperintään.

Syväsalmi tuomitsi raportin ja määräsi alaisiaan etsimään siitä heikkouksia. Siinä hän ei nähnyt mitään tuomittavaa, että Sotsissa kärynneen ministerin määräyksestä asetettua palkkakattoa valtion avustusrahoilla urheilujärjestöissä maksettavista palkoista ei noudatettu: ”Itse olen kyllä sitä mieltä, että ei se ole ministeriön asia puuttua siihen, millaisia palkkoja järjestöt työntekijöilleen maksavat.”

Suomalaisen urheilun menestyksen kannalta olisikin toivottavaa, että Syväsalmi eettisen keskuksen pääsihteerinä suhtautuisi yhtä huolettomasti dopingin käyttöön kuin lahjonnan vastaanottamiseen, olympiakomitean tilityksiin ja ministeriön ohjeita korkeampiin palkkioihin. Vasta kesäkuussa virkaan astuneelta ei voida vielä Riosta paljoa vaatia, mutta 2018 Etelä-Koreassa ja viimeistään 2020 Japanissa pitäisi alkaa näkyä oikeaa suomalaista mitalisadetta Riossa odotettavissa olevan pelkän tihkun sijaan.

P.S. Jos joku väittää, että urheilun osuus veikkausvoittovaroista tulee lyhentämättömänä urheilijoille ja valmentajille asti, hän luultavasti ei ole seurannut urheilun järjestötoimintaa lainkaan – tai on osallisena tämän rahan käyttämisessä.

Takavuosina Lajunen ei olisi tutkinut eikä Pyysing tai ainakaan Hesari kirjoittanut Olympiakomitean rahankäytöstä yhtään mitään kriittistä. Urheilun rahankäyttöpäätökset tehtiin itse itseään täydentävässä veljeskunnassa, josta ulkopuolisille vuodettiin tietoja samoilla säännöillä kuin moottoripyöräjengeissä on tapana. Lehdistökin noudatti suomalaisen urheilun omertan lakia melko tiukasti. Vain huonoa menestystä kritisoitiin ja siitäkin lähinnä urheilijoita. Vanhat urheilutoimittajat eivät olisi ikinä polttaneet Arhinmäkeä sammumisesta kesken olympialaisten – vaikka siis olisivat vielä olleet itse pystyssä.

Itseään valvova ja täydentävä systeemi, johon tulee automaattisesti rahaa tuo mukanaan aina korruptiota. On teoreettisesti mahdollista, että käytännöt siistiytyvät suomalaisessa urheilujohtamisessa, kun Kallu Tuomiselta ja Jukka Uunilalta oppinsa saaneet siirtyvät lähivuosina eläkkeelle. Hyvä askel tähän suuntaan oli, että Viivi Lajusen ansiokasta raporttia ei käytetty urheilujohtajien kevätretkellä Lapissa saunan sytykkeenä. En tosin ole kovin toiveikas jatkokehityksen suhteen, koska rahapelimonopolimme näyttäisi pysyvän pystyssä vielä pitkään.

Akin Showdown 26.1.2012: ”Lahjottu lobbari”

HS 6.6.2016: ”Huippu-urheilun hyvät veljet – näin paljastuvat vanhat tavat junailla urheilurahaa”

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.