Taas tien päällä

Voitto Rintala Aranjuez Olisin luullut, että pitkän loman jälkeen palaaminen nettigrindauksen pariin olisi taas maistunut, mutta pahasti olin väärässä. Pelitunteja tässä reissujen välissä olen saanut aikaiseksi harmillisen vähän. Muutenkin paluu talven keskelle oli hieman tuskaista, karmein jet lagi mitä mulla ikinä on ollut ja unirytmi vieläkin sekaisin, yleensä en kärsi moisesta ollenkaan. Lisäksi koko ajan väsyttää vaikka kuinka paljon nukkuis, kävinkin jo hankkimassa sellaisen kirkasvalolampun jos se vähän auttaisi asiaa. Muutenkin mun kämpässä valaistus on aivan liian hämärä kun kaikki valaisimet on hankittu esteettisten arvojen eikä valaisuominaisuuksien perusteella. Lisäksi kun kaikki löytyvä energia on kulunut lähinnä kitaran soittoon ja edessä on monen monta turnausreissua niin voisin melkeen onnitella jo Sharkieta meidän keskinäisen vedon voittamisesta.

Peli tuntuu olevan ihan ok mallilla sillä tulosta syntyy silloin kun pöytään istuu, mutta jonkinlaisia motivaatio-ongelmia kuitenkin on ilmassa. Pahiten tulosta syö se, että pystyisin lähes bokumaiseen multigrindaamiseen mutta 15 pöydän sijaan pelaan 5 ja toisella näytöllä pyörii 24 tai joku satunnainen scifi-sarja. Myönnettäköön että olen moista 15-tablaamista harrastanut vain parin rakeracen aikana ja kokenut sen kyllä todella stressaavaksi puuhaksi, mutta sanotaan vaikka 10 pöytää ei olis ongelma grindata. Motivaation puutetta en ole onneksi huomannut liveturnauspuolella, nälkää voittamiseen löytyy vaikkei pelissä olisi edes mitään panosta, kuten viime viikonloppuisessa Suomen suurimmassa freerollissa.

Nälkää voittamiseen on myös täällä Everest Pokerin Spanish Poker Tourin ensimmäisessä kisassa Aranjuezissa (Madridin vieressä), jonne saavuin pari päivää sitten. Buy in on 1000€ ja pelaajia 116. Kiertueen järjestelyistä vastaa Thomas Kremserin TK Poker Events ja pelien blindistruktuurit ja stäkit (1h tasot, 15k merkkiä alkaen 25/50) varsin syvät, joten turnausten järjestelyt ovat tosi hyvät. Kasinon vieressä olevassa hotellissa on  todella hyvä hinta/laatu suhde. Mistä tullaankin niihin huonoihin puoliin ja miksi se on niin huokeahintainen. Täällä ei nimittäin ole mitään casinon ja golfkentän lisäksi. Enkä mä harrasta golfia. Madridin keskustaan melkein 50 km. No, on tuossa kuulemma 20 km päässä joku Warner Brosin huvipuisto, joka avattiin talviteloilta viime viikolla, sinne siis huomenna.

Meinaan kun en enää matsissa ole mukana, ekasta päivästä selvisin lähelle keskiarvostäkin pinolla, mutta tipuin kun 36 pelaajaa oli jäljellä. Puskin 13BB sisään AT:llä kun potin avaaja oli löysä, mutta hyvä pelaaja jättistäkillä keskipositiosta. Tällä kertaa törmäsin kurkopariin.

Samainen kaveri veti itsensä aikaisemmin hurjaan chipleadiin rohkealla muuvilla:

Button korottaa 2600 blindien ollessa 400/800
Jäämies lyö isosta blindista korotuksen 7000 total.
Button lyö melkeen instana 21k  (taakse jää n. 40k)
BB pelas koko ajan jäätävän hyvin ja tässäkin se näki heti, että button yrittää vastamuuvia joten eikun 5 bettinä JT offilla koko stäkki (85k) keskelle.

Sitten button tekee vielä viimeisen virheensä kun arvioi että hänen J9off riittää noilla yks kolmeen oddseilla ja maksaa. Yksi virhe oli 4 betin koko, nyt hän koki olevansa committed koko stäkillään kun reissu johonkin 17k tienoille olisi ajanut saman asian. Tai siis ei tätä jäämiestä vastaan. Veikkaisin että tämä kaveri vie turneen, tällaisia riidejä kun pystyy ottamaan ja vielä rohkeesti puskemaan niiden mukaan niin pääsee pitkälle. Tosin siinä mielessä riidi oli pielessä että vihulta kyllä löytyi se koolinappula kuitenkin. Varsin huvittavaa että  ylivoimaiseen chipliidiin vievä valtava potti saadaan aikaan kun 2 hullua päättää molemmat tunkea kalkkunsa keskelle ennen floppia jätkähailla.

PS. Tämän jäämiehen nimi on Miguel Angel Rodriguez ja hän todellakin voitti turnauksen!!

Voit kommentoida kirjoitusta foorumin kommenttiketjussa.